Osa 60: Rosvojen leirikö viimein?24.09.2002 -- Sankarimme ottavat selvää (jälleen) miten rosvoleiriin tulisi hyökätä, sekä saavat häädön nk. ystävällismielisestä kylästä... off-game 22.9.2002, in-game 10.7 Aamu valkenee lämpimänä lintuen livertäessä, eikä taivaankantta ole pitkään aikaan koristanut näin uskomattoman kaunis aamurusko, eikä pilvenhattaraakaan ole taivaalla. Tosin kylmä luoteistuuli taitaa tuoda pienen kuuron jossain vaiheesa vuorokautta. Juoksen --- juoksen --- Kivet vilahtelevat ohitseni. Puikkelehdin kivien lomitse. Takaata kuuluu juoksuaskelia. Ikävän tuttu vongahdus kuuluu ja samalla kirkas välähdys hukuttaa tajuntani suloiseen uneen... Olen taas osa laumaa, luonto on palannut luokseni. Mieleni, ruumiini kuuluu laumalle. Mikään ei ole tärkeämpää kuin laumani ja naarani etu... Ilmojen teitse kantautuu sieraimiini riistan tuoksu, peura lauma on laitumella jossain lähellä. Lauma lähtee juoksuun, jolkotus kiihtyy... Jokin kumahdus keskeyttää kaiken, en ole susi, mikä olen... kuka olen... tunnen elinvoiman vitauksen jossain lähelläni... Lauma on ehtinyt hiipiä metsän reunaan, ruohonkorsien välistä tarkkailemme pientä laumaa... Suuri elämänvirta keskeyttää metsästyksen, kunnes virta katkeaa... Kiidämme metsäaukion poikki tuulen lailla, peurat ovat vauhkoontuneet, veri maistuu jo suussa, ihanaa, kohta pääsemme maistamaan tuoretta verta ja lihaa. Unen tuolla puolen. Eleth käy kauppaa tavaroillani herättääkseni minut. Hehkuva helmeni lensi jo järveen koska Eleth käski Dernin tehdä niin. Helmi ehti imeä hengenvoimia Elethistä, Embrasta ja jostain kylänlapsesta. Nyt kauppatavarana on helmisormukseni, kunpa he vain tietäisivät millä ovat käymässä kauppaa... Vottere on taas huonolla tuulella, käskee Elethin hoitamaan rosvot päiviltä ja Gwyndhamkin pitäisi herättää. Dern karkoitettiin kylästä ja Anis on tietysti mukana. Kylänlapset kiusaavat pieniä seikkailijoitamme nimittelemällä ja solvaamalla. Eleth saa kaupat tehtyä, hintana on helmisormus ja kynsigauntlett. Eleth keittää saamastaan sielunyrtistä teetä Dernin vihjeiden mukana. Dernin ja Aniksen menessä uimaan suuri ahma hyökkää kylän lapsien kimppuun ja raatelee heitä kaikkia ja lopulta Eleth joutuu parantamaan vaivalloisesti kuolevan lapsen. Palkaksi hän saa vain lämmintä kättä, olisi nyt edes pyytänyt sormuksen takaisin. Herään keskellä yötä, hajut tuoksuvat voimakkana. Eleth tulee juttelemaan minulle strategiosta, kun sade alkaa ja kylmä tuuli puhaltaa pohjoisesta. Eleth kertoilee tapahtumia, en muista mitään tällaista. Joudun hieman ihmettelemään miksi helmeni heitettiin järveen, mutta en jaksa juuri valittaa asiasta, ehkä kun olemme selvinneet rosvoista. Hälytys keskeyttää keskustelun, räjähtävä poika on tunkeutunut leiriin, ilmeisesti kyse on Dernistä. Eleth seuraa Derniä kylän laitamille. Kiertelen leirissä ja kasailen pengotut tavarani takaisin omille paikoilleen... Kysäisen Embralta muista seurueemme jäsenistä, ja sydämeni jättää useamman lyönnin väliin kun kuulen että Hopeapilvi on halvaantunut. Ryntään hänen luokseen, joku nainen yrittää pysäyttää minut, eivätkö nämä ihmiset ajattele yhtään. Mitä typeryksiä he usein ovatkaan. Hopeapilvi on todellaki halvaantunut ja kaiken lisäksi jostain syystä Hopealla on suuri haava rinnassaan. En rohkene kysyä mistä se on tullut, Hopeapilvi purskahtaa itkuun olkapäätäni vasten. Pian matamit alkavat mussuttamaan jostain kylän säännöistä ja kuinka olen rikkonut niitä. Onneksi he tajuavat pakottavat syyni ja tilanne hieman rauhoittuu. Lopulta joudun kuitenkin lähtemään naisten tiloista, jotta en saa häätöä kylästä. Hopeapilvi enkä itsekään ole tyytyväinen tähän tilanteeseen, mutta kai se on pakko hyväksyä. Käyn herättämässä Votteren saadakseni hieman tietoa tapahtuneista, mutta hänpä on äksyllä päällä ja keskustelua ei kanata edes aloittaa. Huhuilen Elethiä, mutta kutsuun vastaa vain Anis, joka on ilmeisesti harhaillut rantakallioille. Embra haukkuu Anista varkaaksi, ei vaikuta tämä leiri kovin ystävälliseltä. En jaksa muistaa miksi edes tulimme tähän leiriin. Ehkä se selviää aikanaan. Dern ja Eleth ovat etsimässä Anista, mutta aivan väärästä suunnasta. He kohtaavat vain joitain vihamielisiä ihmisiä, ilmeisesti etsimiämme rosvoja. Koko matkan käsikädessä kulkeneet Eleth ja Dern joutuvat erilleen, koska Dern irrottautuu ja muuntautuu puuksi, jonka Eleth onnistuu kaatamaan. Ei kestä aikaakaan kun puu nousee ylös ja alkaa tappelemaan roistoja vastaan varsin menestyksellisesti. Iskut kolahtelevat vastustajiin, kun taas Eleth on kovilla saadessaan iskuja toisensa jälkeen, pimeässä taistelu ei ole Elethin vahvoja puolia. Onneksi rovot eivät ole kovin onnekkaita tässä taistelussa, ja päättävät lopulta paeta. Eleth haluaisi parannella itseään tunnin, mutta Dern ilmaisee haluavansa jatkaa matkaa. Lopulta Dern ja Eleth palaavat leiriin tunnin kuluttua. Kysyn Mirennoista, mutta Eleth kieltää ottaneensa marjat, epäilen sitä kyllä suuresti. Yöllä käyn vilkaisemassa Elethiä, ja aamulla Mirennat ovat taas oikean omistajan hallussa. Tai itseasiassa ne taitavatkin olla hukassa. 11.7 Aamulla Eleth lupaa parantaa Hopeapilven huomiseksi, Embra ei tunnu uskovan, minä en voi toivoa kuin parasta. Aamulla meitä käsketään siirtymään leiri ulkopuolelle rakennettuun katokseen, koska ryhmämme on täynnä varkaita ja murhamiehiä. Kostea sumu kätkee paljon utuverhoihinsa ja suunnittelemme päivän mittaan kuinka saamme tavaramme takaisin rosvoilta. Paljon aika kuluu normaaliin toimiin. Aniksen päivä muuttuu paremmaksi kun suuri orava tulee leiriin ja päättää, että Anis on sen uusi ystävä. Mutta orava päättääkin ottaa jalat alleen ja lähtee omille teilleen jossain vaiheessa päivää ja Anis palaa murtuneena leiriin. Minunkin päiväni muuttuu paremmaksi kun huomaamme että Hopea esittää parantumisen merkkejä ja pystyy jo hieman liikkumaan. Yöllä lähden tutkimaan rosvoluolaa, jossa 10 rosvoa grillailee lammasta, kaksi heistä on haavoittunut. He ovat istuskelemassa lammen rannalla. Kahdessa ovista ei ole lukkoa laisin, kokeilen onneani itäisellä ovella. Oven takaa kuuluu väittelyä valariksi, käytävä kaartuu voimakaasti vasempaan ja laskeutuu samalla jyrkästi. Mutkan takana kaksi aatelisen tavoin pukeutunutta miestä ja hieno lady istuvat pöydän ääressä kiistellen kiivaasti jostain, mutta harmikseni en ymmärrä puheesta mitään, joten poistun käytävästä ja siirryn kuuntelemaan nuotion ääressä istuskelevien roistojen puheita, kunnes kyllästyn ja siirryn tutkimaan ruokahyllyjä. Samassa päähäni pälkähtää että rosvojen ruokavarantojen myrkyttäminen voisi helpottaa toimintaamme. Otan kiinni 3 lepakkoa, ja leirissä valmistan niistä annoksia niin paljon kuin mahdollista, ja saaden samalla itsekin hieman esimakua myrkyn voimasta, meinasi heittää minut perseelleen samantien. Tämähän tappaisi karhunkin hyvällä tuurilla. Toivottavasti tämä toimii... checklist: Näiden olinpaikka pitää muistaa tarkistaa! käskysauva, Gorin ja Kudukin sinettisormukset, |
