Välisoitto - Seamuksen seikkailu Hukka-nimisessä paikassa.
Juoksin vuorenrinteen taistelusta neljää norria pakoon, harhauttaen ne pakoon Annan kimpusta. Olaf hyppäsi rinteeltä takaisin alas! Puolisen tuntia juostuani huomasin että kaksi näistä norreista on minua parempikuntosia, kaksi muuta on kolmen minuutin päässä. Olen juossut loivaa ylärinnettä kohti Åsaheimia. Kasvillisuutta ei ole nimeksikään. Olen pian tulossa vuorille. Lataan varsijouseni ja ammun toista, sotavasaralla varustettua. Hän jää vähän jälkeen käsiosuman saaneena. Toinen saa minut kiinni, mutta ei osu tikarillaan. Minä teen haavan jalkaan, ja juoksen hetken taas. Lipsun kuitenkin lumisella rinteellä, ja sotavasaranorri yrittää osua. Minä osun ja isken tyypin takaraivon läpi. Ammun sitten toisenkin tyypin loppuun ja nappaan sitten ruumiilta tikarin ja kaksi vyokukkaroa. Jatkan nyt siihen suuntaan mihin Annan näin lähtevän. Lopulta löydän jälkiä lumesta - neljä tyyppiä, erikokoisia, yhdellä toinen jalka kuin pukinsorkka, ja yhden jalat saataisivat olla Annan? Seuraan niitä solan läpi, mutta lumisade sotkee pian jäljet. Jatkan kylmässä nälkäisenä. KOlmantena päivänä kuuluu laakson toiselta ppuolelta tuttu huuto - Olaf karjuu! JUoksen kohti. Huuto lakkaa minuutin päästä, Kuljen pari kilometriä laakson keskellä olevaa metsää pitkin, ja lopulta kuulen Olafin ja jonkun toisen puhetta. Astun yhtäkkiä ulosteeseen, saatana. Täällä on joka puolella ripuliruikkia. Pian saan Olafin kiinni, hänellä on joku itsensä kokoinen mies seurana huopaan ja turkiksiin kääriytyneenä. Anna on myös siellä! Kutsun häntä.
Hafgrimin muistiinpanoja:
Puiden seasta ilmestyy yksi miespuolinen henkilö joukkoomme. Suoritamme pikaisen esittelyn ja toteamme hänen nimekseen Seamus. Seamus alkaa heti kyselemään tärkeintä, eli ruokaa. Syömme joukolla viimeisen turskani. Syönnin jälkeen toteamme että pohjoisesta lähestyy mahdollisesti lumimyrsky. Tuuli alkaa yltymään, joten lainaan Godfredille huopaani lämmikkeeksi. Seamus ja Anna näyttää olevan vanhoja tuttuja, ainakin puheesta päätellen, Seamus kertoo Annalle seikkailustaan ja siitä kuinka hän löysi meidät. Seamus osoittautuu olevan n.175cm hoikka, jäntevä, n.30v mies. Ilmeisesti jostain muualta kuin Norrilandiasta, päätellen ainakin punertavista hiuksista jotka eivät ole tyypillistä Norreille.
Minä (Hafgrim), Anna ja Seamus rakennamme pari havumajaa lisää, tulevaa lumimyrskyä silmällä pitäen. Lumimyrsky osoittautuukin räntäsateeksi, tuuli nousee voimakkaaksi, varsinkin puuskien aikana. Godfred ja Olof kärsii edelleen ripulista ja suojaudumme havumajoihimme. Olof menee "kauimmaiseen" vedoten siihen että hän haluaa vartioida. Räntäsade muuttuu suoraksi vesisateeksi. Siirryn hetkeksi Seamuksen ja Annan majaan tupakoimaan. Toteamme että nuotio olisi mukava lisä majaan, mutta pienen kinastelun aikana tulee epäilys että löytyykö kuivia puita tästä 11:n puun metsästä. Seamus rohkeana miehenä keräilee hieman palavaa materiaalia ja palailee majalle läpimärkänä. Saamme aikaiseksi kituvan nuotion, joka puoleenyöhön mennessä kasvaa ihan kunnon nuotioksi... Tässä vaiheeessa tietenkin puut loppuvat, joten päätämme siirtyä yöpuulle. Olof ja Godfred jäävät vartiooon.
Aamulla herätessämme Godfred ja Olof ovat läpimärkiä, mutta me muut saimme jopa hieman nukuttua. Räntää tulee edelleen ja tuulikin on vielä kohtalainen. Suoritan pikaisen aamujumpan verenkierron herättämiseksi ja käyn huomentamassa ja tarkistamassa että kaikki ovat vielä jossain määrin hengissä kylmän ja märän yön jälkeen. Aamupalaa kaivataan oikein porukalla ja ilma näyttää siltä että päivästä tulee huomattavan märkä. Olafin ja Godfredin pahin ripuli on mennyt ohi ja he menevätkin vuorostaan nukkumaan. Godfredin herättyä hän lähtee metsälle, ja minä puolestani katselen hieman enemmän paikallaan olevaa saalista, eli juuria sun muita. Godfred onnistuu metsästämään itselleen karhun... Tai jonkin joka näyttää Godfredin kuumeisissa silmissä karhulta. Tällä kertaa se oli kuitenkin Olof. Onneksi Godfredin kivi hujahti ohi, ja vielä suuremmaksi onneksi Olofin piti juuri mennä puskaan joten Olof ei tällä kertaa näyttänyt Godfredille kuka on metsän kaappi. Minä (Hafgrim edelleen) löydän kolmisen desiä karpaloita. Olofkin kyykkimisensä jälkeen lähtee metsästämään, mutta havaitseekin että meidän metsämme on ihan oikea saari. Löydämme Seamuksen kanssa Olofin avannosa. Seamus liuttaa tikarin Olofille ja minä heitän hetkeä myöhemmin köydenpään Olofille jonka avulla saamme hänet ylös jonkasta. Olof ilmoittaa "Perkele! Nyt me tehdään kokko!" Ja nappaa vilttini (jonka korvaan huovalla johon Godfred oli kääriytynyt). Olof hakkaa yhden puun sytykkeeksi, ja Seamus keräilee hieman pienempiä sytykkeitä. Saamme lopulta kokon aikaiseksi, mutta sitä varten piti uhrata minun havumajani. Tämä tarkoittaa sitä että nukun jossain muussa havumajassa.
Illalla vesisade tyyntyy, ja yötä myöten nousee kostea sumu. Lämpötilat pyörivät jossakin n. 7:ssä asteessa. Nautimme elämästämme kokkomme ääressä ja Anna huomaa että Godfred on ilmeisesti saanut jonkinlaisen taudin. Hetken tutkimisen jälkeen, Anna toteaa että Godfredin lannevaate on hieman heikko suoja tälläisellä ilmalla. Jaan taas jalomielisesti huopani Godfredille, Olofin värjötellessä vilttini suojissa. Itselläni on suhteellisen lämpöinen olo kokon ääressä. Sumu tiivistyy yötä myöten ja kokkomme alkaa hiljalleen hiipumana normaaliksi nuotioksi. Sumu kietoutuu ympärillemme ja kohta tuskin enää näemme toisiamme. Seamus hakee hieman oksia, johon Olof toteaa "Anna pyysi puita eikä oksia." Hetken kuluttua kuuluu muutama terävä tömähdys ja sitten kaatuvan puun ääni. Kohta Olof tulee takaisin ja opettaa Seamusille: "Seamus, tämä on puu." Metsässämme on enää 9 puuta jäljellä.
Yöllä nukkuessamme havahdumme suden ulvontaan. Hetken kuluttua useita muita susia vastaa ulvomiseen. Anna, Minä ja Godfred emme saa nukutuksi ulvomisen takia... Ei se meteli vaan se tieto että lähialueilla hiiviskelee lauma verenhimoisia ja todennäköisesti nälkäisiä petoja.
Aamu saapuu, ja susien ulvonta tuntuu lähestyvän. Nuotio alkaa hiipumaan ja Anna meinaa jo kiivetä puuhun. Seamus hieman rauhoittelee Annaa, mutta köyhin tuloksin. Anna siis kiipeää puuhun. Seamus arvioi että sudet eivät ole alle kahden sadan metrin päässä samalla kun kiistelee Annan kanssa onko susipelko aiheellinen. Lopulta tuntuu siltä että sudet tuntuvat kiertävän meitä. Sytytän yhden ruttosoihtuni ja arvioin että susia on noin kymmenisen kappaletta ympärillämme. Seamus urhoilee Annalle suojelevansa tätä. Sudet tuntuvat liikkuvan välillä kauemmas, välillä lähemmäs ja tuntuu silti että ne peräti etsisivät jotain... Aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan, mutta näkyvyys pysyy lähes nollassa. Sudet hiljenevät, linnutkin tuntuvat vaikenevan. Joka puolella on aivan hiljaista... liian hiljaista. Seamus hakee Olofilta köyttä: "Mihis sä sitä tarvitset?" "Anna tarvitsee." "Aha. No kyllä mä sit annan." Anna kiipeää alas puusta, ja käy nukkumaan selvitettyään varsin seikkaperäisesti miksi hänen on älykkäämpää olla maassa. SUmu alkaa hälvenemään, ja ryhmämme hieman rentoutuu. Tuulta ei ole lainkaan, ja joka puolella on edelleen hiljaista. Puoleen päivään mennessä sumu on kokonaan kadonnut ja lämpötila on noussut ainakin muutaman asteen.
Saamme taas muistutuksen että olemme saarella, sillä saaren ympäristö on sulanut järveksi. Veden toisella puolella on huomattavat määrät susia, joka puolella saarta. Sudet tuntuvat olevan hyvin kylläisia ja pohjoispuolella olevat sudet näyttävät syövän jotakin. Suurin osa susista köllii kylläisinä saaren ympärillä, kun taas me värjöttelemme nälkäisinä ja heikkoina loukussa saarella. Kovat oltavat stressaavat itsekutakin ja joukossamme alkaa pieni nälviminen. Godfred on edelleen hyvin sairas. Olof on selvästi sitä mieltä että tämä kaikki on Godfredin syy, vaikka Anna ja minä yritämmekin hieman puolustella tuota sairasta ystäväämme. Totuus on että olemme kaikki samassa pulassa enkä ymmärrä mitä tämä nälviminen ja syyttely auttaa tässä tilanteessa. Luulisi että tuolla Sotalordiksi ilmoittautuneella Seamuksella ja Olofilla, joka on selvästi myös kokenut sotilas, olisi älyä sanoa jotain järkevämpääkin tässä tilanteessa kuin vain loukkauksia ja syyttelyitä.
Saamme lopulta lautan... Neljän hengen lautan. Ja meitä on viisi. Olof selittää että yksi työntää lauttaa ja muut istuvat siinä hyvin hyvin kippurassa. Olof antaa myös ymmärtää että joku muu työntää kuin hän ja selvästi pyrkii siihen että Godfred hoitaisi tuon homman. Laukaisen muutaman hyvin valitun sanan saamattomuudesta jonka jälkeen saan Olofin työntämään lauttaa. Oveluus on aina paras ase.
Lähdemme järven kapeimmasta kohdasta ylittämään ja noin puolivälissä jää tietenkin pettää Olofin alta. Olof hyppää lautalle jolloin jää pettää lautankin alla. Lautta on kellallaan itään jä länteen. Seamus ja Anna ovat ainoat jotka jäävät kuiviksi. Seamus alkaa rikkomaan jäätä lautan edestä ja Olof toimii potkurina.
Päivä on aurinkoinen ja seilaamme laivallamme maailman meriä kohti pahamaineisia Susirantoja.
Rannalla sudet ovat hieman heräilleet ja lönköttelevät laiskasti rannalla, tosin lähes puolen kilometrin päässä. Seamus toteaa että tästä eteenpäin jää kestää ja siirtyy jäälle, samoin kuin Anna ja Godfred. Tämä kaikki sillä seurauksella että Minä (Hafgrim edelleen) ja Olof jäämme kippavaan lauttamme alle. Pääsemme kuitenkin pintaa Olofin kanssa ja huomaamme seisovamme pohjassa. Godfred toimii läskikahvana jonka avulla hilaamme Olofin kanssa itsemme ylös kylmähköstä kylvystä. Olof pääsee helpohkosti ylös, mutta minulle homma tuottaa lieviä ongelmia. Lopulta Olof kiskaiseem minut hiuksista ylös. Kun kaikki on turvallisesti "rannalla" eli jäällä niin Olof päättää että Seamus tappaa yhden suden päivälliseksi... Isoksi kysymykseksi nousee, mitä tuon huono-onnisen suden kaveripiiri ja perhe tykkää asiasta.
Siirrymme alueelle jossa vaeltelee hieman vähemmän susia, aikeenamme rakentaa pienehkö nuotio. Saamme kuitenkin nuotion aikaiseksi, ja kyseiselle alueelle jää vain yksi puu pystyyn ekokatastrofijoukkomme jäljiltä. Alueella on paljon isoja kiviä joiden suojassa on hyvä puolustautua mahdollista susien hyökkäystä vastaan. Olof alkaa pauhaamaan miekastaan joka tällä hetkellä nauttii elämästään ahdin valtakunnassa. Nuotion ympärillä värjöttelee kolme alastonta miestä. Vaatteet kuivavat nuotion vieressä; aivan liian hitaasti. Aivastelua, yskimistä, niistämistä. Liikkeellä on selvästikin flunssaa ja ties mitä taudinpoikasta. Olof kiroaa miekkansa kohtaloa Annan uhotessa hakea sen. Olof kuitenkin kieltää Annaa varsin jyrkästi lähtemästä mihinkään ja käskee häntä tekemään ruokaa. Annan hakee kuusen oksan ja vittuilee Olofille hiillostetusta oksasta.
Syntyy taas nälvintää, tällä kertaa Olofin, Seamuksen ja Annan välillä. Olof on sitä mieltä että Seamuksen tulisi metsästää 8:lla nuolella kahdeksan sutta. Ja Seamus tekee työtä käskettyä ja alkaa tarpomaan kohti susia... Minä taasen lähetän lemmikkini, Hillevi Hillerin, hakemaan muuutaman linnunpoikasen tai muun vastaavan meille paistiksi.
Seamus sen sijaan ammuskelee varsijousellaan sutta ja osuukin siihen kylkeen. Susi ulvoo säälittävästi ja juoksentelee hetken ympyrää. TOinen susi tulee nuolemaan ensimmäisen haavaa. Seamus antaa tykkinsä laulaa taas ja jälkimmäinen saa nuolen vasempaan etukäpäläänsä. Kolmas lähistöllä oleva susi tappaa jalkaan ammutun suden. Seamusin jousi helähtää taas, mutta ohi tällä kertaa. Kolmas susi lähtee hyökkäämään kohti Seamusia joka kääntyy juostakseen pakoon. Vilkaistessaan olkansa yli, Seamus huomaa että terve, hyökkäämään lähtenyt susi juoksee aivan toiseen suuntaan järven toisella puolella olevia susia kohti. Seamus lähtee kohti jalkapuolisutta ja ihmettelee että mihin kylkeen haavoittunut susi on kadonnut. Varovasti edeten Seamus lähestyy jalkapuolisutta ja yht'äkkiä Seamusin takaa kuuluu murinaa. Sieltähän se kadonnut susi hyökkääkin kohti Seamusia. Seamus laukaisee kääntyessään varsijousensa mutta ampuu ohi. Susi sen sijaan iskee Seamusia rintaan. Seamus yrittää perääntyä, mutta susi näyttää päättäneen että Seamus on sen päivällinen. Seamus hätäseen vetäisee lyhytmiekkansa esiin ja iskee sutta rintaan. Valitettavasti vain lappeella, mutta sekin riittää murtamaan suden kylkiluun. Susi puree uudestaan Seamusia onnistuen vain raapaisemaan häntä. Seamus iskee, susi puree ja taistelu jatkuu. Lopulta Seamus saa kuitenkin suden hengiltä kärsien itse pienistä vammoista. Pohkeessa näyttää vähän pahempi puremavamma joka jättää punaisen, rikkonaisen vanan lumeen Seamusin raahatessa kuollutta sutta kohti leiriämme. Olof huomaa Seamusin ja kuullessaan Seamusin tappaneen kaksi sutta Olof arvostaa. Olof hakee toisen suden vielä... Seamusin päästessä leiriin, nyljen suden ja saamme lähes kokonaisen sudentaljan käyttöömme. Yht'äkkiä kuuluu Olofin huuto jostakin kaukaa ""Ladatkaa se jousi!! Ottakaa aseet ja lisätkää tulta!!" Olof käyttää yhtä sutta valtavana nuijana ja toisella kädellä huitoo Seamuksen miekalla.
Lisään äkkiä tulee puita ja muut kaappaavat aseitaan. Godfred lähtee Olofin avuksi ja hetken kuluttua Annakin kirmaa Godfredin perään. Seamus kohahtaa Annan hyminälle jonka vaikutuksena sudet pysähtyät, katsovat hetken Annaa ja lönköttelevät pois. Olof riehuu vielä hetken aikaa tajuamatta susien jo lähteneen. Seamus yrittää ottaa kunnian susien karkottamisesta, mutta Annan ilmeen myötä myöntää sen olleen Annan työtä. Olof kertoi että toinen kuollut susi jonka Olof toi ei kuulemma ollutkaan kuollut, vaan puri Olofia tämän nostaessa sen maasta. Aijai Seamus. Pitää varoittaa ylläreistä.
Olof epäilee että sudet tulevat yötä myöten takaisin. Nuotiopuita on jäljellä sen verran että jos kaadamme viimeisenkin puun saamme nuotion kestämään juuri ja juuri yön yli. Mutta kokkoa siitä ei saa tekemälläkään. Anna huoltaa Seamusia ja ihmettelee mitä Minä (Hafgrim edelleen) ja Godfred olemme tehneet kun näytämme niin huonokuntoisilta... Ja sitä me todella olemme. Kurkkuani kivistää ja päästä heittää pahemman kerran. Kuume ilmeisesti on iskenyt hampaansa ainakin minuun. Ja muutenkin olen fyysisellä tasolla saanut kaikenlaista pientä ja vähän suurempaa vammaa osakseni. Oloni on sen verran surkea että käärin nyt kuivuneen vilttini ympärilleni ja käperryn nuotiomme ääreen jaksamatta välittää muusta maailmasta pätkääkään. Houreisen kuumeeni läpi huomaan että Anna hoitaa Seamusin haavoja ja Godfred alkaa kokkaamaan meille sutta. Godfredin kokkaus tuottaa pinnaltaa rapeaa ja sisältä raakaa sudenlapaa. Anna kokkaa itselleen myös sutta mutta ei siitä sen parempaa tule. Hätkähdän houreistani hetkeksi kun Olof onnistui räjäyttämään suden!! Tarkempi tutkimus osoitti että Olof otti suden maksalaukun ja sen kuumetessa se poksahti ja sisältö roiskahti meidän päällemme. Tämä ei kuitenkaan meitä pysäytä vaan syömme susia innolla kuin sudet. Eipä ole ruoka pitkään aikaan maistunut näin upealta... Tosin kurkkuni tuntuu olevan sen verran kipeä että nielaiseminen on yhtä tuskaa.
Godfred kysyy lupani tehdä suden taljasta jotakin... Viittaan jotakin myöntävän tyyppistä ja Godfred onnistuu tekemään kokonaisesta taljasta itselleen peräti nilkkurit. Jos olisin hieman terveempi ja paremmassa kunnossa olisin pitänyt pienen puhuttelun moisesta tuhlauksesta, mutta juuri nyt on niin surkea olo että yksi suden talja ei paljoa kiinnosta. Käyn nukkumaan nuotion viereen.
Sillä välin Godfred tekee toisesta suden taljasta itselleen lannevaatteen. Muutkin käyvät aikaa myöten nukkumaan, kerrankin vatsat täynnä ja suhteellisen lämpiminä, lukuunottamatta kuumeisia sankareitamme jotka tärisevät, niistävät ja yskivät koko yön.
Nuotiopuut alkaa loppumaan pahemman kerran mutta ruoan