Osa 46: Laivamatka alkaa ja päättyy

01.04.2003 -- Matka viidakkoon keskeytyy melkein heti.

12.7

Paikalla Eetu, Henkka, Eki, Kivi ja Porkkana

Leirillä joku upseereista pyytää mua saattamaan muutamaa tyyppiä viemään paskakaukalon metsään. No, minähän suostun, vaikka ei homma minulle kuulukaan. Saanpahan tällä tavalla ainakin iltaruuan. Mikä on hyvä asia, ei ole kauheasti rahaa, eikä kyllä ruokaakaan.

Yhtäkkiä yksi toopeista lähtee pinkomaan metsään päin. Muutkin seuraavat. Minä lähden perään. Eivät oikein jaksa juosta. ovat kuulemma kyllästyneet Goryn armeijaan, ei voi syyttää. Ajattelin tunkea mukaan.

Palaamme takaisin leirille päin. Portilla se vartija kysyy, että mihin se kouru jäi. Sanon, että se hajosi, mies uskoo ja päästää meidät sisään. Menemme samantien telttaan hakemaan puutyökaluja, emme saa niitä. Ulkopuolella törmäämme taas vartijaan, valehtelen niille, että olemme menossa hakemaan vettä.

Katsomme sieltä yhden nelisoudun jossa on purjeetkin. Otamme yhden sellaisen ja työnnämme sen veteen. Ehdottelen, että Susius soutaisi. Ei se suostu. Saamme veneen vesille ja kulkemaan eteenpäin. Nostamme purjeen ja suuntaamme kohti Adan mainitsemaa viidakkoa. Ruma nainen.

Pimeän alkaessa laskeutua, alamme katselemaan sopivaa rantautumis paikkaa. Mahdollisesti menemme yöksi Norrien lähellä olevaan leiriin, yksi noista mukana olevista norreista voisi kuulemma puhua meidät sinne. Tarjoan ihmisille vähän vettä, ja annan vähän ruokaakin AK:n koiralle.

Vedämme rantaan Norrien leiriin. Pari tyyppiä tulee juttelemaan. Ehdottavat, että vedämme veneen maihin. Tarjoavat hirveä illalliseksi. Syömme ja juomme oikein hyvin. Menemme nukkumaan laivaan, muilla ei ole mukana yövaatteita. Kummallisia miehiä.

Ada ehdottelee Susiukselle, että tämän pitäisi ostaa kaikenlaista tarvikkeistoa. Teltta, ruokaa, suolaa, leipää. Ja muuta sellaista kamaa.

  • Teltta 4::lle henkilölle (vedenpitävä) (60kg)
  • 7 kg savulihaa
  • 6 limppua mustaa leipää
  • 3x3L leilejä
  • 2 heittokeihäs
  • 2 verkko
  • 20 metria köyttä
  • puukirves, saha, viila
  • sorkkarauta,
  • lamppu ja 6x7dl lamppuöljyä
  • 2x2 m paksua kangasta

13.7

Nukumme yön yli rauhallisesti. Olemme lastanneet jo veneen. Aamulla käymme kokeilemassa venettä, ui vähän syvemmällä, mutta on vielä aivan turvallinen. Norrit ehdottavat, että ottaisimme osaa taisteluihin Haugenin norreja vastaan. Emme lupaudu. Valitettavasti Haugenin norrit ovat meistä etelään, heillä on siellä leiri. Siitä ei kuulemma kannata mennä ohitse.

Päätämme viettää päivän ja yön norrien leirin vieressä. Norrit aikovat kuulemma lähteä seuraavana päivänä hyökkäämään. Yksi norri tulee juttelemaan, että meidän pitäisi lähteä mukaan taisteluun. Yhtäkkiä hän nukahtaa kesken kaiken, ja sitten Susius tulee ja vetää siltä mieheltä kurkun auki. Me muut olemme niin tyrmistyneitä tästä, että emme osaa reagoida asiaan ollenkaan. Lastaamme miehen veneeseen ja lähdemme pois.

Menemme läheiselle majakkasaarelle, siellä meidät taas suostutellaan liittymään Haugenin norrien tappajaisiin. Saamme mukaamme yhden viestinviejän. Riitelemme matkalla, mutta menemme silti norrien pääleiriin. Viestinviejä lähtee johonkin ja me muut jäämme rannalle.