Istumme alas ja levähdämme. Lasken Annan jalkojeni päälle lepäämään, Olaf rojauttaa Hafgrinin olalta maahan. Godfred huohottaa vieressä. Ilta tulee, sää suosii meitä sentään. Rakennamme pienen nuotion.Sen savu ei voi kilpaillakaan alhaalta laaksosta edessämme nousevasta savupatsaasta.
Olen yön ekalla vartiolla, kun ylärinteestä lähestyy lauleleva mies hakku olalla. Herätän Olafin. Mies on pitkätukkanen ja huoleton. Huutelemm toisillemme, hän ei tajua oikein kieltämme. Esittäydymme, "Rudi" taisi olla nimeltään. Mies on aika sekava ja vaikuttaa hullulta, tekee outoja eleitä eikä ole norri. Saamme lopulta selville että hän puhuu uhrakia (Anna on niin uupunut etten raaski herättää) ja kertoo että kaivoksissa taistellaan. Muusta ei sitten saakaan selvää. Ärsyttävä hölöttäjä. Menen nukkumaan kun Olaf suostuu jäämään vartioon. Käperryn Annan viereen lämmittääkseni tätä. Viilenee. Olaf jää keskustelemaan. Hän joutuu estämään Rudia viemään Godin ja Hafin vaatteita näiden nukkuvien ja raihnaisten vartaloiden yltä. Rudi ei millään uskonut että Olaf on näiden kaveri, hänen mielestään kaikki norrit on ilkeitä. Rudi pykää jäkälää nuotiolle ja menee nukkumaan. Hänellä on kahleenhiertymät ranteissa ja kalpea, metallipölyinen iho.
Aamuyöllä herätessäni kylmään vahtiin, kuulen susien ulvontaa ympäröivistä laaksoista.
Aamulla Rudi vie Olafin saman tien katsomaan savua. He kävelevät monta tuntia näköalapaikalle ja näkevät Fembergin kylän. Minä menen Annan kanssa ruokaa hakemaan. Anna löytää kuusi lahnaa, jotka minä kannan (enhän haluaisi keijuni haisevan kalalta), ja saamme myös kanervia poltettavaksi. Ruualla on kysyntää, ja ne kaikki loputkin menevät kun tarkkailijat saapuvat. Kala maistuu taivaalliselta. Mitä tulee Rudin uhrakiin, se on jotain Annalle hankalaa murretta.
Olaf esittää, että varastaisimme muuleja Fembergistä. God ei halua Fembergiin, mutta nämä kaksi sankaria nyt eivät ole missään kunnossa ryöstelemään tai sen puoleen tekemään mitään nenänkaivuuta rankempaa. Fembergistä jatkettaisiin eteenpäin kohti rantaa. Rudi ei usko Olafin olevan hyvä varas, pitää liika kolinaa liikkuessaan, "Klumppa klumppa!". Minua huolestuttaa että matkaamme kohti pohjoista, eikä etelää, jonne pitäisi...
Femberg on kolmen-neljänkymmenen talon kylä ilman muuria mutta jokien ympäröimä. Sen liepeillä on viisi kaivosta, joihin johtaa muulipolut. Vieressä on viljapelto, lammaslaidunta ja puunviljelyalue. Aiomme kiertää sen länsipuolelta, vuorenrinnettä pitkin, tarkoituksena iskeä sen pohjois-Fembergin muulitallille. Rudi pitää meidän aivokoppamme vireinä "keskustelullaan". Yövymme matkalla suojaisassa solassa, jota ilmeisesti lammaspaimenet hyödyntävät laidunmatkoiltaan! Rudi kerää lampaanpapanoita varasäkkiimme. Eteemme aukeaa pian vehmas, n. 25 km:nen laakso, jossa laiduntaa iso lammaslauma. Kolme nuotiota palaa laumojen eri reunoilla, syvemällä on varmasti paljon lisää. Lampaita on yli puolentuhatta!
Omaa notskia ei tänne voi mihinkään huomaamatta pystyttää. Olaf ehdottaa että ratsaisimme yhden leiritulen, mutta huomautan että heillä on varmasti myös äänekkäitä lammaskoiria... Rudi ehdottaa että hän tekisi kaaosta lauman keskuudessa, jonka turvin voisimme varastaa ja paeta. Mutta koirilta ei niin vain paeta... Varmaan susien varalta aika paljon paimenia. Emme keksi mitään, joten jäämme nukkumaan tyhjin vatsoin. Aamulla on ehkä pienempiä ryhmiä.
Vartioin, sitten Olaf. Hän herättää meidät luvattoman aikaisin ja kertoo jotain kivivyörysuunnitelmaa kun yritän palata unten maille. Kuudenkymmenen lampaan lauma tulee solaamme. Emme kuitenkaan ehdi tehdä vyöryä ajoissa, sen näemme jo ennalta. Minä vedän horisontaaliin, kauhea väsy. Olaf aikoo organisoida hyökkäyksen pienryhmää (neljä paimenta, kuusi koiraa) vastaan. Tässä vaiheessa huomaamme miehistä kolmen olevan nuoria naisia sauvoine, ja vain yhden miehen jousen kanssa. Rudi on innoissaan. Minä esitän skeptisyytemme, ja epäröimme (hälytys Fembergissä=ei hyvä) kunnes lampaat menevät jo ohitsemme. Lähdemme pettyneinä itseemme lauman suuntaan, matkaamaan kohti Fembergia. Lauma hajoaa kahteen eri maataloon.
Femberg on vilkas. Ennen sitä huomaamme ison kivisen majatalon (Hiilivaunu), jossa on panimo. Kaikilla on kauhea nälkä. Olaf on pöllämystynyt kun esittelen norreilta nappaamani kuparikolikot, muilla kuin on vain iso reikä taskussa. Hagrin on meistä ainoa joka saattaa käydä asioimassa sellaisena kuin on.
Hiilivaunu on varmaan laakson isoin rakennus. Hafgrin painuu (vähän peseytyneenä) ovesta sisään ja rupattelee henkilökunnalle: -Anteeksi, saisiko teiltä ostaa ruokaa? Laila Kaupanpitäjä: -Hyh kun haisette, mistäs te oikein tulette! -Tuolta vuorilta. -Millaista saisi olla? -Jotain kiinteää mielellään (jätetään hiiliolut sikseen). -Meillä on vain lammasta eri muodoissa. Ja hiiliolut on tarjouksessa! (Hafin mielestä kokonaisena savustettu lammas á 20 kuparia kuulostaa sopivalta, varsinkin kun saalista on tullut niin huonosti viime aikoina että on rahat tiukalla). -Olutamforat on loppu, mutta saisit nassakan olutta (10 l) kolmen kuparin hintaan? -Kuulostaa hyvältä!
Haf palaa äärimmäisen tyytyväisenä. Lammas on vanhaa, mutta viis siitä. Olut on eksoottisen makuista, mutta miehille maistuu.
Uusi ystävämme ei pysty sulattamaan lammastamme, vaikka tyytyväisenä hotkikin - hurjaa oksennuksen ryöpsähtelyä seuraa. Godillekin tulee vanhat riukutemput mieleen...
Iltaseitsemän jälkeen olemme, kaikki, matkakunnossa, tyhjentäneetkin pysyvät tukevalla oluella liikenteessä.
Yövymme kivikossa laakson keskellä, nopean puron äärellä. Mutta pian tulee naisia ämpäreine vettä hakemaan. Majatalosta päin on sieltäkin joku tulossa. Olin juuri nukahtanut. Lähdemme uutta piilopaikkaa hakemaan, mutta Rudi löytää jostain kivien välistä koiran jonka hännän päälle astua! Hurja ulahdus, ja muut lähtevät juoksemaan vuorille, Rudi lyö koiraa hakullaan, mutta piski on liian ketterä. Turhautunut potku huitomisen jälkeen saa koiran ulvoen pakoon, majataloon.
Vuorilta muulifarmilta pohjoiseen etsimme piilopaikan. Rudikin ehtii hitaan Hafgrinin kanssa luo. Teemme leirin, syömme lammasta palan ja nukumme.