Osa 55: Metsän kirous05.06.2002 -- Ja manneleiriltä tie johtaa metsän läpi kohti kaupunkia. Vaan yön tullen iskee sekaannus ja Leia kolkataan, leiri tyhjenee ja monen elon taival on lähellä loppua. Eleth kertoo lapsenlapsilleen: 30.6. iltahämärissä tapahtuu seuraavaa.. Dern haluaa tietää Gvyniltä, mitä kalliolla oikein tapahtui ja mitä mannetyttö hänestä oikein ajattelee. Gvyn vastaa parhaansa mukaan. Gvyn pyytää Derniä palaamaan reittiämme takaisin ja jättämään joitain jälkiä Votteren varalle. Dern tekee työtä käskettyä, kerrankin. Yö saapuu, Lëia vartioi ja Gvyn pakenee omille teilleen. Minä menen nukkumaan, jos sitä nyt voi nukkumiseksi sanoa. Dern menee kuulemma etsimään oravia. Mäyrä tulee Dernin luo ja johdattaa Derniä eteenpäin. He pääsevät onnellisesti perille, mitä Dern nyt kaatuu, ja on vähällä pulahtaa veteen. Dern pääsee saareen, tätä Mäyrä varmasti ihmettelee. Gvyn kirmaistuaan itäänpäin lennähtelee etsien isoja puita. Löytyy. Hän lentää isoimman puun luokse, mutta tipahtaa kesken kaiken. Hän löytää onnekseen kuitenkin perille. Metsä on todella tiheä, ehkä jopa viidakkomainen. Pelottavaa.. Täällä on paljon todella isoja hämähäkinverkkoja, oravakin on jäänyt sellaiseen kiinni. Gvyn huomaa todella ison hämppiksen tulevan päästämään oravan kärsimyksistään. Gvyn ei ihan onnistu nukuttamaan hämppäriä, pikemminkin hän itse vajoaa toimintakyvyttömyyden tilaan. 1.7. Dern ui mantereelle, Mäyrää ei näy missään. On pimiää. Hän löytää tutuille kulmille ja päätyy hiljaa uiden mannekylään. Hän etsii kuumeisestiAnista. Yhdestä vankkurista kuuluu kuorsausta, siellä nukkuu kolme myttyä. Hän ottaa keskimmäisen henkilön peittoa pois, peitto on tosin sama kuin viereisellä henkilöllä. Peiton alta pilkottaa pieni jalka. Dern kiusaa jalkaa ja epäilee jalan omistajan olevan äänen perusteella Anis. Viereinen,isompi henkilö herää. Hän rauhoittelee Anista. Dern menee ja nipistää Anista, joka herää. Anis hyppää pois kärryistä Dernin havaittuaan. Anis haluaa Dernin karkaavan kanssaan, Vottere mukanaan. Vottere on kuulemma vielä kylässä odottaen sopivia tuulia. Anis haluaa selvästikin karata. Nuoripari nauttii puolikuutamouinnista. Anis haluaa tietää lisää Votteresta. Juopoksikin epäilee, se ruoja. Dern ei halua karata. Sitä vastoin hän kertoo tarinaa tapamistaan kääpiöistä. Anis karkaa Derniltä, kun tämä käy hakemassa vaatteensa. Anis kuitenkin löytyy, ja Dernillä on tälle vaatetustakin. He menevät luolaan, jossa on kaikki mahdolliset mukavuudet. Dernille tämä luola näytetään, sillä Dern ei ole Anikselle mikään tavallinen naapurinpoika. Anis kutittaa Derniä korvasta ja Dern vastaa hellällä painilla. Tämähän menee kiihkeäksi.. Lopulta Dern nukahtaa Aniksen kainaloon. Gvyn herää hämähäkkien peitosta, roikkuessaan pää alaspäin hämähäkinseitin peitossa. Maan tasalla seisoo hopahiuksinen tyttö, ilmeisesti HP. Hän yrittää heilutella itseään, monista hämppiksenpuremista huolimatta ja ilmoittaa HP:lle itsestään. Hp yrittää huudella Gvynille vähän kaikkea, mutta Gvyn ei oikein saa vastausta suustaan, kieli tuntuu pahasti turvoneen. Hän kieppuu lujasti ympyrää. Hp haluaa Gvynin alas. Tämä yrittäkin kovasti ja yrittää katkaista narun, joka häntä pitelee. Hän onnistuukin. Hän laskeutuu kauniisti Hp:n käsivarsille. hp rakastavasti raahaa gvynin pois hämmpisten luota. Itse herään lapsen itkuun, outoa, että Lëia on nukahtanut vartioon. Leirissä ei sitten muita olekaan, kuten ei myöskään kamojammekaan. Lëian takaraivo vuotaa verta. Vaatteeni ovat selvästikin riisuttu ja pistetty takaisin päälle.. Lëialla on paha kallonmurtuma, johon minulta ei löydy parannuskeinoa. Miettiessäni, mitä tehdä, päätän turvatua suojelevan Yavannamme huolehtivaisuuteen. Pyydän Häneltä parannuskeinoa. Tunnen valtavan jumalallisen voiman virtaavan lävitseni ja pyhä energia saa minut liikkumaan hillitsemättömästi. Päätän yrittää parannusta, kuitenkin vasta kun olen tarpeeksi rauhoittunut jumalallisesta voianpurkauksesta. Kerään kaikki uudet voimani ja onnistun Yavannan suosiollisella avustuksella parantamaan Lëian kallonmurtuman. Sidon haavamme ja rauhoitun nukkumaan. Nyt olisi kyllä Mirennan paikka. Gvyn ja Hp makaavat rämeen ulkopuolelta uupuneina. Anis ja Dern heräävät salaisesta lemmenluolastaan. Minä herään lapsen huutoon, Lëia ei herää lainkaan ja Vottere uinuu manneleirissä. Dern kertoo Anikselle, että olemme menossa Basileaan. Tämä haluaa mukaan. Väittää vielä kunnollista Gvyniämme luuseriksi. Hp:täkin tyttö pitää valarina. Valarit kuulemma syövät pikkulapsia. Tämä alkaa mennä jo liian pitkälle, sanon minä. Dern lähtee luolasta ja tyttö seuraa tiiviisti perässä. Anis kohtelee Derniä kuin pikkulasta. He menevät kallionkielekkeelle, Anis selvästikin odottaa pusua, mutta Dern ystävällisesti tuuppaa tytön alas. Outoja nuo metsäläisten kosiomenot.. Dern päättää jättää Aniksen hetkeksi rauhoittumaan, kun tämä latelee kirouksia. Dern odottaa, kun Anis tulee ylös. Dernin mielestä tämä oli hyväkin juttu, pikkuhiljaa Anis alkaa olla samaa mieltä. (Halipusukohtaus, jonka aikana suuri rupikonna työntyy Dernin housujen sisään) Rupikonna lentää kohti Anista, menee kuitenkin ohi. Ja taas painitaan hellästi, tällä(kin) kertaa Dern jää alle. Dern haluaa ruokaa eikä karata. Vottere pitäisi häivyttää manneleiristä. Parin ensimmäinen riita näyttää olevan käsillä. Dern ei tykkää tytöistä, vaikka kuinka Anis niin väittääkin. Enää ei kilpailutkaan parille maita, Anis jättää Dernin. Dern jää katsomaan perään. Tämän jälkeen hän juoksee tammilehtoon ja muuntautuu tammeksi. Anis tulee lehtoon ja heittelee kivillä jokaista tammea. Anis katuu jo suuttumustaan ja nyyhkyttää Dernin perään. Dernin kylmä sydän heltyy ja hän muuntautuu taas ihmiseksi ja lohduttaa Anista. Anis haluaa lähteä kanssamme, Dern kieltää häntä. Dernin mukaan tyttöjen ei pidä liittyä seuraamme. Hän haluaa tietää, kenen seurassa Dern liikkuu, kun emme ole hänen sukulaisiaan. Pian alkaa kauhea väittely jostain mitäänsanomattomasta asiasta. Muurahaiset ovat löytäneet leirimme. Puistelen niitä pois itseni, prinssin ja Lëian päältä. Vauva hiljenee. Gvyn ja Hp ovat turvassa hämppiksiltä, mutta Hp:ta on myös paljon purtu. Hän ei ole ihan kunnossa, mutta Gvyn-armas auttaa. Arpia jää, mutta myrkyn Gvyn saa imettyä pois. He lähtevät leiriin päin, paikalle saapuvat kolmen paikkeilla. Huonokuntoinen Gvyn raahaa lähes puolikuollutta Hp:ta mukanaan. Keskustelemme aikamme, Gvyn antaa minulle marjan. Dern tahollaan aprikoi, pitäisikö hänen liittää Anis sukuunsa ja samalla meihin. Anis huoltaa Derniä. He tulevat luoksemme. Gvyn haluaa tietää, mistä Anis tuli. He siinä aikansa tappelevat, voiko Anis lähteä mukaamme. Ei pääse, ja hän lähtee itkien juoksemaan metsään. Hp:tä vaivaa selvästi addiktio myrkkyyn, eli sitä pitäisi saada lisää. Gvyn kirmaisee Aniksen perään ja saa tämän hyökkäämään kimppuunsa. Gvyn yllättyy niin, että Anis saa raavittua naarmuja tämän käsiin. Anis purskahtaa itkuun. Gvyn selittää Anikselle, ettei tämä voi lähteä mukaan. Tyttö haluaa yhä lähteä mukaan, häntä pahoinpidellään leirissään. Gvyn vetoaa Lëiaan, tämä ei varmastikaan suostuisi Aniksen mukaanottoon. GVyn antaa Aniksen tulla kysymään Lëialta tämän mielipidettä, Vottere-pummi pitäisi kuitenkin käydä hakemassa. Tämä saattaa kuulemma olla jopa hukutettu. Anis kiusoittelee Dernille jäämisestään. Gvyn johtaa Votteren-pelastusoperaatiota. Gvyn käy kuitenkin ensiksi hakemassa hämppiksiä, joista saa myrkkyä Hp:lle, jotta tämä pelastuisi addiktiostaan. Hp saa myrkkynsä. Hp saa siitä sivuvaikutuksia: tärinää, kuumetta ja muuta sellaista. Gvyn epäilee parantajanlahjojani ja viittaa Klorin käteen, jonka poisto oli täysin tarvittu toimenpide. Gvyn lähtee Dernin ja Aniksen kanssa pelastamaan Votterea. Leikkikukkulalla ystävämme näkevät Votteren leijumassa järven päällä. Gvyn viittilöi Votterelle, tosin hän saa puuttua riitaisan pariskunnan väittelyyn. Manneleiri on poissa. Vottere kuulee Gvynin vihellyksen ja tervehtii tätä. porukka vaeltaa lähemmäksi Votterea. Vottere liikkuu tuulen puhallusten mukaisesti. Gvyn lennähtää työntämään Votterea oikeaan suuntaan. Votterelta loppuu taika kuulemma pian ja Gvyn tyrkkäisee häntä. Samaan aikaan Anis työntää Dernin kukkulan reunan yli. Votteren taika ei loppunutkaan. Lopuksi Vottere tipahtaa aivan rantaan. Gvyn jää rannalle. Dern kiipeää kukkulaa ylös ja saa Aniksen vetämään itsensä ja tämän alas veteen. Molemmat kiipeävät ylös, Anis tosin tipahtaa, mutta kiipeää sitten ylös. Anis tippuu jälleen, Dernin avustamana. Gvyn käskee Dernin lopettaa, Dern tulee Gvynin luokse. Manneleirin paikka on tyhjä, silta on poisa, mutta kärryt ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Porukka lähtee kohti leiriämme kinastelun saattelemana. Anis ei halua kertoa, mihin manneleiri on kadonnut. Auringon laskiessa ystävämme saapuvat leiriimme. HP hourii hoitoni jäljiltä, muttei hoito heti tepsinyt minuunkaan. |
