Osa 04: Hexenwald

Julkaistu 1970-01-01 02:00:00 EET.

Gwyndham, Wren Betzael ja Leia lähtevät etsimään kadonneita ryhmän jäseniä keskellä yötä. Muut heittävät Cats eyes itseensä. Gwyndham heittää Betzaeliin sellaisen. Laitamme köyden kulkemaan vyön lenkkien kautta, Wren on viimeinen. Metsä vaikuttaa luotaan työntävältä.

Suunnistaminen metsässä on erittäin vaikeaa ja osa merkeistä on siirtynyt jotenkin omituisesti. Tarkka silmäiset W ja L huomaavat kun puu alkaa kieroutumaan ympärillem me ja huomauttaa siitä. L lyö puusta yhden oksan poikki, puu ei reagoi varsinaisesti oksan menetykseen mutta jo liikkuu selvästi. G miettii loitsua puun kontrolointiin. B alkaa rukoilemaan. Leia jatkaa puun hakkaamista. Runko lähestyy seikkailijoita ja alkaa avautumaan (sisällä näkyi jotain luunvalkoista). Puun pitkät juuret alkavat myös lähestymään joukkoa. Leia käskee tuhoamaan puun. Wren heittää perdo herbam -loitsun spontaanisti. Seuraukset ovat erittäin kaoottiset (botch, chaotic ei potkaissut) Wrenille mutta puulle ei tapahdu mitään – Wrenin käsiin alkaa kasvamaan hometta puuta hieroessa. G heittää loitsun jonka johdosta puu ryhtyy heilumaan ja hutkimaan itseään. Kaikki perääntyvät, puu ehtii kuitenkin lyömään Leiaa. Leia lentää komeasti viitisen metriä mutta suurimmat vammat ovat ylpeydelle. Muut lentävät nurin mukana. Puun juuret yrittävät saada G:n kiedottua kiinni (G lähinnä). Leia nousee ylös ja ottaa adrenaliinipiikin nopeutta itseensä loitsulla, ja alkaa hakkaamaan lisää oksia. G onnistuu ylläpitämään loitsuaan ja lähestyvä oksa lyökin puuta johonkin muualle. L saa muutaman ohuemman oksan (max 20cm) katkottua. B perääntyy. Wren seuraa köydenpätkän toisessa päässä tuijottaen edelleen käsiään. Puun yläoksatkin liikkuvat ja latva taipuu. G tekee puun alle kuopan, 6 metriä leveän ja 3 syvän, puu horjahtaa ja alkaa asettelemaan juuriaan paremmin kuopan reunoille. G alkaa myös perääntymään ja ehdottaa Leiallekin samaa. Leia alkaa tapailemaan ignem-loitsua ja G loitsii pienen läiskän mustaa ainetta puun kylkeen, läikkä alkaa leviämään ja L heittää tuliloitsun öljyyn. Puu alkaa palamaan 3 metrin matkalta toiselta sivultaan, puu on selkeästi vihainen, juuret alkavat liikkumaan. G väistää ongelmitta, B saa osuman suuresta kivestä ja saa pari leveliä stunnia. W väistää isoimpia kiviä mutta jää heinävankkurin kokoisen turvepaakun alle päätyen tajuttomasti. L torjuu lentävät kivenlohkareet miekallaan (8kpl). L alkaa olla jo valmis perääntymään. B kiskoo köyttä, L alkaa kaivamaan apuna ja huomaa pian käyttää jopa taikuutta apuna. L saa W:n kaivettua esiin, B:n vetäessä köysi katkeaa. W:n kaulus jää L:n käteen, L tarttuu kainaloista ja alkaa vetämään W:tä mukana. B jaksaa myös hölkätä mukana.

Tajuissaanolijat tulevat siihen tulokseen että metsä on tosiaan yöllä vaarallinen. Vartin lisävaelluksen jälkeen alkaa kuulumaan surkeaa ulinaa josta G toteaa ”Tuo kuulostaa Larentialta mutta se voi olla harhaääni, sellaista on kuulunut aikaisemminkin.” L ja G alkavat neuvottelemaan siitä miten oikean paikan löytäisi, päättävät kuitenkin käydä katsomassa Larentian ulvontaa. G ehdottaa että voisi käydä katsomassa yksin, L:n mielestä liian vaarallista erota. B auttaa W:n kantamisessa ottamalla nilkoista kiinni. Larentian ääni johtaa pienelle lammelle (halkaisija 50m) jonka keskellä on suosaari, saarella kasvaa yksi ainut puu jonka vieressä on haavoittunut, surkeasti uliseva susi. G katsoo tarkemmin. Yksinäisessä puussa on hopeiset lehdet, jotain erityistä ja mahdollisesti maagisia yrttejä. G lähtee lentämään lammen yli. Lampi on peilityyni, vesi on hyvin tummaa. G liitelee saaren ympärillä. Sutta ei pysty tunnistamaan täysin varmasti mutta B ja G tunnistavat että kyseessä on Najadi puu, keijupuu joka tunnetaan vanhoista tarinoista. Puun henki asuu yleensä lähettyvillä. Puun marjoilla on voimakkaita maagisia ominaisuuksia ja ne ovat kovasti myrkyllisiä.

G laskeutuu saarelle. Pienessä puussa on n. 50 lehteä ja 3 marjaa. Saaren pintakerros on hötöistä suota mutta alla on kiveä, kivessä on reikä josta pulppuaa lähde. G kutsuu sutta (ihmispuheella) nimeltä, ja vähän juteltuaan huomaa että kyseessä on jotain väärää. Kun susi kääntää päätään sillä paljastuu kauniin ihmisnaisen kasvot, Hopeapilven kasvot. G kysyy hahmolta mihin tämä on piilottanut Larentian, hahmo kuiskaa ”en minä ole mitään mihinkään piilottanut. Tule kanssani katsomaan.” G lähtee lentämään pois, muutkin näkevät nyt saarella naisen joka huutaa ”Älä mene, älä jätä minua”. G lentää takaisin rannalle, B kysyy eikö G ottanut marjoja mukaan. G kertoo muillekin että hahmo näytti H:lta. Parin minuutin keskustelun jälkeen G lentää katselemaan näkyykö aukiota, se löytyy n. 3-4 kilometrin päästä. G lentää katsomaan, aukiolla on suunnilleen sama määrä väkeä, nuotio noin puunlatvojen tasalla ja pata josta kuuluu naisen kiljuntaa. B pyytää jumalallista johdatusta. G lentää lähempää, aukiolla on yksi suuri hahmo joka soittelee poikkihuilua ja 4 nuotion ympärillä tanssijaa, padan kannen alta kuuluu kiljuntaa. G:n lähilentoa ei vaikuteta huomaavan. Yksi tanssijoista soittaa munniharppua, kaikilla on pienet sarvet ja pukinsorkat, noin kaksimetrisiä ja 110-kiloisia. Aukion toisella laidalla on isoja häkkejä joista kuuluu nyyhkytystä. G laskeutuu häkkien luokse. Kaikissa 3 häkissä on 4 hahmoa, päällimmäisistä ei ainakaan kukaan ole Weiland, Larentia ei ainakaan ole paikalla. Kun häkissäolijat huomaavat G:n he alkavat anelemaan kudukiksi että tämä päästäisi heidät pois.G taivuttaa puukalterit auki häkeistä. Soitto lakkaa, 5 sarvipäätä syöksyy paikalle huutaen ”Jee! peli alkoi! verta! (jne)” Aukea puiden latvatasolla on noin neliön muotoinen. Häkissäolleet yrittävät vaihtelevalla menestyksellä lähteä karkuun, kasan alta löytyy Weiland ruhjottuna ja vaatteet pois revittynä. G lähtee myös säntäilemään reunaa kohti jättäen Weilandin paikoilleen. Isot tyypit puhuvat keskenään arcanea juostessaan taklaamassa uhrejaan huudellen ”1 piste! 2 pistettä! Hei, sain tuplapisteet, osuin päähän!” G yrittää hakea Weilandin häkistä ja hivuttautua kasviseinustan viereen. Hän huomaa että W:llä ei tunnu pulssia, tarkemman tutkimuksen jälkeen selviää että hän on kuitenkin hengissä mutta vain juuri ja juuri, vammoja sisäelimissä ja paha isku päässä. Isot tyypit jahtaavat viimeisiä 3 pakenijaa nuotion toisella puolella. G muuttuu saatuaan Weilandin seinän viereen seinännäköiseksi kasviksi jättäen Weilandin itsensä ja seinän väliin piiloon. Yksi jahdattavista pääsee pakoon portista, isot tyypit alkavat tappelemaan keskenään siitä kuka oli tehnyt virheen jonka takia näin kävi, eivät lähde jahtaamaan pakenijaa.

Leirissä Votteren vahtivuoron alkaessa, Rutgerinollessa vielä valveilla oman vuoronsa lopulla, metsästä alkaa kuulumaan rapinaa.

G:n kasviloitsu katoaa hänen avatessaan puupohjaa tehdäkseen Weilandille 'cocoonin' turvapaikaksi. Isoista tyypeistä yksi on maassa, 4 muuta hyppivät hänen päällään, portin vieressä. Välimatkaa noin 150 metriä ja välissä nuotio, eli välitöntä havaituksi tulemisen vaaraa ei ole. G lentää muiden luokse järvelle takaisin 20 minuuttia katoamisensa jälkeen”. B on rukoillut koko väliajan, L pitelee sormia korvissaan, tajuton W nojaa hyvin homeiseen kantoon. G kertoo muille tapahtumat.

Vottere terästää hämäränäköään herättyään. Rutger makailee noin 3 metrin päässä, V kuiskaa rapinan kuuluttua ”Rutger, ääniä kuuluu” ja vastaukseksi tulee ”Sun vahtivuoro” ja hetkeä myöhemmin hyvin vahvasti viinanhajuisen hengityksen kera ”Ei mitään tapahdu jatketaan nukkumista”. Vottere heittää laulaen etänäköloitsun nähdäkseen mitä äänen lähteen luona tapahtuu.

Leiriä kiertäen kävelee haavoittunut susi jolta puuttuu karvatuppoja sieltä täältä, tunnistaminen on hankalaa. Vottere sanoo ”Larentia, voit tulla leiriin, kaikki on hyvin”. Susi jatkaa kiertelyä aikansa ja tulee sitten leiriin. Vottere herättää Leananin kesken hyvin mielenkiintoisten unien joiden aikana Leanan unissaan jopa halaa Bernardia hyvin kadehdittavasti. Herättyään Leanan yrittää selvittää Larentialta onko hän kunnossa, ja tohtoroida. Larentia nuolaisee Leanania poskelle, Leanan rapsuttaa korvan takaa. Haavojenhoito sujuu melkoisen hyvin(16).

L kysyy pystyykö Weilandin lennättämään alas, G toteaa sen olevan liian vaarallista. G ei ollut huomannut ottaa mukaan arcane connectionia tietoisesti mutta hänen vaatteissaan on verta joka hoitaa asian. G ehdottaa aamulla käyistä mutta L on sitä mieltä että Weiland pitää heti lähteä hakemaan alakautta. G ja L lähtevät kahdestaan marssimaan. Suoraan pelileirin alla on soinen kohta, mangrovemetsän tyyppistä metsää ja lammikoita. G heittää paikannusloitsun, sitten laskeutumissuunnitelma ja oksasuunnitelmakin saadaan selville ja onnistutaan toteuttamaankin. 15 minuuttia myöhemmin Weiland on alhaalla Leian hellässä hoivassa ja ensiavussa joka onnistuu.

Järven rannalla B:llä ei ole pienintäkään kiusausta langeta saarellaolijan loitsuun. Wren vastusti kiusauksen juuri ja juuri ja mököttää. B saarnaa Najadille sielujen turmellukseen johdattamisesta.

Leirissä Leanan vaatetus on siveetöntä mutta se ei aiheuta mitään reaktiota muissa. Kun etsintä partio saapuu paikalle G alkaa kyselemään Larentialta missä on ollut. Keijut olivat yllättäneet hänet.Votterer ja Gwyndham alkavat polttelemaan Rutgerin piippua. Leiriläiset lämmittelevät maagisin keinoin Leanan loitsii niiskuttavalle Betzaelille lämmitystä. Larentialla on kovasti halu päästä takaisin metsään ja hänen puheesta ei saa selvää yrittämälläkään. G scouttaa meille paikan 15km päässä syvemmällä metsässä. Alamme kulkea sinne kun G huomaa että Piispa on saapunut paikalle, mutta jätämme heidät omaan arvoonsa. Pääsemme vihdoin tuohon joudenkin valmistelemaan leiripaikkaan jossa piippu kiertää taas pienessä piirissä. Leia löytää valmiin tähystys paikan pellolle päin. Metsä ympärillä vaikuttaa normaalilta. Katos rakennetaan ja se miehitetään. Metsästämään lähtee Gwyndham, Larentia ja Rutger. Saalis on normaali. Betzael pitää Parma Magica oppitunteja Leananille, Votterelle, Leialle ja Wrenille. Rutger ehdottaa jos menisimme paikkaan jonne Piispa ei mene ja sinne on kokoontunut rosvoja ja muuta piispaa välttelevää joukkoa. Paikka on se mistä hän on aikaisemminkin puhunut, paikka jossa Irit olivat kärsineet suuren tappion ja se kirottiin. Paikka on voihtopaikka ja siellä olemisesta pitää maksaa. Osa sinne menneistä ei ole tullut takaisin, R epäilee vanhaa kirousta. Polku tuohon paikkaan on vain päivällä olemassa ja metka kestää puolitoista päivää.


Hahmojen fyysiset mitat:

  • Wren 200cm 120kg
  • Vottere 178cm 77kg
  • Leia 180cm 77kg
  • Gwyndham 85cm 48kg
  • Betzael 210cm 70kg
  • Larentia 145cm 55kg resunen rättivyötäröllä
  • Leanan 165 cm 65 kg
  • Bernard 180cm 88kg
  • Weiland 185cm 75kg
  • Rutger ?cm ?kg


Takaisin