Osa 1: suuntana Rog

Tarina on editoimattomassa muodoss,aan, eli paikoin hieman hankala lukea. Jos joskus löydämme ylimääräisen päivän tämän siivoamiseen ja korjaamiseen, näin varmasti teemme.

-Timo 15.3.2005

Dor Amarth – Goryn sodan ratkaisutaistelut ?

Aloitimme matkamme Tragysta, Gorin helmestä. Tarkemmin sanoen Birlan palatsista, jossa itse Birla otti meidät vastaan ja selosti tehtävämme (ks. liite). Hän korosti erityisesti Nabinarin asemaa ryhmämme johtajana. Tämän jälkeen hän johdatti meidät omakätisesti salakäytävää pitkin maanalaiselle joelle. Täällä meitä odotti lautta, kymmenen hevosta ja lauttavahti.

Lauttamme liukui tunnelista Suurjokeen, jossa keskivirtaan päästyämme saimme nähdä jopa muutamia pärskeitä. Muuta emme sitten nähneetkään kaupungin valojen jäädessä taakse. Ilmeisesti lautturimme osaa joen ulkoa, vaikka uudenkuun yönä. Lautturiimme luottaen paneuduimme levolle.

Aamu koittaa sumuisena ja harmaana. Ainoat elonmerkit ovat lintujen kraakaisut. Hieman yllättäen näemme joentörmällä neljä meikäläistä sotilasta puuhun naulattuna. Mitään ei ole heidän hyväkseen enää tehtävissä, linnut herkuttelivat jo heidän sisälmyksillään.

Ensimmäistä etappiamme, Rakter-kylää, lähestyessämme saimme lisää hälyttäviä merkkejä. Niemen takaa, missä kylän pitäisi olla, nousee paksua savua. Päätämme rantautua ja lähettää Nagorin jalan tiedustelemaan. Shang-Li Yu, Bersi ja Veldoon säntäävät lautalta kylään oma-aloitteisesti. Jälkimmäinen hevosella, loput jalan. Jalkapartio palaa jonkin ajan kuluttua ja kertoo kylän olevan poltettu, mutta sen lähellä oleva linna on pitänyt pintansa kavalia hyökkääjiä vastaan, joista hyvä osa makaakin muurin juurella kuuman öljykylvyn jäljiltä. Päätämme hylätä lautan ja lähteä hevosin kylään. Kylästä löysimmekin Veldoonin ja suuren joukon teurastettuja meikäläisiä. Veldoon oli haavoittuneita kuulustelemalla saanut selville, että hyökkääjät olivat olleet Haugenin norreja.

Pidimme palaverin koskien loppumatkan reittivalintaa. Veldoon olisi halunnut kulkea pidempiä tai norreja kuhisevia reittejä. Lopussa vaa’assa painoi enemmän Nagorin kokemus, hän kun oli kulkenut saman reitin kerran aiemminkin. Eli valitsimme suoran reitin suon poikki.

Ensimmäisenä yönä suolla onnistuimme löytämään kiinteän kalliosaarekkeen lepopaikaksemme. Yöllä Bersin vartiovuoron aikaan kuulemme kaukaa merkkitorven äänen. Veldoonin mukaan se oli Gorin kunniakkaan armeijan hyökkäysmerkki. Mutta se mitä se teki suolla, ei meille (silloin) selvinnyt.

Aamuaskareiden jälkeen jatkamme matkaa. Puolilta päivin ohitamme suojärven, jonka keskellä näemme kaksi lasta kalassa. Lapsista välittämättä matka jatkuu. Järven toiselta laidalta löydämme vielä polun, jota on yritetty pitää salassa. Mikä on kyllä onnistunutkin, sillä kukaan ei muista kuulleensakaan poluista Rajasuolla. Auringon laskiessa huomaamme Bersin hevosen saaneen käärmeenpureman ja Nabinarin hevosen sääressä on murtuma. Lisäksi Nabinar ja Shang-Li ovat suokuumeessa. Vähän matkan päässä näemme kukkulan, jonka arvioimme olevan kiinteä. Päätämmekin suunnistaa sitä kohti. Yö saapuu, pimeä laskeutuu, ja huomaamme kukkulan kadonneen ja tajuamme saapuneemme samaisen järven rannalle, jonka aiemmin ohitimme. Rakensimme kaisloista itsellemme alustan ja kävimme nukkumaan Elisan luvatessa pitää vahtia ja mutistessa jotain illuusio-kukkuloista ja kalastajalapsista.

Seuraavana aamuna Elisa esitteleekin lapsilta ostamaansa venettä ja neljäätoista kalaa, joista laitetaan soppaa. Matka jatkuu Nabinarin hevosta köyhempänä, jonka jätämme leiripaikkaamme siinä toivossa, että nämä salaperäiset lapset pitävät huolta siitä. Puolenpäivän jälkeen saavumme mustan puron varteen, jonka ylitys sujuu ongelmitta, kiitos Nagorin. Puron toiselta puolelta löytyy polku, jota seuraamme iltaan saakka, kunnes polku kääntyy takaisin suolle. Varsinaiseen suonreunaan on kuitenkin vielä 10km matkaa ja päätämme leiriytyä siihen, koska parempaa paikkaa tuskin ennen reunaa löytyy ja toisekseen suon reunalla näyttäisi, soihtujen välkkeestä päätellen, olevan leiriytyneenä kokonainen armeija. Veldoon päättääkin lähteä yönselkään tiedustelemaan leiriä kera näkymättömän Elisan. Me muut vietämmekin leppoisan illan Neiti Maanvaivan ja Herra Sulkeisharjoitusten poistuttua ennen yöpuuta ja vartiovuorja. Aamuyöstä urheat tiedustelijat palaavat kilpaa juosten, Veldoon hävisi kuusi nolla.

Aamulla Veldoon kertoo kohdanneensa leirillisen haavoittuneira sotureita, joiden upseerit ja kävelykelpoiset ovat lähteneet rikkomaan Rogin toista saartorengasta. Matka siis jatkuu ja puolenpäivän jälkeen haavoittuneiden leiri on jäänyt ongelmitta taakse, samoin suo, Tulkaksen kiitos!

Mietittyämme tulevia liikkeitämme päätämme mennä Rogiin länsikautta Haugenilaisten joukkojen läpi. Matkalla sinne törmäämme tusinaan sikäläistä bandiittia, jotka olivat varustautuneet maanviljelys välineillä. Ei siis vaikuttanut kovinkaan kummoiselta haasteelta meidänlaiselle ryhmälle, varsinkin kun Elisa harvensi heidän rivejään tulipallolla. Olisiko sitten ollut tämä Elisan voimannäyttö vai mikä, mutta Veldoon onnistui tunkemaan ratsupeitsensä kesken rynnäkön sammalmättääseen ja kampeamaan itsensä hevosensa selästä jääden maahan haukkomaan henkeään. Eihän Veldoonia voinut yksin jättää rosvojen keskelle ja juoksinkin (Gen Dreplou) hänen suojakseen. Vaikka olenkin hiisisodissa nähnyt yhtä ja toista, niin oli tämä ”Veldoon maneevöri” sen verran uusi, että sille nauraessani lipsahti minultkin se kirves kädestä. Näistä hupaisista sattumuksista huolimatta teurastimme raa’asti suuren osan rosvoista kärsimättä maineen menetystä kummempaa vahinkoa.

Illan tullen löydämme meikäläisen etuvartion jossa yövymme. Yöllä, monen päivän helleputki viimein hellittää ja Tulkäs pitää taivaassa räiskyvät juhlat. Hyvä enne!!

Aamulla pohdimme jälleen etenemisstrategiaamme. Ideat lentävät, mutta mitään ei lyödä lukkoon, paitsi että päätämme murtautua toisen piiritysrenkaan läpi yöllä Elisan, joka ilmeisesti näkee pimeässä, johdatuksessa. Kaikki ei mene kuitenkaan aivan nappiin, sillä Nabinar putoaa kesken kiihkeimmän laukan hevosensa selästä ja jää takana tulevien konien jalkoihin jauhautuen mussakakksi. Päärauhanneuvottelijan kuoltua näinkin traagisesti on ainoa vaihtoehtomme tappaa Haugenilaisten aatelisten neuvosto, joka merkitsisi sodan jatkumista. Tätä siis viimeöinen salamointi merkitsi. Ylistetty olkoon Tulkas!!!

Tehtyämme Veldoonista johtajamme ja heivattuamme Nabinarin ruumiin pöpelikköön saavutamme ensimmäisen piiritysrenkaan leirin, jonka komentaja on tuoreen pomomme kavereita. Pienen viilailun, diilailun ja lahjonnan jälkeen sovimme tapaamisen alamaailman edustajien kanssa.

Puolelta öin tapaamme tapaamme joen rannalla hommaa operoivat meikäläiset kersantit, jotka vakuuttavat kontaktihenkilö Manguksen saapuvan. Viidentoista hermostuttavan minuutin jälkeen hän saapuukin veneellä kahden soutajan ja neljän henkivartijan kera. Mangus ilmoittaa, että seitsemän hengen muiluttaminen Grogin linnakkeeseen on kallista (muttei vaikeaa). Tinkaamisen jälkeen hän luovuttaa 100 kultarahan maksua vastaan salakäytävän avaimen ja neuvoo mihin torniin on hyökättävä, milloin ja kuinka kauan, jotta saisimme käyttää käytävää rauhassa. Veldoon hoitaa sotilaskontaktiensa ja rahapussin avulla isohkon katapulttikeskityksen kyseiseen torniin sopivaan ajankohtaan.

Aikaisin aamulla raahaudumme sovittuun paikkaan. Meitä odottamassa on nuori sotilas, joka saattaa joukkiomme metsän poikki salaovelle. Salaovi paljastaa pimeän tunnelin, jonne laskeutuminen ei tuota kenellekään sen suurempia vaikeuksia. Tunnelikko tuntuu labyrinttimaiselta monine haarautumineen. Nopeuttaaksemme paikan tutkimista jakaudumme kolmeen eri ryhmään. Veldoon ja Yu löytävät reitin, joka vaikuttaa oikealta. Bersi ja Nagor löytävät vedentäyttämästä käytävästä umpikujan, kun taas toisaalla Elisa, Alina ja Gen tupsahtavat Gorin armeijan varastoon, jossa Gen heittää kaiken ylimääräisen maanalaiseen järveen. Yu noutaa muut Veldoonin luo. Käytävää edetessämme tulemme ovelle, jonka takana on luultavammin norreja.