Osa 51: Loputon matka Midpointtiin

27.05.2003 -- Matka Midpointtiin ei tunnu päättyvän koskaan.

Rosvoluolan klaani

19.7(off-game 26.5.2003)

Kirjurina kaunis Veera

Uusi hahmo Katriina Badegger, muut paikalla olevat Halffi, Arvind ja Kaunis Veera.

Half-Donin vahtivuoron aikana kuuluu jotain ihmeellistä ininää. Halffi menee katsomaan mikä aiheuttaa ääntä, puron luota löytyy sidottu nainen. Halffi kysyy Mitä sä täällä teet? (Tyyppi ei taida olla älyn jättiläinen.) Olen rosvojen vanki. Halffi vapauttaa naisen. Halffi on hermostunut ja änkyttää: Mistä päin sä olet? Nainen on jostain kylästä Bugtin läheltä, kylän nimi on Velhan. Halffi kertoo jatkavansa vahtivuoroa ja että nainen voi nukkua yönsä rauhassa. Vahtivuoro vaihtuu ja Arvind herää vahtimaan. Halffi kehottaa Arvidia pitämään naista silmällä. Luolan suulta kuuluu askelia. Arvind katselee kun joku tyyppi kävelee omistajan elkein sisään. On pimeä yö ja näkyy vain musta hahmo.

Arvindin hyökkäys epäonnistuu ja Arvind paljastuu. Ilmeisesti lyö ensin, kysy sitten ei oikein toiminut. Mutta Arvind yrittää uudelleen ja uudelleen. Lopulta A osuu hahmoa jalkaan. Mustalla hahmolla on clubi ja Arvind ottaa iskua. Tyypit alkavat heräillä. Samalla hetkellä Arvidin ansiosta hahmon vasen käsi irtoaa ja hahmo kuolee. Nousen ylös ja menen katsomaan tyyppiä. Hänellä on nahkapanssari ja luuttaan tyypin massit. Huomaan uuden naisen. Nainen kokeilee nahkapanssaria ylleen. Menemme takaisin nukkumaan ja vahtivuorot vaihtuvat kunnes on minun vuoroni. Teen aamupalaa nauriista ja lantuista. Syömme nuotion ääressä ja päivästä on tulossa kaunis. Sovimme aarteen etsimisestä.

20.7

Hara alkaa kaivamaan maata. Menemme auttamaan. Kaivan puukulhollani, vaikka Halffi estelee,ja loputa kulhoni menee rikki. Arvind kaivaa tarjottimellaan maata ja yhtäkkiä tarjoittimen pinnan alta paljastuu jotain hopean väristä. Hui voisikohan se olla Mithrilia? Aikamme kaivettua löydämme arkun jossa on riippulukko. Yritän avata sitä lukkoa, en onnistu. Lopulta Arvind antaa voimiensa puhua mutta puukko ei ole sovelias lukon avaamiseen, vääntäminenkään ei auta. Halffi haluaa ampua salamalla. Mutta lukko ei aukea. Arvind yrittää vielä hakata kivellä lukkoa. Ja lopulta lukko aukeaa. Arkusta löytyy 20 pronssia ja 100 kuparia. Paikalla olijat saavat 5 pronssia ja 25 kuparia. Katriina saa Letutiukselta short swordin.

Otamme vankkurit ja neljä hevosta. Valjastamme kaksi hevosta per vankkuri. Katriina ohjastaa toisia vankkureita joiden kyydissä on AK, Lentulius, minä ja Hara. Ja sitten toisissa vankureissa joita Arvind ohjastaa on Halffi kyydissä. Tyhjennämme koko luolan mahdollisesta kauppatavarasta. Ykkösvankkureissa on kaksi tynnyriä ruista, yksi tynnyri kaljaa, yksi tynnyri nauriita ja kakkosvankkurissa on yksi tynnyri lanttuja, yksi sipulitynnyri, yksi kaalitynnyri ja omenatynnyri. Tivaamme vangilta miten pääsemme Midpointtiin. Vanki inisee jotain. Lupaan hänelle osan voitoista jos hän ohjaa meidät Midpointtiin.

Yritän saada vankia kertomaan meille miten Midpointtiin pääsee. Käytän hyväkseni naisellisia avujani... Halffi vääntää koko ajan vastaan. Koska vanki ei kerro minulle missä Midpointti on päättelen itse sen suunnan ja lähdemme matkaan suuntana lounas. Vanki valittaa suunnasta ja laitan hänelle suukapulan. Kukkulat vähenevät pikku hiljaa ja maasto muuttaa muotoaan niityksi. Yhtäkkiä näen hienoja yrttejä niityllä ja käsken Katriinaa pysäyttämään vankkurit. Menen keräilemään yrttejä ja sitten jatkamme taas matkaa. Matka on hidasta ja missään ei näy eläimiä. Lopulta tulee ilta. Leiriydymme ja minä teen kaali-sipulimuhennosta ja jälkiruoaksi on omenia ja kaljaa. Jaamme vartiovuorot ja käymme nukkumaan.

21.7

Yöllä alkaa sataa, täytämme kattilaamme vedellä ja sitten siirrämme vettä leileihin. Nukumme vankkureiden alla. Sade jatkuu yhä seuraavana päivänä ja emme voi liikkua mihinkään. Ruokin hevosia ja Halffi tekee nuolia. Halffi ja Arvind lähtevät metsästämään. Me muut jäämme pitämään sadetta. Sade tuntuu jatkuvan ikuisesti. H ja A tulevat takaisin ja syömme iltapalaa. Lopulta sade lakkaa ja sovimme että kidutamme vankia kunnes hän kertoo missä Midpointti on. Halffi ehdottaa että päästämme vangin vapaaksi että voimme sitten seurata häntä. Tosin kahdet vankkurit on aika helppo huomata aukella niityllä. Ehdotus kumotaan ja vangin kiduttaminen jatkukoon. Lopulta vanki osoittaa jotain suuntaa ja lupaa aamulla kertoa oikean suunnan. Käymme nukkumaan ja jaamme vahtivuorot.

22.7

Yöllä vanki hötkyilee ja yrittää saada itsensä vapaaksi. Arvidin vahtivuoron loppuessa vangin köydet ovat löystyneet ja A kiristää ne. Lentulius jatkaa vahtimista ja A varoittaa L:ää vangista. Aamu saapuu. Herätessäni alan kokkailemaan. Tarjoilen ruokaa kaikille muille paitsi vangille. Annan vangille sipulin. Jatkamme matkaa vangin ohjeiden mukaan vasemmalle, joka on minun mielestäni itä. Jatkamme matkaa koilliseen, koska joudumme kiertämään suon. Ja sitten jatkamme taas itään ja vähän ajan kuluttua etelään. Reittimme seurailee maastonmuotoja joten reitti ei välttämättä ole ihan huono. On jo yli puolenpäivän ja syömme matkalla omenia. Vankkurimme kääntyvät pikku hiljaa northwestiin ja sitten pohjoiseen.

Hevoset alkavat väsymään niin pysähdymme lepuuttamaan. Anna hevosille ruokaa ja vettä ja teen meille ruoaksi sipuli-naurismuhennosta. A ja H lähtevät metsästämään ja onnistuvat tappamaan peuran. Tyypit saapuvat leiriin ja Veran tukka nousee pystyyn...