Osa 44b: Apupojat yrittävät paeta luolasta

13.6

Kaiken tuhon ja epäonnen jälkeen paistaa risukasaan taas valoa. Ison kivisalin, joka on nyt kalman raatojen peitossa tunnelma on hieman keventynyt ainakin omalta osaltani, Hopeapilven mystinen saapuminen tuon kauniin kuvajaispatsaan viereen oli ehkä kummallisinta mitä on tapahtunut. Kaikeksi onneksi saimme ryhmän taas kokoon, joka tuolloin pari päivää sitten putosi ikuiseen pimeyteen, tuonne kääpiökaivannon syövereihin. Leian käsi on kuulema kirouksen työtä, jokin kirottu lohikäärmepanssari oli piiloseinän takana, josta lähti reittikatakombeihin.

Sidon Votteren haavat lopulta, kun Leia ei onnistunut. Lähden tutkimaan tuota vanhaa kääpiöhaarniskaa, mutta samalla kalmat käyvät todella aggresiiviseksi, kivisateessa Hopeapilvi saa ensimmäinen osuma. Kun outo vihreä helmi on taas suuressa salissa niin kalmat menettävät itshillintänsä ja alkavat sekoilemaan kuin riivaamina. Vottere syöksyy Leian miekan kanssa raivopäisen oloisena teurastamaan kalmoja. Merkki luurangon tavaroissa on jumalani, tuo vaikuttaa aivan vanhalta lohikäärmeherralta. Nuo varusteet ovat tärkeitä, minun pakko saada niistä jotain selville. Lähestyn kunnioittavasti kohti luurankoa ja hänen varusteitaan rukous huulillani. Olen kuulevani äänen, vihdoinkin olen saannut yhteyden. Kumarrun kunnioittavasti kypärään ja asetan sen päähäni kysymysten saatellessa, tartun kirveeseni ja puen sotisovan päälleni, iirit ovat vihdoinkin nousemassa valtaan. Aivan kuin nämä varusteen olisivat aina olleet minun ja taitoni piilossa vuosien aikana.

Samalla Vottere leijaillee suuressa salissa, pöllyttäen kalmojen päälle hienoa pölyä. Leialla on vaikeuksia saada joustaansa tähdättyä, mutta käsipuolenakin hän onnistuu lävistämään kalman. Taistelun tiimellyksessä Votteren polvitaive saa osuman. Kaikki isossa huoneessa näyttävät vaipuvan uneen.

Leia ei tunnu arvostavan löytöäni. He eivät ymmärrä tarkoitusperiäni, sääli sinänsä, sillä he olisivat valmiita tekemään samanlaisia suuria uhrauksia, mutta vain eri asioiden takia. Kunpa joku ymmärtäisi minua ja miksi teen päätökseni.

Matkamme ylös kokee kolauksen, koska käytävä on sortunut sisään. Joudumme ilmeisesti löytämään toisen reitin ellei onnenkantamoinen osu kohdallemme. Vottere kertoo meille ylhäältä, että joku muukin on käynnyt luolastoissa. Koitamme saada tuollaisen kääpiöiden laskuhuoneen toimimaan, mutta keinot eivät tunnu löytyvän. Elleth ja Dern ovat lähteneet seikkailemaan luolaan löytääkseen meidät. Tilanne vaikuttaa aika toivottamalta, muiden osalta, mutta ei minun. Tämä ei ole hätäilyn paikka. Vottere sai jotenkin laskuhuoneen liikkeelle, mutta huone ei tunnu liikkuvan järjellisesti. Laskeudemme pari kerrosta, ja vielkä turhaan, jotta pääsemme huoneeseen. Lopulta pääsemme sortuman ohi, pienen ajelun jälkeen. Parin tunnin nousun jälkeen pääsemme vihdoin ulos, kuinka ihanaa onkaan tuntea yötuuli kasvoilla. Kaiken lisäksi Leia ja Vottere haluavat lähteä takaisin luoliin ja aikovat väkisin saada Hopeapilven lyhdynkantajakseen. Puhun kuitenkin Hopean puolesta, jotta hänen ei tarvitse kokea uudestaan luolan kauheuksia. Lopulta Vottere ja Leia uskovat minua, ja jäämme Hopean kanssa ulos odottamaan että he löytäisivät Ellethin ja saisivat Leian käden parannettua...

Samaan aikaan Leian ja Votteren matka jatkuu luolastoihin, josta he yhyttävät Ellethin jäljet ja onnistuvat seuraamaan niitä salaovelle, jonka avausmekanismi ei tunnu selviävän. Jokusen hetken kuluttua kun ovi ei tunnu aukeavan niin, sankarimme löytävätkin 26 kynttilän kattokruunun laskuvivun. No, tästä he eivät juuri innostu vaan jatkavat matkaa käytäviä pitkin Leia ehdottaa hajaantumista, mutta Vottere tyrmää ehdotuksen epäviisaana. Luolan lattioilta on löytynyt myös Lotten jälkiä. Erään käytävän perältä löytyy pirstaleiksi rikottu ovi, jonka takaa paljastuu kärventynyt huone. Keisarillinen aviopari vaihtaa mielipiteitä olisiko lohikäärme polttanut huoneen. Mutta edelleen matka jatkuu yhä syvemmälle luolastoihin. Matkan varrella löytyy myös aivan selvä lohikäärmeen jälki. Sankarimme eivät pidä tätä mitenkään hyväenteisenä. Suuri portti tulee näkyviin, jossä kääpiökuninkaat vartioivat tuota kädentyön mestariteosta. Porttien takaata kuuluu tasaista kuorsausta, maa järisee kuorsauksen tahdissa. Reitti oli selvästikin väärä, myrkyn katkuiset sauhut saavat Votteren vatsan sekaisin ja hän joutuukin tyhjentämään päivällisensä luolan lattialle. No, kaiken kunniaksi pari löytää käytävän, josta lähtee useita ovia. Lotte on tutkinut ilmeisesti kaikki huoneet ovien takaata. Vottere kuulee erään ovista luona heikkoa laulua, jota hän ei kuitenkaan tunnista, ei melodiaa kuin kieltäkään. Sankarimme suunnittelevat yllätyshyökkäystä, mutta vedenpitävää suunnitelmaa ei tunnu löytyvän.

Samalla käyn omat keskusteluni yön pimeydessä, jotka johdattavat minut vaarallisille poluille, saattaa olla hyvin että en tule näkemään seuraavaa auringonnousua. Ehkä lopultakin opin, että jotkin leivät ovat liian suuria syötäväksi. Aina ei suuremman joukon auttaminen tunnu olevan jaloa ja vaikka olen kuinka yrittänyt iirejä auttaa niin kaikki suunnitelmat ovat menneet solmuun ja lopulta taidan itse niihin hirttäytyä. Polkuni näyttää ennaltamäärätyltä, luonnonvoimat ovat aina antaneet parhaat vastaukset en ole sitä oppinut vieläkään, joten harteille kasatut odotukset olivat liian suuria. Olen tajunnut virheeni, ja olen valmis kärsimään rangaistuksen. Oma henkeni ei enää paina vaakakupissa. Olen valintani tehnyt...

Onni tuntui olevan puolellani. Kyyneleet valuvat valtoimenaan poskiani pitkin, voimani pettävät ja valahdan hervottomana maahan. Aistini ovat sumentuneet, muistan että Leia kysyi, mutta vastausta en antanut. Kun lopulta nousen ylös niin Leia on poistunut paikalta, ensimmäisenä Vottere kysyy vointiani, mutta sitten Hopean toteamus, että "onhan Lottekin lohikäärme", kiinnitti Votteren ja minun huomioni. Onko meitä huijattu jälleen kerran, yritämme löytää Leian, mutta vain savukiehkura kertoo pahaenteisiä uutisia. Leian jäljet johtavat alttarille, mutta ei pois. Ryntäämme luolan suulle ja huudamme Leiaa, mutta vastausta ei kuulu. Vottere kiiruhtaa toiselle alttarille, mutta mitään merkkejä ei ole. Kun tulemme ulos luolasta niin Vottere saa jonkinlaisen kohtauksen. Yritän heivata lohikäärmevarusteet jokeen, mutta voimalliset tunteet ja epävarmuus iskevät tajuntaani. Ehkä jätän pätöksen tekemättä, ei pidä painostaa onnea kun on jo kerran tehnyt mahdottomasta mahdollista. Ei, ei tänään. Valintani ovat olleet huonoja tänään, en halua tehdä niitä lisää.

Yöllä vauhko hirvi aiheuttaa meille todellakin ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kaiken kukkuraksi tuo samainen hirvi ryntää vielä toisenkin kerran leirimme ohi.

15.6

Aamu koittaa kuulaana, ja hermostuneisuus on käsinkosketeltavissa. Keskustelemme kiivaasti mahdollisista teorioista, mutta lopullista ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Löydämme Leian nukkumassa lehdon alttarilla, kun Vottere uskaltautuu koskettamaan Leiaa kuuluu jumalaton pamaus ja suuri kivi lentää Shilizan yläpuolelle. Leia herää samalla säpsähtäen ja soturin tavoin tarkkailee heti ympäristöään. Leialla on jokin uusi gauntlett. Kun Leia silittää Votterenposkea niin hän ei pystykään hallitsemaanvoimiaan ja verinoro ilmestyy Votteren poskelle. Samalla huomaamme jonkin tipahtavan niskaamme, tuo mikä lensi Shilizasta. Alkaa kivisade, josta sinkoilee kiven sirpaleita ympäriinsä. Pinkaisen peuran nopeudella luolaan, mutta silti saan osuman. Kun uskaltaudun taas ulos niin kanjoni on kuin helvetin esikaupunki palavine kivineen. Löydämme Hopeapilven tajuttomana ja Leia saa Votteren taikavyön. Iltaan mennessä olemme jotenkin toipuneet kaikesta päivän tapahtumista. Shilizan yksi torneista on sortunut, Magnuksen torni, ja kaupungin vierestä nousee mustaa ja sinistä savua. Ja salamia iskee ylös kallioista. Ja taas jään pelolla odottamaan seuraavia tunteja...