Osa 45a: Linnan puolustus12.03.2002 -- Derndrick valloittaa linnoituksen ja Eleth on piilossa. 17.6 Olemme juuri poistumassa Shilizasta Elethin kanssa kun kuulemme takaa iirinkielisen huudon. Miehet väittävät että olemme tappaneet heidän jumalansa. Kerron siitä Elethille ja hän sanoi että emme me sitä tehneet. Yritän kertoa miehille että me vain haluamme mennä kotiin. Koska kukaan ei tunnu uskovan, päätän käydä laskemassa tornien välissä olevan portin. Nousen kapeita portaita ylös ja näen niiden huipulla norreja. Pyydän heitä laskemaan portin alas, mutta he vain yrittävät lyödä minua. Alhaalta kuuluu ääniä. Nyt tuli kiire, syöksyn norrien ohi pudottamaan portin. Norrit lyövät minua, ensimmäinen lyö minua alaselkään ja se sattuu. Toinen ei osu kunnolla ja kolmas lyö ohi. Menen kääntämään väkipyörää mutta en jaksa kääntää. Pyydän norreja auttamaan, mutta he eivät vain viitsi. Väännän lisää, mutta tällä kertaa nyrjäytän peukalon. Kirvesmies lyö minua ja menetän tajuntani. Samaan aikaan Eleth yrittää saada Javannalta apua. Hän ei onnistu aivan täysin, sillä hänen ympärilleen puhkeaa punaisia kukkia. Kummallekin puolelle polulla putoaa metalliristikot. Toiselta puolelta tulee vihaisia ihmisiä ja toiselta puolelta varsijousin aseistettuja norreja. Holvikaaren yläosassa on ampuma-aukkoja joista näkyy varsijousia. Samalla kuuluukin pjoing-ääni ja yksi kapinallinen saa nuolesta. Eleth yrittää piiloutua porttikongiin ja ottaa repun selästään. Portaissa askeleet lähenevät ja oli lyödään kiinni. Herään pää kipeänä lattialta. Näen että portti on laskettu ja kuulen portaista ääniä. Joku taisi lyödä oven kiinni. Minua sattuu niin paljon että päätän jäädä lattialle odottamaan. Näen että kolmas norri kiipeää portaat ylös ja auttaa lataamisessa. Palavasta tornista alkaa tulla savua ja se tuntuu pahalta. Hiivin hiljaa alas ja avaan portin. Eleth on vieläkin suojassa ja peittää kasvojaan repullaan. Yritän kiinnittää hänen huomionsa ja onnistunkin. Viittilöin häntä tulemaan auttamaan. Hän jää miettimään mutta miettii hetken liikaa: hän saa nuolen nirhaisun kaulaansa. Kuulen, että ylhäältä tulee joku. Päätän hyökätä hänen kimppuunsa. Irroitan mieheltä pikkuvarpaan pois ja hän ei pidä siitä yhtään. Seuraavaksi hyökkään pohjelihaksen kimppuun. Mies yrittää lyödä minua mutta olen portaiden suojassa. Kiertelemme hetken aikaa portaissa ja samalla joku heittää Elethiä tiilellä. Huomaan aukon norrin puolustuksessa ja puren pikkurillin poikki. Mies potkaisee minua. Syöksyn norrin kimppuun ja hän kaatuu portaisiin. Käyn taas huutamassa Elethiä tulemaan, mutta hän ei vieläkään tajua liikkua. Hän saa lentävästä kivestä olkapäähänsä. Joku norri huutaa minulle ja minä vastaan sille möreimmällä äänelläni. Huutelen Elethille ja huomaan kaatuvani taaksepäin mutta en osu mihinkään... Eleth lähtee ryömimään kohti käytävää ja mutustelee samalla punaisia marjoja. Hän jatkaa matkaa mutta yksi lingon kivi osuu häntä nenään. Lopulta hän pääsee portin suojaan mutta hänen alapakaraansa osuu lingon kivi. Eleth antaa minulle marjoja ja herään taas. Lähden kiipeämään ylös ja Eleth saa vielä viimeisen osuman. Lähden hiipimään ylös mutta Eleth lyö oven kiinni hirveällä rysäyksellä. Portaita pitkin tulee norri vastaan. Yritämme taistella mutta puren vahingossa omasta kädestä kaksi sormea poikki. Ulkona taistelu on laantumassa. Alla oleva norri lakkaa hengittämästä. Onnistun osumaan norriin ja saan siltä housun lahkeen rikki. Kiertelemme jonkin aikaa. Hyökkään uudestaan ja norri kärsii reiteen. Norri yrittää lyödä mutta meinaa liukastua. Onnistun osumaan siihen. Jatkan taistelua osun taas. Norri ei osu minuun mutta silti kaadun taas maahan. Eleth antaa norrille pullon, tämä avaa sen, maistaa ja sylkäisee maahan. Heräilen ja näen kun joku lyö Elethiä miekalla selkään. Kuulen snap-äänen ja näen Elethin horjuvan. Päätän auttaa Elethiä ja puren sisäreidestä ison palan. Mies tippuu siihen ja veri lentää. Ryömin norrin alta pois ja pyyhin sen verta päältäni. Kiipeän portaat ylös ja näen kolmannen norrin ampuma-aukolla selkä minuun päin. Hiivin sen kimppuun ja tapan sen. Menen pyytämään että Eleth parantaisi sormeni mutta hän sanoo että ei pysty siihen. Luulen että kaadun taas. Herään melkein heti punamarjan maku suussani. Eleth pyytää minua menemään hakemaan hänen reppunsa. Hän sanoo että voi auttaa sormiani repun avulla joten lähden etsimään sitä. Sumussa joku osuu minuun taas. Eleth odottaa varmuuden vuoksi 20 minuuttia ennen kuin hän alkaa etsiä minua. Lopulta hän löytää minut ja tunkee punamarjaa suuhuni. Meinaan tukehtua mutta herään vihdoin. Elethiin on osunut nuoli oikeaan kankkuun ja näen että vasempaankin kankkuun osuu. Eleth mumisee jotain. Minuunkin osuu kivi. Eleth sanoo että meidän kannattaa mennä takaisin, minä raahaan repun mukanani. Eleth laittaa oven kiinni. Hän ei halua parantaa minua vaan itseään. Huomaan että hänen nenänsä roikkuu poskella. Yök. Eleth yrittää sytyttää soihdun mutta koska siitä ei tule mitään niin päätän yrittää. Tulukset menevät rikki. Haen omat tulukseni ja nehän toimivat. Katkaisen ensimmäisen nuolen veitselläni ja Eleth vetää sen pois. Ennen kuin ehdin huutaa hän vetää sen väärin päin. Huuto lakkaa ja hän lopettaa hengityksen. Vaari on opettanut, että jos joku ei hengitä niin hänen vatsansa päällä pitää menn kyykkyyn ja ylos. Teen niin mutta se ei auta. Tungen kaikki pussukasta löytyvät punamarjat Elethin suuhun ja lopulta hän hengittää. |
