Osa 16: Laivastoon15.02.2002 -- Sankarit eivät enää viihdy Bugtissa vaan päättävät liittyä laivastoon. "Its not a job, its an advanture". Kirjoittanut E.Häkkinen (Ada) 2.6 Uimakoulussa Vartijain huoneessa ei muuten ollut ketään kun menimme siitä ohi. Vartijat näyttivät pelokkailta. Jostain kuuluu ''Huhuu!''. Meitä hoputetaan. Muut tuntuvat olevan kunnossa, paitsi Cestria ei pysty istumaan ja Espa näyttää kärsivältä. Huoneen, johon meidät viedään, ovessa on luukku. Yamine haluaisi potkaista oven ulos. Cestria on sitä mieltä, että pysymme vankilassa. Hän tahtoo mennä nukkumaan. Jostain kuuluu suuri Pumm. Sitä jatkuu pitempään. Nukkujat käskevät muiden olla hiljaa, kun he keskustelevat jotakin demoneista. No, nukkumisesta ei kuitenkaan tule mitään. Cestria ja Yamine ovat kauhuissaan. Oikeastaan Makro on ainoa joka ei ole millänsäkkään. Makro pitää pienen rohkaisupuheen, muiden mielestä hän on hurjan rohkea. Vähitellen alkaa nukuttaa ja Pumit vain jatkuvat. Makro tajoutuu pitämään vahtia. Jossain vaiheessa Makro herättää minut, jonkin ajan kuluttua Pumeja alkaa taas kuulua. Noin tunnin kuluttua niiden alkamisesta herätän Yaminen. Hän tarraa nilkkaani. Kerron hänelle äänistä. Yamine lupaa valvoa kanssani kun kerron että pelottaa. Äänet ovat loppuneet. Se soihtu siellä kaukana jossain sammuu ja tulee pilkkopimeää. Porukoille alkaa tulla nälkä. Yamine menee Makron kanssa kuiskuttelemaan poislähdostä. Luukku ovessa tuntuu Makron käteen tukevalta. Hän tutkiskelee koko ovea puusepän silmällä, ovi saattaisi olla kiilattu kiinni. Mitään ei kuitenkaan saada aikaan. Jostain tulee valoa ja askeleita, jotka astelevat sisään. ''Pääsette pois vankilasta'',sanoo joku. Hän vihjaisee, että matka vie merelle päin. Kuulemma meillä ei ole vaihtoehtoja. Ilmaisemme mielipiteemme jollekkin tuperälle souturetkelle lähdöstä. Makro kysyy myös niistä jytinöistä. Mies ei vastaa kunnolla. Meille laitetaan rautapallokahleet nilkkoihin.(Ketju on muuten joku viismetrinen) Ulkona on päivä. Meidät ohjataan avokärryihin.(huomatkaa;ei tarvitse edes kävellä) Cestria yrittää saada erästä vartijaa kantamaan pallonsa, tämä käskee kantaa itse. Cesria rupeaa hysterioimaan ja heittää pallonsa maahan(se oli kyllä tähdätty vartijan varpaille). Sitten hän horjahtaa ja näpistää samalla kukkaron ja pienen veitsen. Kärryssä on muitakin, jotain outoa porukkaa. Neljä vahtia tulee mukaan kun kärryt lähtevät liikkeele. Meidät viedään joelle, siellä on joku vene, jossa on kahdeksan airoparia. Venelle tulee meidän lisäksi jotain matkustajia. Cestria kiljaisee yhtäkkiä ja pyörtyy. Vahdit läpsyttelevät häntä. Kun hän ei herää, vartijat kaatavat jokivettä hänen päälleen. Cestria jatkaa esittämistä. Hänet pistetään vaan jonnekkin veneen pohjalle, ja meidät laitetaan soutamaan. Vartija ei ole ollenkaan keskustelunhaluinen, hän käskee alkaa huopaamaan. Minun onnistuu pudottaa aironi ja sohin niin paljon, että Espan airokin putoaa. Makron airo on Yaminen airon tiellä. Ainoat jotka soutavat ovat ne hyypöt kärryistä. Vartija käskee hakemaan ne. Makro nappaa aironsa laidan yli saatuaan ruoskaa. Minä en suostu menemään uimaan. Saan motivaattorista selkääni ja ruikutan etten osaa. Espalle käy kutakuinkin samoin. Silläaikaa Cestrian onnistuu avaamaan lukkonsa, hän jää vain makaamaan. Vene lähtee ottamaan airoja kiinni, silta lähestyy ja meidän käsketään nyt ottaa muutaman metrin päässä olevat airot. Olen menossa veteen ja Cestria salamannopeasti hyppää veteen ja sukeltaa. Minä nykäisen pallon mukanani, Yamine tulee apuun(uiden) ja onnistuu kiskomaan minut pintaan. Cestria huitelee sillävälin jossakin. Minut kiskotaan veneeseen takaisin ja Yamine käy hakemassa airot. Vahdit ovat huomanneet Cestrian kadonneet, he käskevät ampumaan karkurin. Cestriaan osuu. Hänet on monelta taholta huomattu. Joku rannallakävelijä auttaa Cestrian ylös ja sitoo hänet. Cestria myös pyytää häntä auttamaan ja olemaan paljastamatta kaikenmaailman vahdeille. Auttaja on siis mies, aivan Cestrian lumoissa. Mies vie hänet kärryissä omaan majaansa. Meitä ruoskitaan vielä vähän lisää ja soudetaan toiselle puolelle jokea. Meidän käsketään uida lopun matkaa rantaan. Me heitetään pallot ja uidaan rantaa kohti. Espa rukoilee Yaminea auttamaan, kun se ei osaa uida. Espand tarraa Yamineen kiinni uidessa. Yamine upottaa rannassa Espan päätä veteen ja sanoo ettei enää ikinä saa tehdä sellasta. Espa saa 1 rankin swimmingiin. Muu venepoppoo tulee rantaan. Lähdemme uusilla kärryillä matkaan. Löydytymme Keshin satamassa, siellä on jotain laivoja ja veneitä, sekä merirosvolaiva, jonka kannella on kaikenlaista, mm. Katapultteja. Meidät viedään siihen laivaan, sen alakannelle. Kuitenkin joudumme lastaamaan. Saamme työnnellä tynnyreitä. Kukaan ei satu jäämään alle. Illalla saamme jotain syötävää alakannella, airojen seassa. Yamine ja Makro löytävät seuraa, mutta Makro kyllästyttää ihmiset tarinoillaan. Minä tyydyn hengaamaan Espan kanssa. Toiset kertovat kilpaa tarinoita muille orjille. He puhuvat jollekulle Andrass Vadarylle. Makro kyselee pääseekö täältä koskaan pois, tyyppi selittää jotain meritaisteluista. Myöhemmin selvitetään nukkumapaikat. |
