Osa 21: Luolan salaisuus

16.04.2002 -- Macro johdattaa ystävänsä tutkimaan talon alta löytynyttä salaperäistä tunnelia.

7.6 Aamuyö, Bugtin lähellä
Espa raportoi:
Macrobiuksen naapurin salli meidän tulla hänen taloonsa. On myöhäinen yö ja ulkona sataa vettä eikä Macron talon kunto ole yöpymisen kannalta mukavin mahdollinen. Seppä tarjoaa meille viiniä tai kaljaa ja antaa nukkua tuvassa. Siellä nukkuu myös iso harmaa koira joka tuhisee lujaa.
Herätessämme aamu valkenee sumuisena ja sateisena. Puuhellaan laitetaan tuli ja tupaan ilmestyy kamarista vaimo ja 2 lasta. Jaminelle tarjotaan mahdollisuutta kylmään kylpyyn jos hän itse hakee vettä sadevesitynnyristä.
Seppä kyselee Macrolta missä hän on ollut ja mitä on tapahtunut. Macro selittää lyhyesti olleensa pitkällä kauppamatkalla jonka aikana hänet ryöstettiin pariinkiin otteeseen.
Jamine ja minä peseydymme ulkona. Macro ja Ada ovat toistaiseksi sisällä. Jamine kyselee minulta tyhmiä. Mistä suunnasta tulimme kylään ja niin edelleen...Macro on alkanut pehmoilemaan ja tahtoo hommata nuijia vaimonsa pelastusoperaatiota varten. Macro tarinoi talonsa historiasta, mutta ajaudumme keskustelussa harhateille. Alamme keskustelemaan noitien hyvyydestä. Tutkin tarkemmin miekkaa ja viittaa, mutta minulle ei kyllä selviä niistä mitään uutta. Voivat olla maagisia tai sitten eivät. Jamine kinuaa Macroa tekemään itselleen jousta. Muutenkin porukat tekevät kauppaa tavaroillaan. Jamie saa Macron tekemään jousen ja menemmekin kaikki Macron talolle pois pyörimästä sepän jaloista.
Kadulla ei ole kuin muutama ihminen, eikä vahtejakaan näy. Macro löytää talostaan yhden jousen varren ja muuta semmoista. Ehdotan Adalle, että menemme tutkimaan maanalaistakäytävään. Saamme Macrolta yhden lyhdyn mukaan. Jamine ja Macro jäävät virittelemään jousta kuntoon. Itse tutkin ulkopuolelta löytyykö sieltä jotain vipua tai muuta millä sen oven saisi auki. En löydä mitään sellaiseen viittaavaakaan. Haemme ulkoa sadevesitynnyristä vettä ja syömme lanttua, naurista ja suolakalaa. Vesi maistuu vähän hiilelle, mutta paljon väliä? On jo iltapäivä ja olemme aika nälissämme, joten ruoka maistuu vaikka ruoka ei olekaan hyvää.
Menemme porukalla tutkimaan käytävää, Adalla on taas ongelmia hilparinsa kanssa. Macrolta saisi käsikirveen jonka Ada ottaa vastaan mielellään. Ovesta oikealle, seuraavasta vasemmalle. Kävelyjärjestys on Macro, Jamie, minä ja Ada. Meille huudetaan norriksi 'Seis' ja käsketään sanomaan tunnussana. Macro kääntyy ympäri ja sammuttaa lyhdyn. Kohta helähtävät jouset ja Jamine huutaa ärräpäitä. Adan suunnalta kuuluu askelia poispäin ja Jamine ampuu yhden nuolen kohti vihollisia. Seuraamme Adan antamaa älykästä vetoa ja alamme hiipiä kaikki poispäin. Käsken muut sille laidalla mistä käännyimme tälle käytävällä. Käsken norreja kertomaan nimensä, arvonsa joukko-osastonsa ja kapteenin nimen. Norri käskee vain sytyttämään valon, mitä emme tietenkään tee. Minä ja Macro suunnittelemme Molotovin cocktailin ja Jamie yrittää ampua lyhdyn alas. Macro saa osuman nuolesta, kun hän sytyttää tulen ja lähdemme juoksemaan poispäin norreista. Pääsemme takaisin Macron talon kellariin. Menen sotkemaan jälkemme ja Jamie antaa ensiapua jo tajuttomalle Macrolle. Ada menee hakemaan apua naapurin sepältä. Minä odottelen kellarissa salaoven luona ja kuuntelen tarkasti, ettei norrit pääse yllättämään.
Naapurin sepän nimi on muuten Appius.
Jamine nimittelee seppää idiootiksi ja taka-oven käyttäjäksi. Jamie uhkailee seppää pään menettämisellä. Seppä tulee katsoo Macroa ja toivoo, että parantaja tulisi nopeammin. Yhtäkkiä ovelta alkaa kuulua rynkytystä ja seppä menee avaamaan ovea käskien samalla Jamien laittamaan miekan huotraan. Parantaja alkaa vetämään nuolta ulos ja muita parajantajan konsteja. Tulen pyytämään jotakuta menemään alas tarkkailemaan ovea. Myöhemmin sanovat kaikki. Parantaja käskee hommaamaan kiehuvaa vettä ja Jamine menee hakemaan naapurista. Jamine on normaaliakin epäkohteliaampi kaikkia kohtaan, mikä on ehkäpä miekan ansiota. Kaivolla alkuasukkaat kaatavat Jaminen kumoon ja vedet lentävät maahan. Jamine alkaa uhkailemaan alkuasukkaita. Alkuasukkaat ovat välinpitämättömiä. Jamine nostaa alkuasukkaille vettä kaivosta. Noh, vedet saadaan ja parantaja leikkii yrteillä. Jamine esittelee kättään ja kylkiluitaan parantajalle. Vanha eukko vaatii rahaa, Jamine tahtoo olla pihi. Yrtit maksavat. Sotureiden kanssa hän uskaltaisi mennä Midpointiin ostamaan yrttejä. Jamine huutaa minut ylös. Jubailen parantajan kanssa. Muut lähtevät pois. Ada käy vaihtamassa veden etuoven kautta. Ada hurmaa sepän vaimon. Ja istuu juttelemaan.
Syömme iltapalaksi lanttua, naurista ja suolakalaa veden kanssa. Menemme nukkumaan. Tulee yö ja aamulla on torstai 8.6