Osa 40: Suunnitelma17.01.2003 -- Espand ja Sucius luovat ovelan suunnitelman. Kirj. Ada 4-5.7 Seisoskelemme viemärin pohjalla. Taas kerran syntyy riita siitä, mihin suuntaan mennään. Espa ottaa johdon ja vie joukon kohti GG:tä. Yläpuolella olevalta kadulta alkaa kuulua molotusta. Epäilemättää soihtumme valo näkyy viemäriaukkojen kautta ulos. Espa sammuttaa soihdun ja valaisee kädestään tulevalla valolla tietä. Pysähdymme kuuntelemaan. Jokusen matkan päästä kuuluu ihmisen aiheuttamia ääniä. Vesi lotisee joidenkin jalkojen alla. Soihdunvaloakin taitaa näkyä. Jatkamme vielä matkaa pysähdellen välillä kuuntelemaan. Äänet lähestyvät nopeammin. Vastaan tulee x-risteys. Veera on sitä mieltä, että GG on suoraan edessäpäin (mikä nero). Viemärivesi virtaa vasemmalle. Hipsimme GG:n suuntaan. Käytävällä on kaksi nahkapanssarista miestä. Espa vaihtaa sanasen ja esittäytyy. Hänet tunnetaan. Keskustelu ehdittiin kuitenkin kuulla ja meidän täytyy hiipiä, että meitä ei huomattaisi. Aiheutamme huomattavaa lotinaa. Espa sohaisee valokätensä kanssa paljastaen meidät lopullisesti. Pakon edessä valmistaudumme taisteluun. Viisi kohdetta. Halffilla on lyhytjousi, mutta hänen ei onnistu osumaan aseellaan. Halffi, Arttu ja AK ovat eturintamassa. Minä teen mitä takaata pystyn, kaksimetrinen polearmin varsi auttaa aika lailla. Paikka on ahdas taisteluun. Espa tekee jotain. Vihollisten edessä leimahtaa kirkas valo ja he sokaistuvat niin, että heidät on helppo listiä. Aloitamme luuttaamisen, mutta kesken kaiken nahkapanssariset miehet tulevat vaatimaan osuutta killalle. Ruumiilla on chainmailit. Susius onkin yhtäkkiä kaikkien (paitsi Espan) kaveri. Tarjoan hänelle oman panssarini. Arttu ja Halffi luuttavat myös itsilleen chainit. Espa jututtaa GG:n tyyppejä. Kilta "verottaa" Espalta miekkoja kaksi kappaletta. (hänellä kun sattui olemaan viisi matkassa). Emme löydä majapaikkaa, koska GG on täynnä, kaikki näyttävät hakeutuneen sinne turvaan. Tunkeudumme johonkin hautakammioon GG:n alla. Sielläkin on paljon porukkaa, mutta onnistumme asettumaan taloksi. Vera etsii rauhallisen paikan meditointituokiolleen. Susius menee uhkapelaamaan. Menen nukkumaan, koska minusta alkaa yhtäkkiä tuntumaan, että oli tyhmää antaa panssarini Susiukselle. Kadutti. Arttu menee vaihtokauppaamaan ylimääräistä panssariaan. Halffi myy omansa 50 nuolesta. 5.7 Lopulta muutkin väsyvät ja tulevat nukkumaan. Vera suostuttelee Espan ensimmäiseen vahtivuoroon. Aamulla meidät herätetään ja tarjotaan soppaa, joka on laihan oloista. Susius ryhtyy "kaveriksi" kokin kanssa ja hankkii itselleen parempaa syötävää. Syömme aamiaisemme. Meitä ei kehoiteta menemään kadulle, kuulemma katuja partioidaan ahkerasti. Joku kertoo, että Bugtiin on tullut 25% vero viime vuoden tuloista, ja että Goryn armeija on tullut pitämään huolta, että vero maksetaan. Espa kehittelee suunnitelmia Fimbriuksen murhaamisesta ja keskilinnaan murtautumisesta. Espa myy miekkansaa ja Arttu panssarinsa killalle. Arttu tinkii rahan lisäksi mukaan pienen tynnyrillisen olutta. Porukka haluaa eteläkaupunkiin. Meillä on kolme vaihtoehtoista paikkaa, josta saisi myrkkyä: Ginnybee, myöskin eteläkaupungissa sijaitseva apteekki ja killan nainen. Menemme viemäreihin. Järjestyksessä: AK ja Arttu, Espa ja Susius, Veera, Ada ja Halffi. |
