Ars 1.10.'08

Kokkoaukea

Saavumme aukiolle, noin 300m halkaisijaltaan, jonka keskustassa kuusi roviota muodostavat piirin. Samalla kun astumme aukiolle aika harppaa eteenpäin. On keskiyö ja kuu kumottaa taivaalla, vaikka piti olla vain ohut sirppi. Aukio on ikivanha taistelukenttä, luut katkeilevat jalkojemme alla, ikiaikaiset ruostuneet panssarit kolahtelevat ja rapistuvat kun koskemme niihin. On ihmisiä, eläimiä, moni on menettänyt henkensä täällä.

Kokkopiirin keskustassa seisoo kumara hahmo, onko hän tarujen Agnus? Hahmo nojaa pitkään sauvaan ja köynnökset ovat kasvaneet kiinni häneen. Myös pienempi yhdeksän kiven kehä ympäröi miestä, kivet ovat kuivuneen veren peitossa.. Kun tulemme lähemmäksi niin miehen silmät avautuvat ja ne ovat täysin kirkkaan vihreät. Kun Vottere kohteliaasti kysyy päästä Briseathiin, mies ehkä nauraa, ehkä ei. Ääni on käheä ja hiljainen. Kun Leia tivaa vastausta tervehdykseen, niin mies kehoittaa pienellä sormen liikkeellä lähemmäksi. Vottere kiertää samalla sivustalle jousen kanssa. Mies lausuu hitaasti sanottavansa Leialle ja kutsuu myös Gwyndhamin lähelle. Iiriksi mies toteaa, että on vahdinvaihto ja Valarien tulisi maksaa velkansa. Kyynel ja pisara verta molemmilta ja maksu tulisi suorittaa Gwyndhamille, joka on hieman hämillään moisesta.

Gwyndham opastaa luovuttamaan veren ja kyyneleen kiville, jonka jälkeen vanhus pyytää Gwyndhamia luokseen ja luovuttaa sauvansa tälle. Kaksi metrinen sauva ei oikein pue lyhyttä ystäväämme, mutta silti kukaan ei naura. Mies toteaa, että vuoro on vaihtunut ja muuttuu tomuksi ja hiljaa leijailen maahan. Kuin taikaiskusta metsä herää eloon ja sadat linnut lehahtavat taivaalle, myös kymmeniä susia ulvoo lähistöllä. Leia vetäisee miekan salamannopeaasti huotrasta, mutta Gwyndhamin rauhoittavat sanat saavat miekan palaamaan huotraansa.Myöskin ympäröivät kokot syttyvät täyteen roihuun.

Leia etsii taistelukentältä arvokkaita esineitä, toivottavasti maagisia.

Aarnikotkan selässä

Humalainen Rutger yrittää lassota lentävää aasia, lenkki sujahtaa aasin kaulaan. Epätoivoiset ohjausyritykset sekä kuikuilut yli laidan johtavat lopputulokseen, että aasi kartaa kohti kaukaisuudessa häämöttää tornia, Rutgerin suureksi hämmästykseksi, koska sinne oli tarkoituskin suunnata. Yhtäkkiä suuret tulet leimahtavat loistoon metsän keskellä ja aasi päättää suunnatakin sinne. Laskeutuminen on railakas. Känninen Rutger tervehtii Gwyndhamia ja etsii kovasti tavernaa. Gwyndham toivottaa seurueen tervetulleeksi Tsariagiin.

Tsariag

Wren makailee maassa ja voivottelee tapahtumia, olisi pitänyt jäädä siihen mukavaan selliin. Rutgerinkin mieli kirkastuu, kun Leia mainitsee ympäröivästä aarteesta, jos vain sattuu löytämään kaiken roinan seasta. Vottere taikoo jotain ja kupsahtaa yllättäen tajuttomana maahan. Vottere kokee twilightin kosketuksen.

Vietämme yhden yön ja yhden päivän aukiolla. Votterekin herää twilightista ja kuten muutkin voi jo paljon paremmin.

Gwyndham pyytää Leiaa luopumaan kruunustaan, hetken keskustelun kuluttua Leia asettaa tammenlehväseppeleen yhden kiven päälle. Tämän jälkeen Gwyndham kertoo velan loppuunmaksamisesta. Kuolema ja Aika on vielä täyttämättä. Vottere pitää puheen inspiraatiosta ja Gwyndham riemastuen toteaa Ajan olevan jo ratkaistu ja laskee sauvan kiven varjoon. Hetken kuluttua Weiland toteaa, että hän pitää huolen Kuolemasta ja istuu juhlallisesti yhden kiven päälle. Leia yrittää estää, mutta Weiland katoaa tuhkana tuuleen kuin vanha mies kaksi yötä sitten. Parahiksi myös Rutger ehtii palauttaa näpistelemänsä seppeleen ennen kuin Weiland istahtaa. Maaginen tuuli puhaltaa aukion yli ja yhtäkkiä kaikki ovat paljon huojentuneempia. Metsäkään ei ole niin pelottava.

Kaikki ovat järkyttyneitä. Leia jää Weilandin kohtalon äärelle ja Gwyndham nojailee Ajan kiveen. Kukkia alkaa kasvamaan aukiolle ja taistelunjäljet peittyvät pikkuhiljaa kukkamaton alle. Leia kaivaa haudan Weilandin tuhkalle, jolle muotoiltiin hopeinen uurna.

Rutgeria kutittaa edelleen valtavasti ja Vottere yrittää jotain helpottaakseen Rutgerin oloa. Vottere on hieman hämmentyneen näköinen, jokin kuulema meni pieleen.

Seuraava päivänä Gwyndham käy hakemassa sieniä seurueelle, kaikki odottivat mureampaa, mutta saavat vain kasviksia. Myöhempinä päivinä tarjoillaan myös villisikaa, kun sitä erikseen pyydetään.

Pikkuhiljaa olemme valmiita lähtemään kohti Briseiathia, joudumme hieman taikomaan vaatteita päällemme. Polku raunioille on varsin miellyttävä, luonto tarjoaa ihmeellisyyksiään oikein roppakaupalla. Kauneus loppuu kuin seinään, tai itseasiassa porttiin, joka johdattaa meidät raunioille, missä kasveille ole sijaa. Olemme kivisessä ja savun katkuisessa maljassa. Viestikyyhky lähtee kohti tornia, mutta Gwyndham kutsuu sen ensiksi käymään luonamme, eihän meiltä peritä kuin puolivero. Voimme taas jatkaa matkaa, vaikka kuulemmekin jotain hieman hätääntynyttä pulinaa.

Briseiath

Pahaksi onneksemme Briseiathin portit ovat kiinni. Onneksemmme kauppamies Rutgerimme hoitaa asioita ja ovet aukeavat, vaikka päivän odottaneet olivat meitä ennen jonossa. Ilmeisesti raha ja Leannan ovat kelpo valuuttaa tässä loukossa. Kun aseistariisunta alkaa niin Rutger alkaa hieromaan kauppaa, että eikö meitä pitäisi kohdella paremmin kuin roskasakkia. Meillä kuulema on asiaa johtajalle ja tuottoisa ehdotuskin. Rutger käyttää kaikki kielellisiä vippaskonsteja, jotta portit aukeaisivat. Aseemme takavarikoidaan, paitsi Gwyndham saa pitää keppinsä. Eihän hobitti voi olla uhka. Olemattomat vaatteemme tuottavat ylimääräistä päänvaivaa, kun kosketus ei tunnukaan kovin odotetulta. Onneksi pikaiset maagiset korjailut auttavat asiaan. Aseemme korjataan talteen isoon laatikkoon, jossa on muitakin ”virkaveljiä”.

Briseiathin sisemmän muurin sisällä on telttakylä, rähjäinen sellainen. Eilisiltana on selvästi pidetty suuret juhlat. Johtajan teltan eteen on kaksi ristiinnaulittua roistoa. Teltassa on varsin rauhaisa tunnelma, suorastaan juovuttava. Johtajalla on kaksi naista vierellään ja melkein kaikki polttelevat vesipiippua.

Rutger esittelee ryhmän mahtimiehinä ja toteaa, että meillä on salatietoa Tornista ja demoneista. Saamme hetken aikaa myydä ideamme, siitä kouriintuntuvasti kertoo varsijousenjänteiden rauhallinen vapauttaminen. Vottere kertoo hienon tarinan, jopa iso mies Ogram taputtaa laiskasti ja hännystelijät hurraavat. Seuraavaksi meitä pyydetään kertomaan maailman ääriltä.

Ehdotusta tivataan, sehän on yksinkertaisuudessaan tämä: Rutgerin sanoin. Retkikunta taistelee demoneita vastaan ja ottaa kaikki riskit, mahdollisista aarteista luovutamme kymmenyksen Ogramille. Asia menee tinkaamiseksi, Vottere lahjoittaa arvoesineitä, mutta silti päädymme kahteen kymmenykseen. Saamme myös kaksi ilmaista päivää Briseathissa, nyt ja kun palaamme Tornista.