Istumme alas ja levähdämme. Lasken Annan jalkojeni päälle lepäämään, Olaf rojauttaa Hafgrinin olalta maahan. Godfred huohottaa vieressä. Ilta tulee, sää suosii meitä sentään. Rakennamme pienen nuotion.Sen savu ei voi kilpaillakaan alhaalta laaksosta edessämme nousevasta savupatsaasta.

Olen yön ekalla vartiolla, kun ylärinteestä lähestyy lauleleva mies hakku olalla. Herätän Olafin. Mies on pitkätukkanen ja huoleton. Huutelemm toisillemme, hän ei tajua oikein kieltämme. Esittäydymme, "Rudi" taisi olla nimeltään. Mies on aika sekava ja vaikuttaa hullulta, tekee outoja eleitä eikä ole norri. Saamme lopulta selville että hän puhuu uhrakia (Anna on niin uupunut etten raaski herättää) ja kertoo että kaivoksissa taistellaan. Muusta ei sitten saakaan selvää. Ärsyttävä hölöttäjä. Menen nukkumaan kun Olaf suostuu jäämään vartioon. Käperryn Annan viereen lämmittääkseni tätä. Viilenee. Olaf jää keskustelemaan. Hän joutuu estämään Rudia viemään Godin ja Hafin vaatteita näiden nukkuvien ja raihnaisten vartaloiden yltä. Rudi ei millään uskonut että Olaf on näiden kaveri, hänen mielestään kaikki norrit on ilkeitä. Rudi pykää jäkälää nuotiolle ja menee nukkumaan. Hänellä on kahleenhiertymät ranteissa ja kalpea, metallipölyinen iho.

Aamuyöllä herätessäni kylmään vahtiin, kuulen susien ulvontaa ympäröivistä laaksoista.

Aamulla Rudi vie Olafin saman tien katsomaan savua. He kävelevät monta tuntia näköalapaikalle ja näkevät Fembergin kylän. Minä menen Annan kanssa ruokaa hakemaan. Anna löytää kuusi lahnaa, jotka minä kannan (enhän haluaisi keijuni haisevan kalalta), ja saamme myös kanervia poltettavaksi. Ruualla on kysyntää, ja ne kaikki loputkin menevät kun tarkkailijat saapuvat. Kala maistuu taivaalliselta. Mitä tulee Rudin uhrakiin, se on jotain Annalle hankalaa murretta.

Olaf esittää, että varastaisimme muuleja Fembergistä. God ei halua Fembergiin, mutta nämä kaksi sankaria nyt eivät ole missään kunnossa ryöstelemään tai sen puoleen tekemään mitään nenänkaivuuta rankempaa. Fembergistä jatkettaisiin eteenpäin kohti rantaa. Rudi ei usko Olafin olevan hyvä varas, pitää liika kolinaa liikkuessaan, "Klumppa klumppa!". Minua huolestuttaa että matkaamme kohti pohjoista, eikä etelää, jonne pitäisi...

Femberg on kolmen-neljänkymmenen talon kylä ilman muuria mutta jokien ympäröimä. Sen liepeillä on viisi kaivosta, joihin johtaa muulipolut. Vieressä on viljapelto, lammaslaidunta ja puunviljelyalue. Aiomme kiertää sen länsipuolelta, vuorenrinnettä pitkin, tarkoituksena iskeä sen pohjois-Fembergin muulitallille. Rudi pitää meidän aivokoppamme vireinä "keskustelullaan". Yövymme matkalla suojaisassa solassa, jota ilmeisesti lammaspaimenet hyödyntävät laidunmatkoiltaan! Rudi kerää lampaanpapanoita varasäkkiimme. Eteemme aukeaa pian vehmas, n. 25 km:nen laakso, jossa laiduntaa iso lammaslauma. Kolme nuotiota palaa laumojen eri reunoilla, syvemällä on varmasti paljon lisää. Lampaita on yli puolentuhatta!

Omaa notskia ei tänne voi mihinkään huomaamatta pystyttää. Olaf ehdottaa että ratsaisimme yhden leiritulen, mutta huomautan että heillä on varmasti myös äänekkäitä lammaskoiria... Rudi ehdottaa että hän tekisi kaaosta lauman keskuudessa, jonka turvin voisimme varastaa ja paeta. Mutta koirilta ei niin vain paeta... Varmaan susien varalta aika paljon paimenia. Emme keksi mitään, joten jäämme nukkumaan tyhjin vatsoin. Aamulla on ehkä pienempiä ryhmiä.

Vartioin, sitten Olaf. Hän herättää meidät luvattoman aikaisin ja kertoo jotain kivivyörysuunnitelmaa kun yritän palata unten maille. Kuudenkymmenen lampaan lauma tulee solaamme. Emme kuitenkaan ehdi tehdä vyöryä ajoissa, sen näemme jo ennalta. Minä vedän horisontaaliin, kauhea väsy. Olaf aikoo organisoida hyökkäyksen pienryhmää (neljä paimenta, kuusi koiraa) vastaan. Tässä vaiheessa huomaamme miehistä kolmen olevan nuoria naisia sauvoine, ja vain yhden miehen jousen kanssa. Rudi on innoissaan. Minä esitän skeptisyytemme, ja epäröimme (hälytys Fembergissä=ei hyvä) kunnes lampaat menevät jo ohitsemme. Lähdemme pettyneinä itseemme lauman suuntaan, matkaamaan kohti Fembergia. Lauma hajoaa kahteen eri maataloon.

Femberg on vilkas. Ennen sitä huomaamme ison kivisen majatalon (Hiilivaunu), jossa on panimo. Kaikilla on kauhea nälkä. Olaf on pöllämystynyt kun esittelen norreilta nappaamani kuparikolikot, muilla kuin on vain iso reikä taskussa. Hagrin on meistä ainoa joka saattaa käydä asioimassa sellaisena kuin on.

Hiilivaunu on varmaan laakson isoin rakennus. Hafgrin painuu (vähän peseytyneenä) ovesta sisään ja rupattelee henkilökunnalle: -Anteeksi, saisiko teiltä ostaa ruokaa? Laila Kaupanpitäjä: -Hyh kun haisette, mistäs te oikein tulette! -Tuolta vuorilta. -Millaista saisi olla? -Jotain kiinteää mielellään (jätetään hiiliolut sikseen). -Meillä on vain lammasta eri muodoissa. Ja hiiliolut on tarjouksessa! (Hafin mielestä kokonaisena savustettu lammas á 20 kuparia kuulostaa sopivalta, varsinkin kun saalista on tullut niin huonosti viime aikoina että on rahat tiukalla). -Olutamforat on loppu, mutta saisit nassakan olutta (10 l) kolmen kuparin hintaan? -Kuulostaa hyvältä!

Haf palaa äärimmäisen tyytyväisenä. Lammas on vanhaa, mutta viis siitä. Olut on eksoottisen makuista, mutta miehille maistuu.

Uusi ystävämme ei pysty sulattamaan lammastamme, vaikka tyytyväisenä hotkikin - hurjaa oksennuksen ryöpsähtelyä seuraa. Godillekin tulee vanhat riukutemput mieleen...

Iltaseitsemän jälkeen olemme, kaikki, matkakunnossa, tyhjentäneetkin pysyvät tukevalla oluella liikenteessä.

Yövymme kivikossa laakson keskellä, nopean puron äärellä. Mutta pian tulee naisia ämpäreine vettä hakemaan. Majatalosta päin on sieltäkin joku tulossa. Olin juuri nukahtanut. Lähdemme uutta piilopaikkaa hakemaan, mutta Rudi löytää jostain kivien välistä koiran jonka hännän päälle astua! Hurja ulahdus, ja muut lähtevät juoksemaan vuorille, Rudi lyö koiraa hakullaan, mutta piski on liian ketterä. Turhautunut potku huitomisen jälkeen saa koiran ulvoen pakoon, majataloon.

Vuorilta muulifarmilta pohjoiseen etsimme piilopaikan. Rudikin ehtii hitaan Hafgrinin kanssa luo. Teemme leirin, syömme lammasta palan ja nukumme.

DA Olafin armeija. Offgame 24.4.02.

Kertoo Seamus.

Leirimme pienen ylämaajärven rannalla on aika alttiina kylmälle ilmalle - minulla on ainoina kunnon talvivarusteet, muut, Olaf, Hafgrin ja Godfred ovat vähissä vaatteissa, vilustuneita ja lisäksi pelkäävät susilauman jäljellejääneiden edustajien kostoa. Minähän tapoin pari sutta. Lämmittelemme itseämme ja susipaistia kokolla. Meidän tuli tavata laivastomme Skildskålin kylässä. Olaf haluaa lampeen pudonneen miekkansa eka takaisin. Kohennamme vikan puun nuotioon liekeiksi. Hänen vaatteensa ovat vielä kosteat, mutta kuivumassa. On myöhäisilta, aamuksi vaatteet olisi kuivat. (Saaressa on kaksi puuta vielä pystyssä.) Godfredilla on vastateurastetun suden turkista tehdyt nilkkurit ja lannevaate. Annalla on kuivat sortsit ja teepaita. Hafgrinin turkisvaatekerta kuivuu. Olaf lähtee kahlaamaan miekkaansa. Vesi lienee hullun kylmää, onneksi hän löytää miekkansa melko nopeasti ja palaa hytisten rannalle. Sitten hän tajuaa kaivaneensa jonkun ruosteisen norrimiekan sieltä ylös, eikä suinkaan omaansa! Hän tulee repimään villapaitaa päältäni vaatien sitä pyyhkeeksi. No ei auta, viluiseltahan pomo näyttää, ehkä tarkenen aluspaidassa. Susista on puolet lähtenyt jatkamaan matkaa, vajaa kymmenen näkyy enää solan toisella puolella.

Olaf jää vahtiin, ja nappaa villapaitani pefletiksi. Perkele. Ei hotsita nukkua loskahangessa. Valvomme Hafgrinin tarinaa kuunnellen, se kertoo miekasta joka löytyy järvestä ja tekee löytäjästään kuninkaan. Surkea yö, väkivaltaisen väsyneenä ja paikkoja särkien, en pääse edes horrokseen. Aamulla syömme taas sutta. Vaatteet alkavat olla kuivia. Lähdemme solaa kohti Skildskålin suuntaan.

Välisoitto - Seamuksen seikkailu Hukka-nimisessä paikassa.

Juoksin vuorenrinteen taistelusta neljää norria pakoon, harhauttaen ne pakoon Annan kimpusta. Olaf hyppäsi rinteeltä takaisin alas! Puolisen tuntia juostuani huomasin että kaksi näistä norreista on minua parempikuntosia, kaksi muuta on kolmen minuutin päässä. Olen juossut loivaa ylärinnettä kohti Åsaheimia. Kasvillisuutta ei ole nimeksikään. Olen pian tulossa vuorille. Lataan varsijouseni ja ammun toista, sotavasaralla varustettua. Hän jää vähän jälkeen käsiosuman saaneena. Toinen saa minut kiinni, mutta ei osu tikarillaan. Minä teen haavan jalkaan, ja juoksen hetken taas. Lipsun kuitenkin lumisella rinteellä, ja sotavasaranorri yrittää osua. Minä osun ja isken tyypin takaraivon läpi. Ammun sitten toisenkin tyypin loppuun ja nappaan sitten ruumiilta tikarin ja kaksi vyokukkaroa. Jatkan nyt siihen suuntaan mihin Annan näin lähtevän. Lopulta löydän jälkiä lumesta - neljä tyyppiä, erikokoisia, yhdellä toinen jalka kuin pukinsorkka, ja yhden jalat saataisivat olla Annan? Seuraan niitä solan läpi, mutta lumisade sotkee pian jäljet. Jatkan kylmässä nälkäisenä. KOlmantena päivänä kuuluu laakson toiselta ppuolelta tuttu huuto - Olaf karjuu! JUoksen kohti. Huuto lakkaa minuutin päästä, Kuljen pari kilometriä laakson keskellä olevaa metsää pitkin, ja lopulta kuulen Olafin ja jonkun toisen puhetta. Astun yhtäkkiä ulosteeseen, saatana. Täällä on joka puolella ripuliruikkia. Pian saan Olafin kiinni, hänellä on joku itsensä kokoinen mies seurana huopaan ja turkiksiin kääriytyneenä. Anna on myös siellä! Kutsun häntä.

Hafgrimin muistiinpanoja:

Puiden seasta ilmestyy yksi miespuolinen henkilö joukkoomme. Suoritamme pikaisen esittelyn ja toteamme hänen nimekseen Seamus. Seamus alkaa heti kyselemään tärkeintä, eli ruokaa. Syömme joukolla viimeisen turskani. Syönnin jälkeen toteamme että pohjoisesta lähestyy mahdollisesti lumimyrsky. Tuuli alkaa yltymään, joten lainaan Godfredille huopaani lämmikkeeksi. Seamus ja Anna näyttää olevan vanhoja tuttuja, ainakin puheesta päätellen, Seamus kertoo Annalle seikkailustaan ja siitä kuinka hän löysi meidät. Seamus osoittautuu olevan n.175cm hoikka, jäntevä, n.30v mies. Ilmeisesti jostain muualta kuin Norrilandiasta, päätellen ainakin punertavista hiuksista jotka eivät ole tyypillistä Norreille.

Minä (Hafgrim), Anna ja Seamus rakennamme pari havumajaa lisää, tulevaa lumimyrskyä silmällä pitäen. Lumimyrsky osoittautuukin räntäsateeksi, tuuli nousee voimakkaaksi, varsinkin puuskien aikana. Godfred ja Olof kärsii edelleen ripulista ja suojaudumme havumajoihimme. Olof menee "kauimmaiseen" vedoten siihen että hän haluaa vartioida. Räntäsade muuttuu suoraksi vesisateeksi. Siirryn hetkeksi Seamuksen ja Annan majaan tupakoimaan. Toteamme että nuotio olisi mukava lisä majaan, mutta pienen kinastelun aikana tulee epäilys että löytyykö kuivia puita tästä 11:n puun metsästä. Seamus rohkeana miehenä keräilee hieman palavaa materiaalia ja palailee majalle läpimärkänä. Saamme aikaiseksi kituvan nuotion, joka puoleenyöhön mennessä kasvaa ihan kunnon nuotioksi... Tässä vaiheeessa tietenkin puut loppuvat, joten päätämme siirtyä yöpuulle. Olof ja Godfred jäävät vartiooon.

Aamulla herätessämme Godfred ja Olof ovat läpimärkiä, mutta me muut saimme jopa hieman nukuttua. Räntää tulee edelleen ja tuulikin on vielä kohtalainen. Suoritan pikaisen aamujumpan verenkierron herättämiseksi ja käyn huomentamassa ja tarkistamassa että kaikki ovat vielä jossain määrin hengissä kylmän ja märän yön jälkeen. Aamupalaa kaivataan oikein porukalla ja ilma näyttää siltä että päivästä tulee huomattavan märkä. Olafin ja Godfredin pahin ripuli on mennyt ohi ja he menevätkin vuorostaan nukkumaan. Godfredin herättyä hän lähtee metsälle, ja minä puolestani katselen hieman enemmän paikallaan olevaa saalista, eli juuria sun muita. Godfred onnistuu metsästämään itselleen karhun... Tai jonkin joka näyttää Godfredin kuumeisissa silmissä karhulta. Tällä kertaa se oli kuitenkin Olof. Onneksi Godfredin kivi hujahti ohi, ja vielä suuremmaksi onneksi Olofin piti juuri mennä puskaan joten Olof ei tällä kertaa näyttänyt Godfredille kuka on metsän kaappi. Minä (Hafgrim edelleen) löydän kolmisen desiä karpaloita. Olofkin kyykkimisensä jälkeen lähtee metsästämään, mutta havaitseekin että meidän metsämme on ihan oikea saari. Löydämme Seamuksen kanssa Olofin avannosa. Seamus liuttaa tikarin Olofille ja minä heitän hetkeä myöhemmin köydenpään Olofille jonka avulla saamme hänet ylös jonkasta. Olof ilmoittaa "Perkele! Nyt me tehdään kokko!" Ja nappaa vilttini (jonka korvaan huovalla johon Godfred oli kääriytynyt). Olof hakkaa yhden puun sytykkeeksi, ja Seamus keräilee hieman pienempiä sytykkeitä. Saamme lopulta kokon aikaiseksi, mutta sitä varten piti uhrata minun havumajani. Tämä tarkoittaa sitä että nukun jossain muussa havumajassa.

Illalla vesisade tyyntyy, ja yötä myöten nousee kostea sumu. Lämpötilat pyörivät jossakin n. 7:ssä asteessa. Nautimme elämästämme kokkomme ääressä ja Anna huomaa että Godfred on ilmeisesti saanut jonkinlaisen taudin. Hetken tutkimisen jälkeen, Anna toteaa että Godfredin lannevaate on hieman heikko suoja tälläisellä ilmalla. Jaan taas jalomielisesti huopani Godfredille, Olofin värjötellessä vilttini suojissa. Itselläni on suhteellisen lämpöinen olo kokon ääressä. Sumu tiivistyy yötä myöten ja kokkomme alkaa hiljalleen hiipumana normaaliksi nuotioksi. Sumu kietoutuu ympärillemme ja kohta tuskin enää näemme toisiamme. Seamus hakee hieman oksia, johon Olof toteaa "Anna pyysi puita eikä oksia." Hetken kuluttua kuuluu muutama terävä tömähdys ja sitten kaatuvan puun ääni. Kohta Olof tulee takaisin ja opettaa Seamusille: "Seamus, tämä on puu." Metsässämme on enää 9 puuta jäljellä.

Yöllä nukkuessamme havahdumme suden ulvontaan. Hetken kuluttua useita muita susia vastaa ulvomiseen. Anna, Minä ja Godfred emme saa nukutuksi ulvomisen takia... Ei se meteli vaan se tieto että lähialueilla hiiviskelee lauma verenhimoisia ja todennäköisesti nälkäisiä petoja.

Aamu saapuu, ja susien ulvonta tuntuu lähestyvän. Nuotio alkaa hiipumaan ja Anna meinaa jo kiivetä puuhun. Seamus hieman rauhoittelee Annaa, mutta köyhin tuloksin. Anna siis kiipeää puuhun. Seamus arvioi että sudet eivät ole alle kahden sadan metrin päässä samalla kun kiistelee Annan kanssa onko susipelko aiheellinen. Lopulta tuntuu siltä että sudet tuntuvat kiertävän meitä. Sytytän yhden ruttosoihtuni ja arvioin että susia on noin kymmenisen kappaletta ympärillämme. Seamus urhoilee Annalle suojelevansa tätä. Sudet tuntuvat liikkuvan välillä kauemmas, välillä lähemmäs ja tuntuu silti että ne peräti etsisivät jotain... Aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan, mutta näkyvyys pysyy lähes nollassa. Sudet hiljenevät, linnutkin tuntuvat vaikenevan. Joka puolella on aivan hiljaista... liian hiljaista. Seamus hakee Olofilta köyttä: "Mihis sä sitä tarvitset?" "Anna tarvitsee." "Aha. No kyllä mä sit annan." Anna kiipeää alas puusta, ja käy nukkumaan selvitettyään varsin seikkaperäisesti miksi hänen on älykkäämpää olla maassa. SUmu alkaa hälvenemään, ja ryhmämme hieman rentoutuu. Tuulta ei ole lainkaan, ja joka puolella on edelleen hiljaista. Puoleen päivään mennessä sumu on kokonaan kadonnut ja lämpötila on noussut ainakin muutaman asteen.

Saamme taas muistutuksen että olemme saarella, sillä saaren ympäristö on sulanut järveksi. Veden toisella puolella on huomattavat määrät susia, joka puolella saarta. Sudet tuntuvat olevan hyvin kylläisia ja pohjoispuolella olevat sudet näyttävät syövän jotakin. Suurin osa susista köllii kylläisinä saaren ympärillä, kun taas me värjöttelemme nälkäisinä ja heikkoina loukussa saarella. Kovat oltavat stressaavat itsekutakin ja joukossamme alkaa pieni nälviminen. Godfred on edelleen hyvin sairas. Olof on selvästi sitä mieltä että tämä kaikki on Godfredin syy, vaikka Anna ja minä yritämmekin hieman puolustella tuota sairasta ystäväämme. Totuus on että olemme kaikki samassa pulassa enkä ymmärrä mitä tämä nälviminen ja syyttely auttaa tässä tilanteessa. Luulisi että tuolla Sotalordiksi ilmoittautuneella Seamuksella ja Olofilla, joka on selvästi myös kokenut sotilas, olisi älyä sanoa jotain järkevämpääkin tässä tilanteessa kuin vain loukkauksia ja syyttelyitä.

Saamme lopulta lautan... Neljän hengen lautan. Ja meitä on viisi. Olof selittää että yksi työntää lauttaa ja muut istuvat siinä hyvin hyvin kippurassa. Olof antaa myös ymmärtää että joku muu työntää kuin hän ja selvästi pyrkii siihen että Godfred hoitaisi tuon homman. Laukaisen muutaman hyvin valitun sanan saamattomuudesta jonka jälkeen saan Olofin työntämään lauttaa. Oveluus on aina paras ase.

Lähdemme järven kapeimmasta kohdasta ylittämään ja noin puolivälissä jää tietenkin pettää Olofin alta. Olof hyppää lautalle jolloin jää pettää lautankin alla. Lautta on kellallaan itään jä länteen. Seamus ja Anna ovat ainoat jotka jäävät kuiviksi. Seamus alkaa rikkomaan jäätä lautan edestä ja Olof toimii potkurina.

Päivä on aurinkoinen ja seilaamme laivallamme maailman meriä kohti pahamaineisia Susirantoja.

Rannalla sudet ovat hieman heräilleet ja lönköttelevät laiskasti rannalla, tosin lähes puolen kilometrin päässä. Seamus toteaa että tästä eteenpäin jää kestää ja siirtyy jäälle, samoin kuin Anna ja Godfred. Tämä kaikki sillä seurauksella että Minä (Hafgrim edelleen) ja Olof jäämme kippavaan lauttamme alle. Pääsemme kuitenkin pintaa Olofin kanssa ja huomaamme seisovamme pohjassa. Godfred toimii läskikahvana jonka avulla hilaamme Olofin kanssa itsemme ylös kylmähköstä kylvystä. Olof pääsee helpohkosti ylös, mutta minulle homma tuottaa lieviä ongelmia. Lopulta Olof kiskaiseem minut hiuksista ylös. Kun kaikki on turvallisesti "rannalla" eli jäällä niin Olof päättää että Seamus tappaa yhden suden päivälliseksi... Isoksi kysymykseksi nousee, mitä tuon huono-onnisen suden kaveripiiri ja perhe tykkää asiasta.

Siirrymme alueelle jossa vaeltelee hieman vähemmän susia, aikeenamme rakentaa pienehkö nuotio. Saamme kuitenkin nuotion aikaiseksi, ja kyseiselle alueelle jää vain yksi puu pystyyn ekokatastrofijoukkomme jäljiltä. Alueella on paljon isoja kiviä joiden suojassa on hyvä puolustautua mahdollista susien hyökkäystä vastaan. Olof alkaa pauhaamaan miekastaan joka tällä hetkellä nauttii elämästään ahdin valtakunnassa. Nuotion ympärillä värjöttelee kolme alastonta miestä. Vaatteet kuivavat nuotion vieressä; aivan liian hitaasti. Aivastelua, yskimistä, niistämistä. Liikkeellä on selvästikin flunssaa ja ties mitä taudinpoikasta. Olof kiroaa miekkansa kohtaloa Annan uhotessa hakea sen. Olof kuitenkin kieltää Annaa varsin jyrkästi lähtemästä mihinkään ja käskee häntä tekemään ruokaa. Annan hakee kuusen oksan ja vittuilee Olofille hiillostetusta oksasta.

Syntyy taas nälvintää, tällä kertaa Olofin, Seamuksen ja Annan välillä. Olof on sitä mieltä että Seamuksen tulisi metsästää 8:lla nuolella kahdeksan sutta. Ja Seamus tekee työtä käskettyä ja alkaa tarpomaan kohti susia... Minä taasen lähetän lemmikkini, Hillevi Hillerin, hakemaan muuutaman linnunpoikasen tai muun vastaavan meille paistiksi.

Seamus sen sijaan ammuskelee varsijousellaan sutta ja osuukin siihen kylkeen. Susi ulvoo säälittävästi ja juoksentelee hetken ympyrää. TOinen susi tulee nuolemaan ensimmäisen haavaa. Seamus antaa tykkinsä laulaa taas ja jälkimmäinen saa nuolen vasempaan etukäpäläänsä. Kolmas lähistöllä oleva susi tappaa jalkaan ammutun suden. Seamusin jousi helähtää taas, mutta ohi tällä kertaa. Kolmas susi lähtee hyökkäämään kohti Seamusia joka kääntyy juostakseen pakoon. Vilkaistessaan olkansa yli, Seamus huomaa että terve, hyökkäämään lähtenyt susi juoksee aivan toiseen suuntaan järven toisella puolella olevia susia kohti. Seamus lähtee kohti jalkapuolisutta ja ihmettelee että mihin kylkeen haavoittunut susi on kadonnut. Varovasti edeten Seamus lähestyy jalkapuolisutta ja yht'äkkiä Seamusin takaa kuuluu murinaa. Sieltähän se kadonnut susi hyökkääkin kohti Seamusia. Seamus laukaisee kääntyessään varsijousensa mutta ampuu ohi. Susi sen sijaan iskee Seamusia rintaan. Seamus yrittää perääntyä, mutta susi näyttää päättäneen että Seamus on sen päivällinen. Seamus hätäseen vetäisee lyhytmiekkansa esiin ja iskee sutta rintaan. Valitettavasti vain lappeella, mutta sekin riittää murtamaan suden kylkiluun. Susi puree uudestaan Seamusia onnistuen vain raapaisemaan häntä. Seamus iskee, susi puree ja taistelu jatkuu. Lopulta Seamus saa kuitenkin suden hengiltä kärsien itse pienistä vammoista. Pohkeessa näyttää vähän pahempi puremavamma joka jättää punaisen, rikkonaisen vanan lumeen Seamusin raahatessa kuollutta sutta kohti leiriämme. Olof huomaa Seamusin ja kuullessaan Seamusin tappaneen kaksi sutta Olof arvostaa. Olof hakee toisen suden vielä... Seamusin päästessä leiriin, nyljen suden ja saamme lähes kokonaisen sudentaljan käyttöömme. Yht'äkkiä kuuluu Olofin huuto jostakin kaukaa ""Ladatkaa se jousi!! Ottakaa aseet ja lisätkää tulta!!" Olof käyttää yhtä sutta valtavana nuijana ja toisella kädellä huitoo Seamuksen miekalla.

Lisään äkkiä tulee puita ja muut kaappaavat aseitaan. Godfred lähtee Olofin avuksi ja hetken kuluttua Annakin kirmaa Godfredin perään. Seamus kohahtaa Annan hyminälle jonka vaikutuksena sudet pysähtyät, katsovat hetken Annaa ja lönköttelevät pois. Olof riehuu vielä hetken aikaa tajuamatta susien jo lähteneen. Seamus yrittää ottaa kunnian susien karkottamisesta, mutta Annan ilmeen myötä myöntää sen olleen Annan työtä. Olof kertoi että toinen kuollut susi jonka Olof toi ei kuulemma ollutkaan kuollut, vaan puri Olofia tämän nostaessa sen maasta. Aijai Seamus. Pitää varoittaa ylläreistä.

Olof epäilee että sudet tulevat yötä myöten takaisin. Nuotiopuita on jäljellä sen verran että jos kaadamme viimeisenkin puun saamme nuotion kestämään juuri ja juuri yön yli. Mutta kokkoa siitä ei saa tekemälläkään. Anna huoltaa Seamusia ja ihmettelee mitä Minä (Hafgrim edelleen) ja Godfred olemme tehneet kun näytämme niin huonokuntoisilta... Ja sitä me todella olemme. Kurkkuani kivistää ja päästä heittää pahemman kerran. Kuume ilmeisesti on iskenyt hampaansa ainakin minuun. Ja muutenkin olen fyysisellä tasolla saanut kaikenlaista pientä ja vähän suurempaa vammaa osakseni. Oloni on sen verran surkea että käärin nyt kuivuneen vilttini ympärilleni ja käperryn nuotiomme ääreen jaksamatta välittää muusta maailmasta pätkääkään. Houreisen kuumeeni läpi huomaan että Anna hoitaa Seamusin haavoja ja Godfred alkaa kokkaamaan meille sutta. Godfredin kokkaus tuottaa pinnaltaa rapeaa ja sisältä raakaa sudenlapaa. Anna kokkaa itselleen myös sutta mutta ei siitä sen parempaa tule. Hätkähdän houreistani hetkeksi kun Olof onnistui räjäyttämään suden!! Tarkempi tutkimus osoitti että Olof otti suden maksalaukun ja sen kuumetessa se poksahti ja sisältö roiskahti meidän päällemme. Tämä ei kuitenkaan meitä pysäytä vaan syömme susia innolla kuin sudet. Eipä ole ruoka pitkään aikaan maistunut näin upealta... Tosin kurkkuni tuntuu olevan sen verran kipeä että nielaiseminen on yhtä tuskaa.

Godfred kysyy lupani tehdä suden taljasta jotakin... Viittaan jotakin myöntävän tyyppistä ja Godfred onnistuu tekemään kokonaisesta taljasta itselleen peräti nilkkurit. Jos olisin hieman terveempi ja paremmassa kunnossa olisin pitänyt pienen puhuttelun moisesta tuhlauksesta, mutta juuri nyt on niin surkea olo että yksi suden talja ei paljoa kiinnosta. Käyn nukkumaan nuotion viereen.

Sillä välin Godfred tekee toisesta suden taljasta itselleen lannevaatteen. Muutkin käyvät aikaa myöten nukkumaan, kerrankin vatsat täynnä ja suhteellisen lämpiminä, lukuunottamatta kuumeisia sankareitamme jotka tärisevät, niistävät ja yskivät koko yön.

Nuotiopuut alkaa loppumaan pahemman kerran mutta ruoan

Prood kirjailee

Olafin armeijan tilanne: Ollaan kusessa...Prood on erillään, Olof on erillään ja Anna sekä seamus ovat ainoina yhdessä. Kaikilla porukoilla perässä viitisentoista norri pirulaista. Aamupäivä porottaa ja kaikki on muutenkin päin hanuria. Olemme pahasti piiritettynä. Seamus pohtii pitäisikö yrittää juosta karkuun. Anna ei oikein osaa päättää, seamus mykistyy jostain syystä. Rupean mumisemaan. Seamus lataa cross-bowinsa ja sanoo että hän voisi kyllä piiloilla täälä, mutta anna ei pärjää tässä piilossa. He miettivät ankarasti pakenemista. Mä en juokse mihinkään. Hyvä kun kylkeäni jaksan kääntää... Toivottavasti ne ei huomaa meittiä, tämä kivikko antaa kyllä mukavan suojan. Anna rupee hiipimään karkuun ja valmitstelee loitsua. Komentaja vaikenee muutaman komennon jälkeen. Sitten kuuluu kovaa sensuroitua mylvintää ja mies kaatuu lingon osumasta. Olof juoksee leikkien houkutuslintua karkuun. Annan ja Seamuksen seuraan jää 5 tyyppiä, joista kaksi on oudon rauhallisia. Olof juoksee kohti rinnettä ja Annan poppoo hipsii eteenpäin. Mun seurana on kaiketi vielä ne noin 15 heppua, ainakin siellä on monta...

Anna sanoo seamukselle, "odota hetki, haen miekan". Seamus on vähän äimällään ja rupeaa tähtäilemään. Anna hiipii yhden rauhoitetun hepun luokse ja rupeaa räpyttelemään silmiään ja pyytää kiltisti miekkaa ukolta???? Olof juokseee kohti reunaa ja varmaankin hyppää alas. Anna ei saa miekkaa, mutta tikarin upseeri antaa, "Kunhan palautat sitten käytön jälkeen takaisin". Anna pyytää häntä ottamaan miehensä mukaan ja lähtemään takaisin leiriinsä. Valitettavasti upseeri tunnisti Annan ja antoi hälytyksen. Anna kipittää karkuun tikarin kanssa kiven taakse. Kaikki vapaat norrit katsovat tilannetta uudestaan. Mun ympärilä kaivetaan jousia esiin. Seamus ja Anna on havaittu. Seamuksen selustaan valmistaudutaan iskemään myöskin. Enää vain neljä on mun luona, ja kiven takana on joku. Yritän hiipiä sen luokse ja tehdä temput. No, se huomas mut kuitenkin ja pyysi kavereita apuun ja veti miekan esiin. Anna heittää siihen jotain ja se laittaa miekan piiloon. Kaksi ukkoa sanoo että se on lumottu ja tulee lyömään sitä, yritän käpälöidä lyöjää, mutten osu siihen. Annaa ammutaan takaa oikean käden hauikseen ja anna tipahtaa maahan. Seamus ampuu lähhintä norria ja se jää pihisemään maahan, sillä on kolme norria kimpussaan. Mun luota porukka lähtee seamuksen kimppuun, voi seamusta, tuuria minä. Olof hyppää reunalta alas ja vie kaksi norria mukanaan. 25m alapuolella olevalle kielekkeelle ja laskeutuu mukavasti. Seamus on lirissä. Anna lumoaa ampujansa. Seamus lähtee juoksemaan karkuun, tasan eri suuntaan kuin Olof meni. Kuusi norria juoksee sen perässä. Kuusi minuuttia on mennyt tässä hässäkässä. Ylhäältä kuuluu Kraak-Kraak, ne pirun korpit. Mä lähden ryömimään eteenpän, tai yritin.. ei se homma oikein toiminut. Pah, on pakko yrittää, lähden ryömimään kohti kohtaloani.Anna paransi itseänsä ja lähtee livahkaan.

Norrit kiljuvat tuskissaan Seamuksen ja Olafin jäljiltä taistelukentällä. Näen kohteessani luolan joka on vaikea havaita (se tosin haisee pahalle). Kohtuu kokoinen tila (metri*2metriä) ja siellä on viisi pientä karvapelleroa. Anna rauhoittelee jotain kituvaa norria. Anna yrittää parantaa jotain norria, hirvee huuto, mutta kun nuoli irtoaa niin huuto lakkaa. Norri tippui koomaan ja anna saa suihkulähteen. Anna kuulee korppien äänen ylhäältä, ottaa miekan sekä kukkaron mukaansa ja lähtee livohkaan. Anna juoksee vuorenharjan päälle. Seamus juoksee kohti etelää kuusi norria yhä perässään, kielekkellä on yhä Olofin metsästys. Tunteja on kulunut. Anna on hyvässä turvassa, paitsi niiltä korpeilta. Anna tähyilee ja löytää vaivaiskoivumetsän ja päätyy lopuksi sinne. Vaivaiskoivujen seassa anna viettää aikaansa ja päivä taittuu jo iltaan. Meteliä kuuluu välillä. Kavioiden kopsetta ja metallin kilkutusta kuuluu. Annalle tulee nälkä, ja jano alkaa tuntua jo päässäkin. Anna etsii puroa ja kuuleekin sellaisen, tosin hän ei näe sitä. Jostain yläpuolelta, parin-kolmensadan metrin päässä vuoren rinteellä on vesiputous jonka kohina kantautuu annan korviin. Anna kiipeilee ja liukastelee ylöspäin, löytäen puron kivien alta. Se tosin on hitusen liian kaukana, sormenpäillä ylettää juuri veteen. Jonkin matkan päässä ylempänä on nelimetrinen jyrkänne, jonka yläpuolella on vesiusvaa. Anna kuitenkin kokeilee liikuttaa parisataa kiloisia kiviä, mutta ne eivät jostain kumman syystä suostu liikkumaan annan voimilla. Anna ottaa paidan pois päältään ja huljuttelee paitaa vedessä ja imee sitä, sekä syö jäkälää. Jostain kumman syystä Anna saa ripulin. Hetken etsittyään Anna löytää hiidenkiven johon voi tarpeita tehdä, kun ylävirtaan paskominen ei ole hyväksi jos alavirrasta aikoo juoda. Hiidenkivestä juotuaan Anna hoitaakin homman toisinpäin ja lannoittaa hiidenkiven tuleville sukupolville. Hetkeä yli puolenyön anna pääsee takaisin koivikkoon. Pöllöt ja hiiret häiritsevät Annan eloa. Suojaista paikkaa ei paljoa löydy.. keskellä koivikkoa on umpeen sammaloitunut lampi, johon vesipuro laskee. Anna päättää majoittua tänne isohkon kiven luokse. Olafia jahdataan edelleen rannalla. Seamus on kadonnut jonnekin vuorille perässään muutamia norreja.

Olafin armeija 2002

Kalkkikiveen kaivertaa Godfred Vestvjoldin poika

Olafin armeija on historiaa. Ja nykyajassa tilanne näyttää silä, että Olaf on pikkuisen huonossa jamassa.

Hän on jäänyt kallionkielekkeen kylkeen piiloon, takana verta janoavia sotureita, ja rannassa n.50 henkeä sotilaita. Ylhäältä satelee tasaiseen tahtiin nuolia, tosin vahingoitamatta pahemmin ja alhaalla sotilaat valvovat vääjäämättä ylös.

Olafin poistaessa kehossa olevia nuoliaan, viimeisiä nuolia irrottaessa yksi nuoli katkeaa olkapäähän, ja siitä vihastuneena hän katkaisee viimeisen nuolen jostainpäin vartaloaan.

Siinä tuskissaan ollessaan hän huomaa alhaalta leijailevan rapukeiton tuoksun, mutta päättää lähtevän ylöspäin. Ylös päästyään Olaf huomaa reunasta n.30ft:n päässä on mielettömän iso karpaasi istumassa pusikossa polttaen tupakkaa. Olaf lähtee hiipimään kohti karpaasia, mutta lähelle päästyään hän kääntyy, ja pistää sormen suulleen ja sanoo "hys".

Mies kyselee Olafilta, minkä takia häntä jahdataan. Hetken keskusteltuaan mies alkaa johdattamaan Olafia perässään kohti luolaansa. Miesten käydessä luolaan Olafin olkapäässä seisova nuoli ottaa luolan suu-aukkoon kiinni, ja nuoli uppoutuu syvemmälle olkapäähän. Mies lupautuu auttamaan Olafia nuolten poistamisessa...

Samaan aikaan Anna herää kiveltä laahaaviin askeliin, ja huomaa kuinka mies ei ole missään parhaimmassa edustuskunnossa. Hieman huonossa ryhdissä kulkeva mies laahautuu lammelle syömään, jonka jälkeen siirtyy sammalten alle nukkumaan. Anna siirtyy lähemmäs tarkastelemaan miehen tekemisiä, mutta ei tapahdu mitään. KOhta kuorsaaminen loppuu, ja alkaa kuulumaan yninää. Anna siirtyy miehen viereen ja pistää veitsen miehen kurkulle. Anna kysyy usealla eri kielellä "Kuka on jne". Pienen keskustelun jälkeen Godfred esittäytyy Annalle. Godfredin esittäessä Annalle hänen historiansa.

Keskustelun jälkeen tunnelma hieman kevenee, ja sitten alkaakin perusteeliset ruokakysymykset. Huom! Annan isän nimi on Carl. Huom! Keskusteltuaan hetken Annan kanssa pienen kiistan jälkeen he lähtevät kävelemään vuoren reunaa pitkin samalla kun aurinko nousee, ja jatkaa nousemistaan parivaljakko jatkaa nousemistaan. Päivä kuluu, ja nälkä alkaa painamaan parivaljakkoa, joten he aloittavat jäkäläaterian ala lumee. Mutta kylmyys alkaa painamaan heitä.

Koko päivän käveltyään Anna tietää kertoa, että kohta tulee lunta, joten he alkavat etsimään suojaa. Eikä aikaakaan kun he löytävät pienen kolon johon käpertyä. Sinne päästyään he löytävät käärmeen, jonka he syövät samantien.

Olaf ja Hafgrim alkavat heräilemään ja Olaf huomaa, että haava on paikattava. Olafin poistaessa turskaa olkapäästä, hän huomasi haavan alkaneen hieman tulehtua.

Heilläkin alkaa aamulla esittäytyminen, ja Olaf päättää kertoa koko tarinan Hafgrimille. Esittelynn jälkeen...

Anna ja Godfred ovat koko yön lumiluolassa, ja seuraavanpäivän iltapäivänä kokoyön kestänyt lumisade joka oli muuttunut vesisateeksi loppui. He jatkoivat matkaa alas, ja jonkun aikaa kuljettuaan he löytävät itselleen pupun syötäväksi. Jatkettuaan matkaa he saapuvat viimeiselle taipaleelle kohti kanjonia, mutta kuinka ollakkaan he tulevat mukkelismakkelis koko mäen alas, kärsien sinne sun tänne vartaloa. Alhaalle he sitten rakentavat puista havumajan, johon he asettuvat lepäämään

Olaf ja Hafgrim aloittavat tekemään lähtöä suojapaikasta. Arvioiden hetken aikaa suuntaa johon Anna olisi saattanut lähteä he suuntaavat matkan kohti tiettyä lampea. He päättävät suorittaa väkivältaisen tiedustelun, koska lammen lähelle on leiriytynyt Hårdeknutin miehiä. He saapuvat leiriin, ja huomaavat leirin tyhjäksi. Leirissä tuntuu pieni savunhaju, ja tutkittuaan leirin he löytävät nuotion josta savunhaju tulee. Samantien he tajuavat, että tämä saattaa olla väijytys, jolloin he vetäytyvät metsän rajaan turvaan. Metsän rajassa Hafgrim pistää hänen lemmikkihillerin tutkimaan leirin teltan, ja löytääkin vartijan sieltä nukkumasta. Hetken aprikoituaan kaksikko päättävät tehdä leiritutkimuksen loppuun. Takaisin leiriin päästyään he alkavat kuulemaan jonkinlaista "laulua" etäältä rannalta. Ihmetelleessään maailman menoa, ja miettiessään mitä tekevät he päättävät saattaa haudan lepoon toisessa teltassa nukkuvan vartijan, joka lepää kahden arkun päällä. Olafin tappaessa vartijan hän huomaa, että miehen veri ei jostain syystä virtaa aivan normaalisti. Kaksikko ottaa raadon pois arkkujen päältä, ja ryöstävät arkut.

Heidän ollessa lähdössä leiristä yht´äkkiä rannalla oleva "laulu" loppuu, ja heidän päidensä päällä lentelee kaksi korppia raakkuen narsievasti. Samantien miehet vetäytyvät leiristä lammen viereen, ja huomaavat sinne päästyään, että takana olevat teltat hulmahtavat liekkeihin, jonka jälkeen on kuitenkin "kuoleman hiljaista". Hetken ihmeteltyään asiaa Olaf ja Hafgrim päättävät lähteä paremmille laitumille vuorenrinnettä ylös.

Kapuessaan vuorenrinnettä ylös he löytävät rinteestä jalanjäljet. Pienet sirot kengälliset jalanjäljet ja toinen hieman oudompi jälkipari joista toinen jättää ison karvaisen sorkan jäljen, ja toinen normaalin jalanjälken.

Miehet päättelevät jälkien olevan luultavasti Annan ja toisten jälkien olevan jonkin puolijättiläisen tai jonkun muun tunnistamaton kävelevän metamorfoosin. Heidän seuratessaan jälkiä jo pitkän aikaa monta tuntia, he saapuvat lumirinteelle, jossa on eräänlaiset jääkourut. Pienen ideariihen jälkeen he päättävät mennä pulkkamäkeä taljaa käyttäen. Olaf ja Hafgrim istuvat siis vierekkäin pulkkataljassa. Heti liikkeelle lähdettyään hafgrimin tikari katkeaa, jonka jälkeen he laskevat vähänaikaa takaperin, mutta Olafin hallitessa tilanteen he tulevat Hafgrimin kylki edellä kauhean kiljunnan saattelemana.

Matkan lähenessä loppuaan parivaljakko tekee pohjoisen alueen pituushyppyennätyksen hyppäen pitkälti 30ft:iä. Vähän matkan päässä Anna ja Godfred katsovat ihmeissään näitä kahta pulkkamiestä. Olaf ja Hafgrim laskeutuvat alemmas puiden luokse, ja kohta kuuluukin jo Annan kirkaisu: "OLAF".

Heidän kohdatessa, pusikosta kuuluu "plörf" ja huokaisu. Hafgrim kääntyy katsomaan, ja huomaa koivun alla pupun. Hafgrim kaivaa esiin Olafilta tippuneen varsijousen, ja ampuu pupun suuntaan. Melkein samantien toisen koivun takaa nousee Godfred vetäen lannevaatetta ympärilleen.

Heti perään Anna alkaa jo selventämään kuka Godfred on, ja kohta he aloittavat jo esittelyn kuka kukin. Samalla aloitetaaan tilanne selvennys, missä ja mitä on tapahtunut.]]>

Kirjoittajana: Länkä aka Prood

Offgame aikaus: 28.11.2001

Ingame aikaus: 23.6

Pelin päättysessa In-game 23.6. melkein keskiyö

Uh-oh.. Olofin selässä ja tokkurassa, päässä tuntuu vähän oudolta ja koko ruumis tärisee. Täälä vuorenrinteessä on ihan hemmetin kämästä olla. Varsinkin kun henget ovat suuttuneet minulle ja langettaneet pahan kuumesairauden muhun. Ollaan kait jossain pienellä kielekkeellä, kolme metriä pudotusta. Seamus loikkaa kuin metsäpeura ja Anna yrittää perässä. Tosin jotain meni pieleen ja Anna kaatuu hypättyään, ulvahtaen ja pidellen kipeää kylkeään. Seamus yrittää varovasti auttaa Annaa ylös. Selittää että pärjää.. just joo.. Olof hyppää kielekkeen yli kuin kiimainen karhu pentu selässään, hajonnut akillesjänne kuitenkin meinaa tehdä kapinan.

Matka kuitenkin jatkuu helposti kunnes pääsemme murroslinjan luokse. Murroslinja on täynnä pieniä luolamaisia onkaloita, joista pääsee syvemmälle vuoren sisään. Ne rupeaa huokailemaan absoluuttisen suuntavaiston puutteessa.. mut kyl mä tiedän että aurinko nousee tuolta jostain ja laskee sinne toiselle puolelle. Mut en silti jaksaisi katsoa että missä se oikein on. Eiku, ne haluaa sinne labyrinttiin??? Olisihan se luola vaihtelua, mutta mä haluan metsään. On mullakin tarpeet! Mut ei toi labyrintti ole kauhean vaikea kiivettävä, se vaan on labyrintti. No, kai noi jotain saa aikaan ilman muakin. Mä meen ihan mihin toi Olof mua nyt kantaa, ku en jaksa evääni heiluttaa. Me piiloudutaan kun Seamus tonkii labyrintin salaisuuksia ja löytää kuin löytääkin reitin sen läpi. Matka jatkuu. Ja taas tarkkaillaan ja suunnitellaan. Kaiketi tehdään leiri taas viikoksi. Mä haluan lämpöä, eiku, viilentyä, eiku häh.. mitä mä sekoilen?? Missä mä edes olen? Jossain luolassa.. ei taas!!!! Mä en kestä näitä luolia.

Hetskonen, ylhäältä kuuluu ähinää ja joku heppu levitoi vuoren rinnettä alas istualteen! Se on ihan salettiin norri joka etsii meitä. Puolentunnin tai tunnin välein tippuu ukko samalla tavalla murroslinjaan alas. Jostain systeemistä noi Olof ja Seamus sepittää. Eiku, systemaattisesti. Pah, ne norrin ketaleet ettii meitä.

Seamus lähtee seikkailemaan meidän luolaan. Luola on selkeästi veden uurtama??? Näin hemmetin korkeella, mehän ollaan satojen metrien korkeudessa! Sitten siellä on jokin pudotus ja ylöskin se juttu jatkuu. En oikein saanu selvää sen selityksestä. Siis joku railojuttu siellä kuulemma oli. Kapeimmillaan se railo on puolisen metriä ja leveimmillään 3-4 metriä. Eikä loppua kuulemma näkyny.

Öh, ne laskee mut jollain köysiviritelmällä alas ja Seamus ottaa vastaan. 15 metriä.. Anna tulee samoin alas. Melkein kolhin itseni. olof laskeutuu omin neuvoin. Siel on jotain hiekkapohjaa niin, kannattaahan meidän kävellä selkä menosuuntaan ja tehdä noi jäljet väärin päin niin ne ei osaa seurata meitä! No, noi muut ei tykänny ideasta! EN MÄ KUUMEHOUREILE!!!! Seamuksen lanaustekniikka saa parempaa kannatusta. Ei sentään mulla lanannut.. mua sörkitään ja Annaa autetaan ja matka jatkuu. 300 metriä menty eikä loppua näy. Umpikujaa me veikkaillaan. Pari sataa metriä vielä mentiin ja Olof jäi jumiin. Tää luola teki temput! Eikä ylempääkään pääse mahtumaan.

Ruvettiin sitten pohtimaan suunitelmaa. Olof keksi nerokkaan suunnitelman kiivetä ylös kapeasta kohdasta ja virittää maja sinne ylös. Tai joku riuku. Mä en jaksa kuunnella noita enää. Ne on ihan tyhmiä. Halus että mä kutsuisin jonkin ihmisen kokoisen lokin, ne yrittää ryppyillä mulle. Anna miettii et jos ton hiekan kaivais tosta ja jatkais eteenpäin jotenkin siitä. Ne on vielä enemmän pihalla kuin mä oon. Mä en ainakaan kaiva mitään. Olof astuu pari askelta eteenpäin ja iskee nyrkillä maahan ja hiekka muuttuu löysäksi tiimalasihiekaksi. Sitten ne alkaa kaivaa eteenpäin. Mä syön eväitä ja muka kuuntelen jos joku tulee. Ei varmasti tule. Mä en oo yhtään hyvällä tuulella.

Olof löytää hiekasta jotain, jonkun pikku murikan ja selittää et ne ois jonkin arvoista. Seamus mainitsee jotain jalokivistä ja Olof myöntää olevansa samaa mieltä. Hiomattomia jalokiviä. Ne riemuitsee että meistä tulee rikkaita. Jaa.. Otin aikani kuluksi yhden pussillisen tuota erikoisen hienoa hiekkaa. Ja jonkin ihmeellisen punertavan läpikuultavan paakun laitoin talteen toiseen pussukkaan. Että kun väsyttää. Ehkä voisin nukkua, tai mennä juttelemaan henkien kanssa. Mitenköhän saisin tuon hiekan henkimaailmaan????? Muminaa-muminaa-muminaa.. empäs kerro enempää.

Meanwhile: Porukka nappasi Proodin mukaan ja lähti takaisinpäin. Luolan suuaukolle asti. Laivat olivat rantautuneet ja kallion reunuksella yksi levitoi taas alas ja muutamia heppuja kiipeilee ja penkoo murroslinjaa. Paikan vaihdos on mielessä. Seamus lähtee alaspäin etsimään syvyys suunnassa olevia mahdollisia luolia. Vastaavaa luolaa ei kuitenkaan löydy. Länsirinteellä olemme melko valaistuja vaikka on ilta. Seamus etsiskelee hyvin pitkään ja löytää hieman vastaavan luolan, jota pitkin pääsee noin 30m syvälle.

Iltahämärässä taivaalla lentää kaksi mustaa korppia yhdessä. Anna vetäytyy luolaan epäillen korppeja jostain.. Seamus reagoi Annan pelkoon ja Anna herättää Olofin. Olof yrittää ottaa selvää paremmin. Sekunnin murto-osan toinen korppi katsoi Olofia silmiin ja syöksyi lentoon, lentäen kohti ankkuroitua laivaa. Olof yritti nopeasti ampua sen alas varsijousella, mutta korppi väisti nuolen kesken lentonsa. Lokit rupeavat lentelemään ja alkavat vainota Olofia. Anna joikuaa jotain nopeasti. Seamus pelkää kuoleman tulevan korjaamaan meidät. Prood säpsähtää velttoudestaan..

Hohhoijaa.. Ompas huono olo. Kaikki tuntuu menevän päin hanuria. Mä haluan nuotion ääreen! Mitäköhän noi muut oikein tekee. Ne mumisee jotain kuinka yliluonnolliset korpit teki jotain, en mä tajua. Ne alkaa hourailee jo jotain. Sit ne rupeaa puhumaan jotain koirien hiljentämisestä? Mitä hittoo on oikein meneillään. Ja eiku kiipeämään. Jostain syystä nyt on ihan helkutinmoinen kiire eikä ne oikein kerro mulle miksi. Ehkä ne pitää mua jotenkin tyhmänä.. Kyl mä olisin voinu jäädä tänne tai johonkin kylään, ku mä vaan hidastan matkaa. Olofin kyydissä sitten päädyn kohti korkeuksia. Mumisen taas apua elävän maailman ulkopuolelta. Seamus kertoo että reunan takana on 20 norria! Olof menee kurkkimaan ja jatketaan matkaa. Häilyvä siivekäs olento ilmestyy kaartelemaan joukkiomme ympärille. Se ei suostu yhteistyöhön ja kovennan otteitani. Vihdoin se taipuu yhteistyöhön ja elämä tuntuu hymyilevän enemmän.. Kapuamme ylöspäin, puhuen ilman sanoja lentävälle virvatulelleni. Ne korpit siis todellakin seuraa meitä.. Ja ne on rengastettu. Odinin linnut ei ollu rengastettu ja niiltä puuttu toinen silmä. Ei se petturishamaani ole tullut vainoamaan meitä, jokin helpotus sentään. Kiipeily vaikeutu nyt! Voi lepakon uloste! Homma hidastu ihan tyystin ja pitäisi semmonen vinssi tehdä tosta Olofista ku sil on meitsi ja Anna mukana.

Olof kurkkaareunan takaa alas ja kuiskuttaa että nyt ollaan lirissä. Ensin hipihiljaa ylös meidät ja sitten helvetin kiireellä piiloon! Jaahas, kuiskaan takasin ja nostelen kättäni voimattomana, "Siinä sulle helvetin kiirettä". Jotain kuiskuttelua kuuluu lähistöltä. Olof joikuaa ja Anna hyppää piilopaikkaan. Ylhäältä kuuluu "Leif, Knut, tuon lentävän lehmän perään!". Sitten Olof sanoo mulle että hyppää tonne, että se on sekaisin... Enhän mä edes jaksa seistä, mutta ihan piruillakseni näytän sille kun mä hyppään. Ei helkkari, MÄHÄN HYPPÄSIN! Lensin varmaan parikytä metriä. Tätä en kyllä olisi uskonut. Minkä gazellin hengen se muhun manasi? Laskeuduin vielä varsin onnistuneestikin. Mutta sama voimattomuus tuntuu silti.

Katson taakseni ja näen Olofin ampumassa ilmaa. Mutta mä oon täälä iha yksin. Olof menetti hermot nyt. Se kiroaa norriksi jotain.. Se ampui niitä lintuja, mutta ne väistelevät sitä. Viimeisen suhauksen se vielä tekee ja vasama napsahtaa aivan varmasti siihen, sulkia lensi, mutta lentoa se jatkoi. Olofin yläpuolella kolme heppua käskee antautua ja tähtää varsijousella päähän. Hidas antautumisliike ja pikahyppy karkuun. Mä sain 15 heppua, Anna ja Seamus sai 15 peräänsä, Olof jäi ilman seuralaisia, mutta norrit ovat hänen jäljillään. Tästä ei kyllä hevillä selvitä... Onneksi sain ahterini edes jotenkuten piiloon vaivoistani huolimatta.]]>

maan ja taivaan välissä kiven kolossa, kirjurina Anna.

Seaqmus pilkkaa Annan kiipeilijän taitoja. Kunnolliseen liikkumiseen menee aikaa Proodilla 24, Olofilla 24, Annalla 10 ja Seamuksella 8 päivää toipumista. Seamus päättää näin ajan kuluksi metsästää lokin lounaaksi. Ensin tehdään tooosi tyylikkäät suojat ja sitten Seamus lähtee teurastamaan lokkeja. Lokkiviilokkia! Seamus kääntää vielä munatkin pesästä... sen jälkeen voimmekin tehdä munia tikussa. Seamus löytää itsestään kokin. Maataan pari päivää ja parannellaan itseämme lokki-ruualla. Lokit laittavat hipasen Seamukselle vastaan. Seamus perääntyy naarmuilla takaisin. Prood nappaa lokin kiinni...ja päästää lokin menemään. Nyt jäätiin lokitta. Olof rupeaa linkomaan lokkeja. Ruoka riittää. Toisen päivän iltana rupeaa tulemaan räntää, mikä muuttuu sateeksi. Prood alkaa palella, ja saa flunssan tms. Anna vaihtaa Proodille ehjän paidan. Prood palelee ja kuume nousee.

Prood yrittää sammuttaa nuotion. Anna taklaa hänet syrjään ja yrittää pitää paikoillaan. Prood puhuu muinaisille ja Anna vastailee. Anna laulaa tuutulaulua ja Prood nukahtaa. Menee pari päivää, kunnes Prood alkaa käyttäytyä edes vähän selväjärkisemmin. Proodilla on joku ongelma Annan keittotaidon kanssa. Pahaa... Seamus keräilee polttopuita. Tulee yö, tulee päivä. Prood ei enää houraile, mutta on kuumeessa ja heikkona. Tulee aurinkoa, otetaan rusketusta ja kuivataan vaatteet. Seamus kiipeää alaspäin hakemaan puita nuotiota varten. ja näkee kallion juurella norripartion. Partio haravoi rantaa ja löytää lahdatut norrit. Seamus on lahjoittanut meille koruja. Olofille Thorin vasaran ja Annalle Frein auringon. Seamus stalkaa takaisin päin. 3 Norria lähtee kiipeämään murroslinjaa ylöspäin. Osa lähtee takaisin päin, osa jää alas. Anna pyytää lokkeja käymään norrien kimppuun. Olof haluaa nakata norreja parilla kivellä. Ei paha. Seamus näyttää hienoja temppuja.

Anna haluaa mennä ylös, Prood kiukuttelee. Olof kannattaa alasmenoa. Seamus ei ota kantaa...(vielä). Seamus kävelee käsillään pikaisen lenkin (”Kato Anna!”). Olof antaa mahtikäskyn: ”tästä on vain yksi suunta – alaspäin” Lausunto lievenee hieman, ja Seamus lähtee kiipeämään ylöspäin. Ei kuulu mitään, tuulikin on väärästä suunnasta. Seamus nousee ihan ylös ja kurkkaa. Ei näy eikä kuulu mitään. Paitsi että tässä on pari päivää sitten taisteltu...höm. Yhdet tuoreet jäljet (sateen jälkeen). Seamus tutkii ympäristöä, ja näkee että laaksosta on tulossa noin 60 norria ja niillä on joku raskas vehje mitä ne kantaa. Ja jes! Mereltä on tulossa 2 sotalaivaa. Seamus tulee alas ja informoi. Viimein saadaan päätettyä yhteinen suunta: sivulle. Laivoissa on todennäköisesti sen verran possea, että rannallakin on pian se 50 henkilöä. Anna, Olof ja Prood haluaa pakoon vasemmalle. Prood köytetään Olofin selkään ja Seamus kulkee edellä, anna seuraavana, sitten Olof ja Prood.

ig 23.6. ]]>

Kaikki muut ovat pahoinpideltyjä paitsi seamus. Anna ja Prood ovat tajuttomina. Seamus ehdottaa, että lähtee houkutuslinnuksi, mutta käy ensin vilkaisemassa Annaa ja Proodia. Prood herää. Olof tulee kätkemään Annan ja Proodin, sillä aikaa Seamus lähtee retkelle. Anna herää ja viedään piiloon. Prood on jo piilotettu. Myös Olof piiloutuu, mutta tähtäilee kuitenkin. Vartio tulee ja menee. Odotellaan Seamusta ja katsellaan reittiä. Ormgårdin sisarukset rakentelee Proodille lastan. Aurinko laskee alemmas kohti taivaan rantaa, ja uppoaa lopulta meren taakse.

Aamu valkenee ja Seamus tulee luoksemme. Olof selventää tilanteen. Kiipeilemme rinnettä alaspäin. Seamus teloo ranteensa, mutta muuten onnistumme laskeutumaan (kuin halvaantuneet ankat...)

Sillä aikaa Prood uhkailee lintuja kansainvälisillä käsimerkeillä. Tästä eivät linnut pidä, vaan syöksyvät nokkimaan Proodia. Prood ärtyy ja rupeaa kiusaamaan lintuja (tiputtaa alas...?) Prood sitoo korvansa.

Oleskelemme tasanteella, missä Anna sitoo Proodin korvan ja Seamuksella sekä Olofilla meinaa, ja menee hermot lokkeihin. Seamus käy täyttämässä kaikkien leilit. Palattuaan hän saa nakin viedä munat pois... talteen. Linnut eivät poistu. Anna pyytää niitä poistumaan, jolloin yksi nokkaisee Annaa (sen jälkeen kun Anna yritti lyödä sitä). Seamus on sitä mieltä että nyt hankiudutaan linnuista eroon, muut kannattavat. Päivän projekti, vedetään linnuille lättyyn. Olof askartelee lingon.

Päivä kuluu tihkusateisena, yöksi yltyen. Tuuli käyttäytyy samoin. Parandaja saa duhan. Rukoilen jumalilta parannusta, tuntuu kuin joku nauraisi...

Aamu valkenee, sade jatkuu. Proodin mukaan ensiyönä on lämmintä ja kuivaa. Iltapäivällä sade lakkaa, tuuli kääntyy ja aurinko lämmittää... nannaa. Seamus tarjoutuu etsimään suojaisempaa paikkaa. Palatessaan kertoo paremmasta sijainnista, joten ruvetaan siirtymään. Kun on siirrytty 30m Anna toteaa auts. Pieni tekniikan muutos ja jatketaan. Jäämme Seamuksen spottaamaan piilopaikkaan, missä linnut ahdistelevat (taas...). Syvennyksen perällä saamme kuitenkin olla rauhassa.

Myrsky saapuu, mutta olemme ainakin puolittain kuivassa. Rasitus oli varmaan liikaa Proodille, hän rupeaa stalkkaamaan lintuja...ja saa jopa yhden kouraansa. Muut katsovat kummissaan, mutta muuttuvat vielä hämmentyneemmiksi kun Prood retkahtaa tajuttomaaksi (taas). Prood raahataan luolaan takaisin, Anna olettaa hänen meditoivan tai jotain.

Prood herää ja kertoo lainanneensa lokkia. Lokki nokkaisee Proodia ja Anna läimäisee lokin pois. Prood lähtee taas saman lokin luo ja rupeaa siunaamaan sen pesää. Olof painaa kädet korvilleen ja näyttää voipuneelta. Lintu asettuu, mutta mulkoilee. Prood syö koko loppupäivän hapansilakkaa. (ig 19.6) ]]>

Tilanne näyttää suorastaan huonolta.

15.6 Ingame

Vetäydymme Knutin veljen kellariin ja saamme viestin että olisi ehkä syytä livistää vielä tämän yön aikana. Seamus vaihtaa miekkansa lyhyempään ja ottaa välissä ruokaa ja vesileilejä. Brood kuikuilee aidan yli ja huomaa partion, vetäytyy aidan taakse piiloon, valmistaudemmu kipuamaan aidan yli kun portilta kuuluu paukutusta, päätämme pikaistaa poistumista ja kun pääsemme aidasta yli niin portti takana rämäthtää auki, oikeata nurkan takaa ilmestyy partion ensimmäinen soturi, pistämemmä ravaten muurista yli ja kuulemme yli päästyämme takaa huudon "täällä ne on!" sekä "Tuokaa soihtuja ! Tuokaa koira!". Pistämme ravaten purolle, teemme ketunlenkin alajuoksuun ja painelemme puroa pitkin yläjouksuun jonkinmatkaa ennen kuin palaamme kuivalle maalle. Olof loitsii yönäön päälle ja maailma avautuu taas hiukan selkeämpänä. Juoksemme jokea myöten välillä toista ja välillä toista rantaa jotta saavat hiukan tekemistä koiransa kanssa. Puolisen kilometriä myöhemmin alamme saapua varsinaisille rinteille. Pari sataa metriä alempana joen molempia reunoja kukee koirapartio, yhteensä noin 40 sotilasta, Brood hakee meille sopivan rinteen jossa kipuamme ylös, annan ote lipeää anna putoaa muutaman metrin ja hukkaa miekkansa. Lyhdyt on lähempänä, Seamus menee auttamaan annaa, olof ottaa varsijousen esiin ja ampuu nykivissä olevaa koiraa, kuuluu ulvaisua ja partiot vetäytyvät katveeseen, Seamus ja anna pääsevät ylös ja seuraamme broodia umpikujaan josta kipuamme jälleen rinteen ylös.

Näiden "harhautusten" jälkeen olemme jo aika hyvin edellä vainoojia, jatkamme länsireittiä vuoren harjalle jälleen jonkinverran kiipeilleen, pari tuntia möyhemmin saavumme vuoren harjalle, aamu alkaa valjeta ja pidämme hengähdystauon... Olemme kahden huipun välissä ja jostain takaa kuuluu koirien haukuntaa, arvioimme jahtaajien olevan pari klometriä meistä jäljessä. Brood lähtee setvimään pakoreittiä, olof ja seamus valmistelee väijytyksen.

Päätämme alustavasti päästää ensimmäisen kiipijän ylös tai melkein ylös ennen kuin aloitamme lahtauksen, näemme kun kuuden partio kipuaa edellisen jyrkänteen yli ja jäämme broodin kanssa makoilemaan piiloon, Anna ja Seamus menevät jo edellä pakoreitille. Kiipijä joutuu yrittämään kolmesti ennen kuin pääsee puusta pitkään, kiipeää melkein ylös ja lähtee kipuamaan takas alas, Olof rupeaa kuuntelemaan oikein tosissaan ja kuulee kun alhaalla ensin kysytään mikä vika ja sitten kiipijä kuiskuttaa että ne on siellä ylhäällä. Kiipijä vielä putoaa, sitten mutsee että ylhäällä vaanitaan ja että koitetaan kiertää. Lähtevät poispäin ja alan tulittamaan joukkoe, pyrkien osumaan piskiin, ensimmäinen tosin osuu sotilaaseen... Joukkio kääntyy ympäri ja ottaa kilvet esiin, ja rupeaa etsimään katseellaan, yksi osoittaa aivan eri paikkaan kuin missä olof on. Olof jää tähtäämään ja onnistuu telomaan piskiä jalkaan. Olof käy hetkeksi maihin kuuntelemaan ja kun joukkio lähtee poispäin nousee olof ottamaan vielä yhden laakin sopivimman näköiseen uhriin, kukaan ei tuuperru. Olof lähtee tekemään ketunlenkkiä ja käy viimeisen kerran ampumassa, ei tunnu aiheuttavan vaivva, joku tosin huomasi olafin ja ampui turhan nuolen, olof lähtee hölkkäämään muiden perään. Saatuaan muut kiinni Olof ja brrod pitää pikapalaaverin, brood huomaa että alhaalla laaksossa kaksi partiota suorittaa haravointia. Lähdemme ravaamaan seuraavalle huipulle. Saavutettuamme ko uipun käymme maihin tähystämään. Alhalla olevat partiot ovat huomanneet niityllä ravaavat sankarimme ja tulevat juoksumarssia kohti, kiusattu partio tulee kohti vain kävelyvauhtia. lähdemme ravaamaan kohti merta jotta voisimme tehdä ketunlenkin, eteen kuitenkin avautuu ikävä jyrkänne, joten lähdemme rinteeseen kapuilemaan hiukan aiemmin kuin oli suunnitelmassa. Brood joikuaa itsekseen jotain. Olof vetää kunnon lärvät rinteessä mutta saa kiinni lyhyen liun jälkeen, ja kiroaa itsekseen. Matka jatkuu. Brood, anna ja Seamus murustaa leipää meidän jälkien päälle ja koittaa houkutella lintuja syömään ja samalla sotkemaan meidän hajujäljet... Jonkinaikaa kuljettuamme tulemme pois näkösuojasta kiusatun ryhmän suhteen jonka näemme noin puolen kilometrin päässä oikealla.

Ravaamme seuraavale huipulle ja olof aloittaa ampumisen, osuu hyvin mutta vaikutus ei ole näkyvä, sitten tulee nuolia takaisinpäin, kaksi ohi, joista toinen osuu broodiin, yksi osuu. Vainolaset painuvat kilven taakse lataamaan. Olof suorittaa taktisen vetäytymisen ja näkee annan putoavan. T O D E L L A Rumasti, brood yrittää ottaa kopin mutta jää alle ja koko paketti putoaa tasoa alemmas... Seamus kiipeää auttamaan, Olof teleporttaa taisteluun vihulaisten taakse, lyö kahta kolmesta vainolaisesta kovaa, toinen putoaa kerrasta toinen saa kypärään kolhun ja kääntyy, pudottaa varsijousensa ja alkaa kaivamaan miekkaa, saa päihinsä. Olof syöksyy viimeisen taistelukuntoisen kimppuun mutta se torjuu olofin iskun, Olof yrittää vielä maagisella kilvellään tönäistä tätä mutta raukka vain välttelee taistelua, vainolaisen 3 kaveria joista yhtä olof pieksee kilvellä, mies vaan ei ota horjuakseen, kaksi muuta pieksee olofia kilvillään. Olof hyppää kärrynpyötäpuolivolttivirityksellä pois vihulaisten keskeltä ja jakaa miekalla sitä onnetonta jonka ohi pomppasi kypärään joka kolahtaa mutta mies ei vielä näytä kummemmin reagoivan. Toinen tulee yrittämään iholle mutta olof jakaa jälleen miekalla oikeutta. kolmas pyrkii sivulta iholle mutta ei onnistu. Seamus on saanut jäljellä olevan miekkamiehen jyvälle ja ampuu mestarilaukauksen, mies putoaa kerrasta... Ulof lähtee telomaan edessään olevaa jo osumaa ottanutta, mutta kaksi ilkiötä onnistuvat kilvillään telomaan olofin hiukan heikoksi. Olof jää hetkeksi puolustuskannalle. Seamus saa olofia ahdistavan jyvälle ja mies putoaa polvilleen osuman voimasta. Koira raapii ja puree olofia pahasti nilkkaan. Seamus ampuu olofia ahdistavaa vainoajaa joka putoaa, olof kääntää huomionsa koiraan... Seamus kiertää viimeisen taistelukuntoisen vainolaisen taakse ja lyö, muutaman iskun jälkeen vihulainen on maassa, seamus tulee telomaan koiraa kanssa, ja saakin siltä toisenkin jalan alta ja saa seuraavaksi lopetettua sen. Viimeiset kaksi haavoittunutta vainolaista ovat ottaneet jalat alleen, Seamus suorittaa varusteiden konfiskoinnin ja olof nilkuttaa kiipeilyrailolle. ]]>

Pako jatkuu...

Seamus kertoo Olafin armeijan edesottamuksista. Pelattu 10.10.01. In-game: alkukesä...

Ei hyvä heilu. Hårde Knutin miehet saivat meidät kiinni pakomatkallamme vuoristoon, ja jäimme vuorenrinteille satimeen. Taistelimme tiemme railon suojista takaisin alas. Minä osoitan pitkämiekallani antautunutta soturia vuotaen kuin Putte joulun alla. Anna on vielä ylempänä, Olaf laskeutuu railoa pitkin ja huomaa Proodin kiinnipitämän, viimeisen, norrin tajuttomaksi. Prood on hämillään, ja - osoittaa miekallaan Olafia! Hän käskee Olafin pysyvän loitolla, ja kun tämä ei tottele, lyö tätä! Miekka osuu terävästi Olafiin ja tämä kiroaa. Prood tiputtaa miekkansa kuin säikähtäneenä. Olaf ui liiveihin, muttei saa hyvää otetta.

Anna tulee lopulta alas, ja osoitan häntä sitomaan käsivarteni, minkä hän tekeekin taidokkaasti. Sitten hän sitoo Olafin. Sillä aikaa Prood hoitaa maahan kaatamaansa norriaan.. Prood selittää että norri oli ottanut hänet hallintaansa? Halsten luuttaa norrivankiamme, ottaa tältä ketjupaidankin.

Maassa makaava norri tulee tajuihinsa ja : "Antaudun". Köytämme molemmat heidän omilla vaatteillaan. Anna antaa Voimaa minulle ja voin hetkessä kuin nuorena poikana. Sitten lopulta häivymme, kiipeämme takaisin alaspäin.

Halsten jää odotetusti jumiin vuorenseinämälle, huonona kiipijänä. Prood auttaa tätä köydellä. Olaf sitoo vangin. Jatkamme 40 metriä alas railon pohjalle. Siellä on kaksi pudonnutta norrinraatoa, toiselta Halsten ottaa kirveen ja Olaf ketjupaidan (se tiputtamani oli iso korsto). Ylhäältä kurkkii norrinpäitä..

Palaamme jonkin aikaa reittiämme takaisinpäin, kiivetessämme alas sitä jyrkkää seinää, Halsten tippuu, mutta köysi hänen vyötäisillään, ja Olaf sen päässä, pysäyttää hänet. Sitten poikkeamme merelle päin. Vammautunut käteni pettää minut ja tarvin vähän apua seuraavassa nousussa. Proodilla, etumiehellämme, on reitti koko ajan aika hakusessa, maasto on hyvin hankalaa. Joudumme pitämään lyhyitä taukoja. Maistelemme suolalihoja, ainoaa evästämme. Harjanteella liikkuu kaksi partiota. Halsten, merimies kuivalla maalla, valahtaa taas ja kolhii itseään.

Anna tippuu myöhemmin kiivetessämme ja kolauttaa itsensä kiveen! Vedämme hänet ylös ja lohdutan raukkaa, hänen nenäänsä on tullut hiusmurtuma, muttei se hänen kauneuttaan vähennä... tyttö rakas. Pidän häntä tarkemmin silmällä, tyhmä minä kun en huomannut turvata hänen matkaansa.

Prood hiipii edelle tutkimaan reittiä ja huomaa vartijoita ja partioita monaalla. Aukotonta linjaa harjanteelle he eivät pysty muodostamaan, ehkä pimeässä hiipisi niiden ohi, muttei näin aamupäivällä. Lisäksi niillä on koirat mukana. Neuvottelu. Päätämme odottaa pimeää ja vetäydymme vähän lähimpään railoon piiloon.

Pitkä odotus, ruokaa juuri riittää, mutta vilma viilenee. Menen ihan lähelle Annaa. Åsaheimin suunnalta kuuluu välillä koirain haukuntaa. Aurinko laskee lopulta hermostuneen ryhmämme päälle. Yö on tähtikirkas. Valmistaudun ennen lähtöä.

Prood menee ensin, sitten kahden ryhmissä. On hyvin pimeää. Partiomiesten tarkistushuudot kuuluvat ajoittain.

Kun Olaf ja Anna hiippailevat ylös railoa kohti seuraavaa, puolivälissä viidenkymmenen metrin matkaa kuuluu Annan miekan kilahdus kiveä vasten. Voi miksi hänellä edes oli sellainen... Vartija huutaa että Leif mikä kolisee. Vihellys: "Hurtta tänne!"! Anna ja Olaf häipyvät hiljaa paikalta ennen vartiomiesten saapumista kohdalle. Kaksi, haravoi aluetta. Kun he häipyvät, juoksemme ohi. Halsteniakaan ei nähty. Jatkamme alarinteen suuntaan, oletettuun Proodin lähtösuuntaan. Huomautan että koirat tulevat kyllä perässämme.

Edessä on railo, perässä 50 m tulee porukkaa! N. kaksikymmentä miestä, yksi vainukoira. Näemme Proodin, hän heittää harhautuskiven ja seitsemän miestä menee perään. Olaf lähtee harhauttamaan, minä johdatan Annaa Proodin suuntaan.

Olaf ampuu kivien suojasta koiraa ja osuu hyvin. Koira ulvahtaa. Kaksi lyhtyä juoksee Olafia kohti, mutta tämä hiipii taitavasti suojaan. "Hälytys!"Onneksi nuoli ammuttiin täysin eri suunnasta kuin mihin menimme..

Meillä on hyvä kilometrin etumatka kun he saavat taas jäljistämme kiinni. Laaksostamme näkyy Shieldskålin valot. Pääsemme ongelmitta valleille kuun noustessa vuorenharjanteen toisella puolen.

Hiivimme muurin yli, Halsten lipsahtaa taas ja iskee jalkansa. Onneksi hänellä on suu tukittu, ei kuulu voivotusta. Hiivimme satamaa kohti. Sotalaivamme näkyy, satamassa on kolme muutakin alusta sekä parikymmentä satamavahtia... mihinkähän miehistömme on mennyt yöksi? Lähden Annan kanssa sinne, missä ne on viimeksi nähty, majataloon. Siellä on suurin osa miehiämme, jotkut vielä hereillä. Moikkaan Larsia. Kaikki vieraista näyttävät meidän miehiltämme. Anna utelee mitä on tapahtunut. Satama on pantu vartioon puolenpäivän aikaan... oli kyselty kovasti tyypistä jolla on "pää peltiä" ja muuta meistä. Paras paikka meille olisi Knut Merenkävijän veljen Thorgettilin luona. Kukaan ei ole kertonut meistä mitään, tietenkään.

Thorgettilin longhouse on kiinni. Kiipeän portin yli Annan jäädessä odottamaan.

Toisella puolella herää Svold ja kilauttaa kelloa saman tien, oikein tehokas vartiomies. Hän rauhoittuu toki kun tuntee minut. Pyydän avaamaan oven Annalle, joka on pilahtanut nurkan taa piiloon.

Ikävä kyllä kello hälyytti satamavartijoita viisi, jotka äkkäävät - Proodin, Olafin ja Halsenin, jotka yrittivät seurata vartijoita luoksemme. Halsen kolaa pakoonjuostessaan, toiset häipyvät eri suuntiin. Halsen jää kiinni. Hän esittää vaaratonta ja tyhmää. Mutta verisissä rievuissa, kirves kädessä se on vähän hankalaa. Mutta hän rupeaa selittämään kovaa kuinka "olaf on pahoinpidellyt mua, olin sen rosvojoukon vankina, ne lähti Åsaheimiin, jnejne," osastolla Incredible Bullshit. Olaf ottaa piilosta Halsenin jyvälle... Mutta vartija nappaa miehen mukaan toimistolle kertomaan lisää Olafin liikkeistä.

Halsten kertoo vakseille kuinka Olaf on pitänyt häntä pakoretkellä panttivankina ja pahoinpidellyt joka mahdollinen hetki. Mutta sopivan hetken tullen Halsten ottaa jalat alleen ja ravaa lähimmän mutkan taa toivoen karistavansa vasamat ... mutta yksi vartijoista on nopeampi, ja taklaa miehen maahan... Halsten ei nouse ja voita, itse asiassa hän ei nouse ollenkaan. Hänet raahataan satamaan.

Minä, tietämätönnä tapahtuneesta lähden hakemaan muuta porukkaa sieltä mihin heidät jätimme. Prood hiippaa, yläosattomana, sisään majataloon ja huomaa porukkamme, pyytää noilta varusteita. Minä löydän Olafin ja kerron missä Anna on, ja hän lähettää etsimään Proodia. Tämä lähetetään Thorgetilin luo. Talon luona hän näkee satamasta päin lisää valoja liikkeelle lähteväksi, ja hyppää hänkin muurin yli. Hän jää housunriekaleistaan kiinni aitaan. Toisella puolella hän törmää samaan Svoldiin.

Majatalolle tulen ristiin Proodin kanssa ja näen satamasta liikkeella lähtevän vartioporukan. Löydän sitten kaikki Thorgeitililtä. Prood kertoo Halstenin kohtalosta meille... Kaupunki herää sillä välin etsintöihin. Menemme ruokavarastoon piiloon. Aamuyöllä alkaa kuulua satamasta huutoja, jotka tunnistamme Halstenin tuskaksi. Me jäämme piiloon. Saamme puhtaat vaatteet.

]]>

Astumme ulos putouksen takaisista luolista ja toteamme missä ollaan, seuraavaksi pitäisi keksiä miten pääsemme huomaamatta kauemmas vuorille, sen jälkeen voikin taas hioa strategiaa.

Olof kuulee partion matkalla tännepäin (ja taustalla koirien haukuntaa), brood tulee nähdyksi ja kiire alkaa, Olof loitsii seamuksen loikkaamaan suoraan riinteen päälle, brrod kapuaa kuin apina ja on hiukan seamuksen jälkeen ylhäällä, seuraavaksi olof loitsii halstenin loikkaamaan ja syöksyy nappaamaan annasta kiinni ja loitsii loikan...

Ravaamme lähes nelinkontin vuorennrinnettä ylös kunnes tulemme korkeammalle jyrkänteelle, brood ja seamus kiipeävät ylös, heittävät köyden alas, olof sitoo säkkinsä köyden päähän ja käskee anna pitää köydestä kiinni, sen jälkeen käskee seamuksen ja broodin vetää köyden ylös.

Halsten saapuu ylös ja ottaa köydestä kiinni, heitän kaikin voimin kiven ensimmäistä takaa-ajajaa olkaan, se kierii pari metriä ennen kuin kaveri pysäyttää, otan toisen kiven ja viskaan sen vielä josta seuraa kovaa möykkää ja kaverit näyttää jotain uhrin ympärillä puuhaavan. Halsten on päässyt ylös ja köysi heitetään olofille, olof kipuaa köyden avulla ylös kuin apina.

Jatkamme kiipeämistä taas helpompaa rinnettä, olof etsii kiviä vainolaisten kiusaamiseksi, rinne tosin on aika autio. Brood löytää heittokelpoisen kiven ja lykkää sen Olofin kouraan, olof päättää pitää kivestä hetken kiinni ennen kuin pistää sen menemään vainolaisten niskaan. Vihdoin löytyy kunnon kivi, olof viskaa ensin vainolaisia pikkukivillä sitten nappaan isomman kiven kainaloon ja siirryn parempaan asemaan, alkaa keilaus, kivi osuu ryhmään mutta joka hajautuu mutta suoria menetyksiä ei näy. pettymys.

Brood sanoo ehkä tietävänsä reitin, olof määrää broodin johtoon ja onnistuu vielä kerran viskaamaan isomman kiven vainolaisten perään, mutta ne onnistuivat väistämään.

Aurinko nousee ja varsin mahtavat maisemat aukeavat alarinteessä, mutta pakolaisilla on muutakin ajateltavaa. Brood huomaa että Åsaheimistä on lähtenyt iso joukkio kohti Skildskålia, niillä on helpompi reitti joten voi mennä tiukalle. Halsten kompuroi selkeästi muita hitaammin, Olof siirtyy jeesaamaan Halstenia, nyt on käynnissä kilpamarssi Skildskåliin ja alkaa olla selvää että parikymmäntä nopeinta vainolaisista ehtii ennen meitä polulle joka Skildskåliin johtaa, Brood toteaa että nyt pitää ottaa vaihtoehtoreitti tai mennä piileskelemään kun vainolaisilla ei ole näköyhteyttä. Päätämme ottaa vaihtoehtireitin ja jatkamme rinnettä ylöspäin, pyrkien harjanteen yli. Löydämme hyvän reitin mutta Halstenilla ote lipeää mutta mies selviää mustelmalla.

Brood saapuu harjanteelle ja näkee tiedustelupartion (4 norria) noin 50m päässä, joilla on vielä koirakin mukanaan... Koirapartio loittonee, mutta toinen partio lähestyy ja piiloudumme railoon josta saavuimme ylös, partio menee etken hiljaa keskusteltuaan ohi ja brrod lähte hipihipihilaa hiipimään ylöspäin kuuntelemaan, palaa takaisin varsin vauhdikkaasti (mutta hiljaa) ja toteaa että nyt pois ja piiloon. Piiloudumme hiukan paremmin ja jäämme odottamaan valmiina väijyttämään. Alhaalta kuuluu ääniä, asetumme parempiin väijytysasemiin.

Ensimmäinen yllätetään mutta brrod ei ehdi mukaan hiljennykseen joten mies möykkää tuskissaan, tönäsen sian alas ja nousen näkyvästi hiukan ylöspäin ja siirryn taas piiloon ja hiippailemaan. Kaksi vainolaista tulee yhtäaikaa seamuksen ja broodin kohdalle, oikeuden puolustajat eivät pysty teurastamaan vainolaisia ja olof liittyy hypähtäen taisteluun kunhan seamus, brood ja vainolaiset ovat vaihtaneet iskuja, onnistuen tönäisemään broodin ahdistelijan alas rotkoon jonka jälkeen vielä ehtii hypätä pois alhaalla olevien varsijousten ampumalinjalta.

Seamus jatkaa taistelua kirvesmiehen kanssa ja brood lyö sitä selkään mutta verta ei vielä lennä, olof siirtyy ylemmäs ja toteaa että ylhäällä on lauma vainolaisia, alhaalta tulee yllättävästä kulmasta vasama joka kopsahtaa vierestä seinään. Brood kilauttaa miekkansa tehottomasti vainolaisen panssariin Seamus tönäisee vainolasen alas mutta saa samalla kirveestä käteen, verta lentää. Halsten liukuu alas ja huomaa tuijottavansa varsijouseen mutta ehtii uimaan liiveihin ennen kuin nuoli lähtee.

Olofia raapaisee vasama matkalla Annan luokse, Brood menee myös alemmas kiljuen sotahuutoja hämätäkseen vapaana olevaa varsijousimiestä. Halsten jatkaa painiaan mutta kumpikaan ottelija ei saa aikaiseksi lasta eikä paskaa, brood livahtaa lyömään jäljellä olevaa varsijousimiestä. Olof luo paksun sumun railortkon yläosaan ja lähtee Annan kanssa suuntaamaan takaisin alas. Seamus laskeutuu alemmalle tasolle acrobaattisesti ja teilaa halstenin kanssa painivaa takaapäin leikaten reisivaltimon/laskimon -> verta valuu...

Brood pieksee yhä hullun lailla toista vainolaista ja onnistuu rikkomaan polven. Halsten ei vieläkään saa painivastustajaansa nurin, tosin vastustajakin on aika heikossa hapessa. Olof jättää annan ylemmälle tasolle ja laskeutuu taistelutasolle. Halstenin vastusaja huusi antautuvansa, Seamus vahtii ja Halsten suorittaa aseistariisunnan. Tällä välin brood väistää vainolaisen joka joutuu pahaan jamaan pudotuksen reunalle brood teloo miestä naamaan, vainolainen pyrkii pakoon mutta brood saa sen kiinni ja mies toteaa antautuvansa...

To be Continued... ]]>

Olofin maanalaisen armeijan retket jatkuvat...

Jatkamme matkaamme tikapuiden juurelta. OLemme säkkipimeässä eli emme näe että edessämme avautuu maanalainen järvi, jonka eteläranta on kulkukelpoinen. Kapeampia tunneleita avautuu itään, länteen ja pohjoiseen. Siis Olofin mukaan. Mukanamme vain vaatteet yllämme, kolme broadswordia ja pari sammutettua lyhtyä. Pohdimme miten käytävän salaluukun voisi kiilata kiinni. Päädymme puulastuihin. Olof lähtee tilkkimään luukkua, ja samalla tarkistaa varastohuoneen salaoven tilanteen.

Olof siirtyy kuulostelemaan varstohuoneelle. Liikettä kuuluu hiilivarastosta ja varastohuoneen läheltä. Ovi kunnolla kiinni ja tikapuita alas. Seuraava missio on lyhdyn sytyttäminen. "Se kuka saa lyhdyt ensin syttymään saa palkinnon". Idea saa kannatusta, mutta into ei riitä. Siispä käsistä kiinni ja lähdetään seuraamaan seinää. Etenemme lipevää reunaa pitkin ovelle. Joka on lukossa. Olof haluaa lohkoa ovesta palan, ja Suden varjo alkaa joikua.

Olof lohkoo ovesta pari tukevaa kappaletta ja Prood ryhtyy tekemään tulta. Ja hinkkaus alkaa. Samaan aikaan Seamus näpräilee lukkoa. Valoa! Tunnin hinkkaamisen jälkeen Prood saa tulen syttymään. Hänellä on myös vaihtoehtoisia reittejä ulkomaailmaan. Sitä se joikuaminen teettää.

Olof tahtoo mennä tyhjentämään varastohuonetta. Hän kertoo vartijoiden sijainteja, ja heittää kevyttä mielistelyä kehiin. Prood ja Seamus lähtevät Olofin kanssa retkelle ja jättävät Annan ja Halfstenin alas luolaan odottamaan.

Olof johtaa ja Prood pitää perää. Iloinen rosvojoukkiomme saapuu teljetylle salaovelle. Tikapuitten päällä olevalla luukulla ravaa n. määrä sotilaita. Varastohuoneesta ei kuulu mitään, joten he luikahtavat sisään. Seamus jää vahtiin. Lyhty viedään ovelle valoa antamaan. Pika inventaario, tavaraa salahuoneen puolelle ja Prood tekemään viimeinen tarkastus Olofin hoputtaessa. Ovi kiinni ja kiilaa väliin. Kaljatynnyri ei tosin mahdu kuilua alas.

Olof kiipeää ylös käytävään. Hilataan tavarat ja ihmiset luolaan. Jäämme T-haaraan pitämään fiestaa. prood hakee purosta vettä ongelmitta. Anna käpertyy Olofin kainaloon nukkumaan. Päädymme kolmen tunnin lepoon. Heräämme entistä ehompina.Anna parantelee Proodia hetken. Suuntaamme vasemmalla olevaan käytävään.

Etenemme käytävää pitkin ja käännymme pienestä risteyksestä vasemmalle. Saavumme isoon saliin. Vastakkaisella seinällä on kaksi luolan suuaukkoa. Keskellä luolaa on rotko ja sen leveys on kapeimmillaan pari metriä. Lattia on guanon peitossa. Siirtyessämme sisemmälle näemme kaksi luolaa lisää ja rei'än lattiassa. Prood miettii jatkoa Seamuksen pilkatessa. Olemme rotkon väärällä puolella. Halsse haluaa olofin kainaloon, joskin olof ei lämpeä idealle.

Prood hyppää ensimmäisenä. Pääsee yli, tosin kaatuu guanaan. Seamus hyppää helposti yli. Olof heittää tavarat yli ja Halsse ryssii. Halsse tippuu rotkoon kyljelleen veteen ja nyrjäyttää vasemman ranteensa. Anna hyppää gasellimaisesti yli ja Seamus ottaa kopin. Olof kyräilee. Prood ainoana muistaa halssen ahdingon. Hänelle heitetään köysi ja Prood ja Seamus hilaavat Halssen ylös. Olof hyppää yli. Siirrymme kierreportaitten luo, jotka johtavat alaspäin. Prood toteaa portaat lahoiksi ja paskaisiksi. Hänelle sidotaan köysi ympärille ja laskeutuminen alkaa. Kahdeksan rapun jälkeen raput pettävät ja pitävät pahaa kolinaa.

Seamus kuulee ääniä viereisestä tunnelista. Olof erottaa tunnelin toisesta päästä ihmisten vaimeaa puhetta ja aseitten ja haarniskojen kilahduksia. Lähdemme ulospäin Proodin hengen antamien tietojen mukaan. Etenemme käytävää kymmenen metriä ja tulemme X-risteykseen. Menemme kaikkein vasemmalla olevaan tunneliin. Prood asettaa hämäyslantut. Samalla hän kuulee kun joku sortaa portaita allaan. Tunneli alkaa nousta jyrkästi ja muuttuu kalliohalkeamaksi. Pian tunneli loppuu ja lopussa on vain lepakon mentävä reikä. Siirtelemme kiviä aukon luota taaksemme. Anna lähtee luikertelemaan ja ulkona näkyy alhaalla kasarmialue 15m suoraan alaspäin ja ylhäällä hardeknutin linnan perustukset.

Olof käy kuuntelemassa ja ihan nurkan takaa kuuluu monien jalkojen ääntä. Säntäämme toiseen käytävään, Prood ottaa harhautuslantun mukaan ja Halsse heittää hämäyskiven. Hiivimme eteenpäin, kuuluu kuiskaus "tonnepäin" ja askeleet loittonevat. Kuljemme eteenpäin kunnes tulemme pian lukitulle ovelle. Halsse vääntelää haarukan tiirikaksi ja Seamus avaa lukon. Takaamme kuuluu läähätystä. KOIRA. Kuljemme ovesta ja suljemme oven. Ovi kiinni ja Olof sabotoi lukon. Jatkamme käytävää. Kolmen minuutin kuluttua perästämme alkaa kuulua kumeaa jyskytystä. Käytävä mutkittelee loivasti ylöspäin.

Tunneli päättyy irtomaahan. Irtomaan vieressä on kiveen hakatut oikealle ylös nousevat portaat. Nousemme portaat ja tulemme kivistä muuratun hovikaaren luo. Luola näyttää käyttämättömältä. Etenemme varovasti, Prood ja Olof yrittävät löytää ja välttää ansat. Lattiassa on 2 laattaa, koko käytävän leveydellä,pituutta puolitoista metriä. Se vaikuttaa pudotusluukulta. Olof rupeaa kikkailemaan. Ensimmäinen laatta romahtaa, alhaalla 5m pudotusta. Olof tekee itsestään sillan ja Anna ryömii veljeään pitkin yli. Halsse, Prood ja Seamus hyppäävät helposti yli. Jatkamme matkaa.

Oikealta kuuluu veden kohinaa, vasemmalla osittain luonnon seinä. Prood havaitsee todennäköisen ansaluukun. Ylitetään tod.näk. ansa. 70m jälkeen Prood missaa ansamerkin, mutta onneksi Olof huomaa sen ja nappaa Proodia niskasta kiinni. Jatketaan. Taas yksi ansa. Edetään. Ansa. Edetään. Kolmas 90 asteen mutka, tällä kerralla oikealle. Edestä kuuluu kohinaa ja lattialla vettä kolme senttiä vettä. Olemme kallioon louhitussa luolassa kosken alla. Oikealla on kävelytasanne kaiteella varusteltuna. Prood näkee ulkona kirkkaan kevät yön ja kuulee koirien haukuntaa. Kosken takana näkyy silta ja muurit. Prood kertoo missä sijaitaan. Olemme joen takana linnasta katsoen. Suuntaamme kohti knutin veljen kylää.

Linnan uumenissa vankina

Ilta alkoi hämärtyä kun viimeistä vankia vietiin selliin. Eikä kulunut aikaakaan, kun Olaf alkoi jo kapinoimaan hänen vangitsemistaan. Alkoi pienimuotoinen vankilapako jonka aikana kerkesi muutama vartijakin saada siipeensä.

Lyhyesti tapahtui niin, että Olaf riuhtaisi itsensä irti seinäkahleistaan, ja hyökkäsi samantien vartijan kimppuun lyöden jäljelle jääneellä kahleen- pätkällä vartijaa siitä alkoi hurja pako, joka muistetaan yhtenä Olafin urotöinä matkalla kuninkuutta. Mukana tuossa joukkiossa oli myöskin Brood, Seamus, Olaf, ja hänen siskonsa Anna, ja niin tietenkin minä Hallsten Ogmundinpoika.

Nujerrettuamme vartijat aloitamme matkamme salakäytäviä pitkin ulos. Etenemme niin, että Olaf tutkii edeltä, ja loput odottavat taempana turvallisen välimatkan päässä. Kuljettuamme salakäytäviä pitkin saavuimme juhlasalin taakse, mutta tilannetta ei ainakaan helpottanut nuo kolme vartijaa, jotka olivat odottamassa meitä halberdiensa kanssa. Näillä tienoin alkoi minuakin jo huolestuttaa. Mutta melkein heti saliin astuttuamme nämä vartijat laskivat aseensa tanaan, ja alkoivat huutamaan hälytystä. Vartijoista ei kuitenkaan ole paljoakaan vastusta, kun Olaf ottaa siskonsa kainaloon, ja hyppää näiden vartijoiden yli. Muut yrittävät juosta vartijoiden ohi, mutta Brood saa valitettavasti iskun vartijan seipäästä. Jouduimme pieneen kiipeliin tuossa juhlasalissa, mutta me kaikki päätämme kaikki piiloutua näkyvistä, ja kun olaf loppujen lopuksi katsoo taakseen, hän huomaa ihmeekseen, kuinka kaikki ovat kadonneet näkyvistä.

Jälleen kerran Olaf onnistuu pääsemään kuin ihmeenkaupalla noiden vartijoiden ohi, ja tietenkin käyttää tilanteen hyväkseen, ja alkaa eliminoimaan noita Hårdeknutin vartijoita. Minun ollessani pilossa salissa alkaa vartijoita tulemaan tuohon saliin, ja siellä alkaa pikkuhiljaa tilanne lämpenemään. Juoksentelen pitkin alakertaa karkuun, ja lopuksi pääsenkin karkuun... hetkeksi, kunnes jäin vyöstäni kiinni, kun yritin karkuun luukusta. Samaan aikaan Olaf tasaiseen tahtiin vähentää vastapuolen armeijaa tappamalla aina, kun vaan tulee viholinen vastaan, ja niin kävi kaverille joka uskalsi uhmata Olafia portaissa ja hänestä jäi vain muisto.

Joukkiomme alkoi ikävästi hajaantumaan, ja epätoivo alkoi sumentamaan mielemme, nimittäin Anna oli jossainpäin linnaa, Olaf Broodin ja Seamuksen kanssa jossain, ja minä jossain huoneessa. Hetken päästä etsiessäni ovea satuin kompastumaan, ja löin pääni suoraan oveen jonka avaa hetkeä myöhemmin itse Olaf, ja siinä vaiheessa minulta menikin taju.

Hallsten jätettiin hetkeksi kierreportaiden välitasanteelle,koska oli saanut halberdista, ja muut jatkavat matkaa tutkiakseen mitä tuleman pitää. Anna löytyy hetken päästä, ja.. no samalla Brood tarvitseekin jo apua jalkaansa. Hetkeä myöhemmin Anna saapuu Halstenin luokse, ja pienen etsimisen jälkeen Anna alkaa parantamaan Hallstenia. Hetken päästä kaikki ovat kunnossa jotenkuten, ja jatkamme matkaa.

Saavumme tikkaita pitkin alas kalkkikivi-luoliin....

Kirjurina toimii Zandramas

Valmistaudumme Sillisalaatissa uusien suunnitelmiemme toteutukseen. Tieto HårdeKnutin hyökkäyslaivastosta saa muutoksia sekä suunnitelmiimme, että toteutukseemme. Minä, kakkosperämiehen kanssa otamme kolmesta aluksesta nopeimman ja poistamme turhat painolastit ja ruokaakin otamme mukaan rajoitetusti, ruokaa neljäksi ja juomaa viideksi päiväksi.

Samaan aikaan toisaalla, Annalle lankeaa vastuu kohtaamisen(tm) kanssa. Tyven on myös Annan laivastolle ongelma. Tuulen sijasta vauhtia saa antaa Norrisoutajat. Illan tullessa koilisesta alkaa tuulla, meille myötäistä ja Annalle vastaista.

Iltakin alkaa tulla, ja riskien otto tulee eteen. Perämies on epävarma, ja lupaankin mennä kokkaan tähystämään. Kareja ei kuitenkaan näy, mikä sinänsä on aivan positiivista. Ja luultavasti saammekin hiukan kiinni.

Toisenakin päivänä on myöntäinen. Ei mitään ihmeellistä. Tuulikin alkaa kääntymään koilisesta idänpuoleiseksi. Läntinen taivas on vielä kirkas, mutta etelänpuolelta on menossa pilviseksi ja myrskykin olisi nuosemassa. Siis olemme varuillamme myrskyn varalta. Itse luotan perinteiseksi muodostuneeseen oppaaseen, toivottavasti nykyinen perämiehemme on taivampi kuin Knut, joka kadotti kokonaisen laivaston merelle. Minulle oppaaksi tulee tiira. Tuuli on suurinpiirtein kaakosta. Mielestäni ajaudumme liikaa länteen. Parin tunnin kamppailun jälkeen alkaa vaalenemaan, joskaan merenkäynti ei laannu. Lennämme aaltojen yli kuin aavelaiva.

Aamu koittaa, sataa, myrskyää, meri vaahtopäinä tyrskyää. Vaan mik' on tuo laiva, joka täysin purjein vastatuuleen kyntää. Kas sen meitin oma. Väsymys painaa päälle, mutta myrsky ei hellitä ennen iltapäivää, jolloin ensin sade loppuu ja tuulikin tyyntyy. Etelässä aukenee kirkas taivas. Kotkan hengen avulla näin, että voitimme kilpapurjehduksen HK:n sinisen kanssa. He ovat kuuden tunnin päässä meistä. Voih, edessämme kuitenkin on hidasteleva HK:n kauppalaiva. Uhrakit kuitenkin suolaavat parhaansa mukaan.

Tulemme vuonosta sisälle ja näämme kauppa-aluksen edessämme, tuuliajolla. Miehiinkin tulee uutta vetoa, kun huomaavat aluksen. Ammun pelastusmerkin näyttäjää, joka hämääntyy skillistäni. Lähemmäksi tullessamme kuulemme: "Me antaudumme, me antaudumme". Yhdeltä miehistämme menee reisluu kun kämmää itsensä laitojen väliin. Pari tulevaa ruumista on nähtävissä. Loppumatka sujuu yllätyksittä. Varoitamme kuvernööriä ja lähden suunnittelemaan manööverejä uhrakien kanssa. Käytämme kuuluisaa "viimeinen pari uunista ulos taktiikka". Jos kysyttävää, kohdistakaa minuun. Uhrakit hoidettuani lähden juttelemaan muinaisnorreille, he menevät linnan muurien suojaan.

Hallsten miehineen kärrää ryöstösaalista linnaan, ja alkaa valmistautua mättöön. Yhden päivän ja yön jälkeen kylä on ryöstetty ja raiskattu. Suurin osa asettautuu kylään ja kaksi laivaa lähtee takaisinpäin, loput jäävät piirittämään. Pienen kiusanteon jälkeen (puoleen ja toiseen) HK:n porukat jäävät keskelle vuonoa, ja läksijäislahjaksi tuikkaavat vielä talotkin tuleen - how sweet.

Lähden linnalle ja vaihdan muutaman sanan piiritettävien kanssa.

Samaan aikaan Färillä:
Anna pääsee tapaamispaikkaan ja saa uhrakit kyytiin. Tuo matkustusjoukko lähtee mantereelle päin. Anna sen sijaan jää Färille, tarkemmin Silskåliin. Muista sankareistamme ei ole mitään tietoa. Päivien kuluttua myös uhrak-matkat saapuvat.

ja takaisin Kjnalfjårdiin
Suunnitelmat ovat hulluja, mutta erikoiset ajat vaativat erikoisia tekoja. Mietimme päätämme puhki, muttei juuri mitään tule mieleen. Odottelua menee vähän yli viikko. Haen muinaisnorrit pois linnasta ja tarjoan heille alusta, jolla uhrakit saapuivat. Vien heidät odottamaan kauemmaksi leiriin. Viisi uutta laivaa lastattuna mustilla ratsastajilla. Uhrakit toimivat kuten suunniteltua ja lähtevät aikanaan perääntymään.

Mustat ratsastajat saapuva, jopa hevosineen, rantautuvat ballistan kantaman ulkopuolella ja mukana tulee neljänsadan soturin armeija. Ratsastajat jäävät ballistan kantaman ulkopuolelle, samalla kun loppuarmeija lähtee piirittämään. Mutta liian vähän on liian vähän, ja piirittäjät jäävät alakynteen. Taistelu käy yhä kiihkeämmäksi kun valtaustikkaita nostetaan.

Täysin yllättäen laskusilta tipahtaa alas, ristikko väännetään ylös ja hyökkääjät pääsevät linnan sisäpihalle. Tällä välin ystävämme Hallsten joutuu taistelemaan.

Tässä vaiheessa yhteys taistelukentälle katkesi. Lisätietoja voi yrittää tivat Zandramasilta - mikäli kohtaa tämän vielä elävien kirjoissa. Myös Hallsten voi asiasta jotain tietää, mutta hänen eloonjäämisensä on varsin epävarmaa....]]>