Osa 39: Spring 1109 Tribunaali

Julkaistu 2007-08-07 16:07:00 EEST.

Tribunaali Rog Regiolla keväällä 1109

Wyrmandalus avaa tribunaalin, mutta jättäytyy sivuun keskustelusta.

Keskustelun aiheeksi ehdotetaan Simman aiemmin Valkoisella Hampaalla mainitsema suhtautuminen demoneihin. Fimbrius on sitä mieltä, että kaikki ei-ihmiset ovat demoneita, jotka tulisi poistaa, mikä aiheuttaa suurta kohinaa salissa. Voikukka puolustaa muita rotuja riitaantuen Fimbriuksen kanssa niin pahasti, että Fimbrius haastaa tämän kaksintaisteluun. Tuloksena Voikukka haisee pahalta.

Tässä vaiheessa Olaf ottaa ohjat käsiin ja ehdottaa puheenjohtajan valitsemista. Silmarien ehdotuksesta valitaan Leia.

Ensimmäisenä jokaisen covenantin edustaja kertoo kuulumiset ja jäsenet esitellään


Vuorossa orderin tarkoituksen pohtiminen. Simma aloittaa aiheesta, siunaa aluksi tilaisuuden, josta saa vaihtelevia reaktioita. Kertoo samaa kuin Valkoisessa Hampaassa, eli haluaa covenanttien ohjaavan maailmaa maallisen vallan sijaan. Haluaa värvätä porukkaa joukkoihinsa ”kristilliseksi jedi-orderiksi”

Silmarie keskeyttää, muistuttaa valasta (emme puutu maalliseen korvaamalla sitä uskonnollisella)

Elisa kertoo, että valaa voidaan muuttaa, jos kaikki ovat samaa mieltä (maallinen tai uskonnollinen valta voidaan säilyttää) MUTTA silloin jotkut (kuten esim eräät housejen primukset) eivät pysty hoitamaan order tehtäviään keskittyessään myös muuhun.

Yleisen mielipiteen mukaan Ajan Pyörän pyörähdyksen aiheuttamaa muutosta tulisi kuitenkin ohjata, joskaan ei uskonnon kautta.

Simma kertoo, että Dominion aura ainoa, joka estää infernaalisia voimia valtaamasta vanhojen jumalten hävittyä tyhjäksi jääneitä alueita, minkä takia tulisi perustaa järjestö, joka valvoo oikeutta ja puhdistaa epäpyhyyttä

Lotte ilmoittaa house Diednen vapaaehtoiseksi puhdistamaan pahuutta, sen jälkeen kun hänen auransa ei Simman mukaan ole epäpyhä (vaikkei pyhäkään). Håkan puolestaan haluaa, että rikkoneille taataan katumismahdollisuus. Silmarie kysyy, kuka tunnistaa epäpyhät, sillä magia ei siihen riitä. Simma vastaa, että quesiittoreilla on tämä taito olemassa. Silmarie haluaa taidon kaikkien housien tietoon ja Leia pyytää taidon jo omaavia esittäytymään.

Gundolf muistuttaa, että Ajan Pyörää voi hallita myös esineiden avulla, kuten metallikolmioiden, jotka vaikuttavat elementteihin. Niiden luojista ei tiedetä mitään, paitsi että ne ovat mahdollisesti edellisen covenantin casting tabletteja. Gwyndhamilla on taskussaan useampi tällainen metallikolmio, joissa näkyy tekstiä..Håkan painaa sanat mieleensä ja lukee ne myös ääneen. Kolmioiden joka sivulla on yksi sana, joten niissä ei yksinään ole mitään järkeä. Pyynnöstä Håkan myös kertoo Ajan Pyörän rakenteesta

Leannan sanoo, että sekä dominion että infernaaliset voimat vain tappelevat keskenään, joten parasta olisi löytää tasapaino. Silmarie taas kannattaa magian kannustamista näiden kahden voiman yli. Lotte huomauttaa, ettei tasapainoon voi päästä, mutta neljän voiman yli hallitsee aika, joka voidaan pysäyttää. Tähän väliin aiemmin vaiennut Wyrmandalus kertoo, että ajan pysäyttäminen saattaisi olla haitallinen elollisille


Leian vaatimuksesta jokaisen Housen primus esittää housen mielipiteen orderin tehtävästä:

  • Bonisagus: kaaoksen estäminen ajan pyörän pyörähtäessä
  • Bjornaer: ei kommenttia
  • Criamon: pitkä litania selitystä, jossa ei ollut mitään järkeä
  • Diedne: mukana korjaamassa vääryyttä joka tapahtui yli 1000 vuotta sitten
  • Flambeu: Olaf: lisää valtaa, muuten turpaan
  • Ex Misc: 1. maailman pelastuminen, 2. keinot joilla se tehdään, 3. magian oppiminen
  • Guernicus: yksikön perustaminen pahuutta vastaan taistelemaan, tuomaan rauhaa, rakkautta ja tasa-arvoa (yhden jumalan alle)
  • Jerbiton: jotta elämä olisi elämisen arvoista, kaunista etc
  • Mercere: tasa-arvoisina mahdollisuus pitää huolta, että tasa-arvo leviää laajemmallekin
  • Merinita: magian tiedon kehittäminen ja jo olemassa olevan tiedon jakaminen magusten kesken
  • Tremere: pitää huolta, että magia ja siitä oppimamme edesauttaa maailman hyvää; jos kilpailevia voimia ylhäältä ja alhaalta, ollaan maailman puolella
  • Tytalus: kasvettava magian voimassa kilpaillen, loppujen lopuksi ottaen vallan magian elementtinä muilta (divine ja infernal, fairyt mennyttä)
  • Verditius: ”Olis kiva jos meiän voimala saataisiin korjattua, sitten voitaisiin yrittää päästä kauan sitten vallinneeseen mukavaan tilaan”

Varsinaisia Tribunaalin päätöksiä:

Orderiin liittymisen ehdot:

  • gift
  • gifted housen jäsen voi kutsua mukaan
  • vuoden aikana tulee löytää house, muuten tapetaan; primukset päättää hyväksymisestä, poissaollessa shadow

Uuden covenantin perustaminen:

  • vaihtoehtoina lukitseminen nykyiseen määrään seuraavaan tribunaaliin asti, covenanteille annettava oikeus jakautua tai houseille (primuksille) annettava oikeus jakautua
  • ---> primuksille token

Huoneiden sisäiseen järjestykseen liittyen:

  • jokainen house ratkaiskoon asian kuten haluaa
  • tasaäänestyksessä primuksen ääni ratkaisee

Magian harhaoppineet:

  • kaikki gifted join or die magian laadusta huolimatta
  • poikkeuksena infernalistit, joiden tulee katua, luopua infernaalisten voimien käytöstä kolmen vuoden kuluessa ja olla käyttämättä infernaalista magiaa
  • keijumaagit Merinitaan, jossa tietoa kerätty. Mahdollista vaihtaa housea myöhemmin, jos jättänyt keijumagian (Håkan lupaa auttaa tarvittaessa)
  • dominion: ”Kyseessä ei ole uskonto, vaan maailmanjärjestys” -Simma Profeetta
  • perustetaan House Dominion, jonne laitetaan kaikki dominion maagit. Primukseksi valitaan Voikukka .

Seuraava tribunaali:

-kolmen vuoden päästä keväällä rog regiossa

Ellei ExMisc vastusta, Guernicus saa luvan puuttua mundaaneihin asioihin niiden liittyessä suoraan infernaalisiin voimiin.


Takaisin