Osa 63: Murha vahingossa11.11.2002 -- Taistelu menee hukutustaisteluksi ja monet sotkut selviävät, mutta muutama lisäkiemura syntyy kun eräs aatelinen murhataan 'vahingossa'... 14.7 Tilanne on ennen auringonnousua, ryhmä on hajallaan. Hopeapilvi makaa kielekkeellä tuupertuneena, myrkkynuolet olivat hyvin vaarallisia. Gwyndham huolehtii Hopeasta ja koittaa saada häntä heräämään. Dern on jossain luolassa, paikka ei ole yhtään selvä, jonkinlainen kaivoskäytävä ilmeisesti. Vottere, Eleth ja Anis ovat pääluolassa, Eleth ja Anis ovat liian sairaita liikkuaksen, Vottere selailee uutta kirjaansa ja tarkkailee ympäristöä, jotta rosvot eivät yllätä. vottere lähtee tutkimaan käytävää, jonne rosvot ovat menneet. Sillä pääluolan vesiputouksen kohina peittää kaikki pienet äänet alleen, ainakin Votteren korville. Vottere palaa kuultuaan outoa krahinaa ja "kling-klong" ääniä jostain syvältä maan uumenista ja huomaa Elethin olevan huonossa kunnossa. Vottere huhuilee minua, hyppään kielekeeltä ja pitkä liito vie minut luolan ikkunalle, juuri kun auringon ensisäteet leikkaavat vuoren kylkeä. Eleth kärsii taas marjavaivoista Votteren mukaan, kai sille pitää jotakin tehdä. Huolestuttavaa on että marjat ovat loppumaisillaan. Votteren mielestä minun pitäisi kuunnella noita ääniä, tuohan kuulostaa aivan kääpiökonnelta, eikä miltään maan vatsavaivoilta. Vottere on erimieltä yllätys yllätys. Ehkä meidän pitäisi tarkistaa mistä äänet ovat peräisin varsinkin kun iso "plong" ääni kuuluu vuoren alta. Lähden tutkimaan käytävää ja suuresta montusta käytävällä löytyy Dern. Nyt tarvittaisiin köyttä, ja nopeasti, Vottere huutaa että vedenpinnan taso nousee kovaa vauhtia ja pian huomaan että omat nilkkanikin kastuvat ja veden voima on huomattavan voimakas. Vottere huutaa menevänsä pääluolaan, ja huomaa että ikkuna on tukittu kivimuurilla. Palaamme pääluolaan, jonne virtaa paljon vettä, nappasen rosvojen köyden mukaan ja kiiruhdan takaisin Dernin suuntaan, pahaksi onneksi virta vie jalat alta ja tipahdan samaan luolaan kuin Dern. Mikäs nyt eteen. Otan hieman vauhtia luolassa ja liidän ylös käytävästä hienolla u-käännöksellä, ja laskeudun ylempään käytävään kyljelleni. Heitän Dernille köyden, mutta epäonneksemme köysi katkeaa ja Dern tipahtaa takaisin alas, eikä vastaa huutoihin. Lopulta päätän hypätä takaisin, löydän Dernin killumasta vedessä. Rahaan hänet kuiville ja kun syvenyn tutkimaan hänen vammoja huomaan pulssin lakanneen. Koitan elvyttää, ja onnistunkin siinä, mutta ei silti virkoa, purskauttelee vain vettä keuhkoistaan. Tutkin käytävää joka hieman nousee, ja löydän vain maansortuman, joka tukkii koko käytävän varsin tehokkaasti. Pian luolaan alkaa virrata huomattavasti enemmän vettä ainakin kuulostaa siltä, menee ehkä 2 tuntia että tämä luola täyttyy, hyvin aikaa keksiä pakokeinoja... Syy veden virtauksen lisääntymiseen on että Vottere taikoi kiviseinän risteyksen lähelle. Eleth on hakanut taiottua puuseinää jo jonkin verran, ja pilkettä on ilmestynyt hänen viereen jo aika pino. Alan odottaa että vesi täyttää luolan ja samalla me pääsisimme nousemaan ylös. Vottere lähtee tutkimaan aarreluolaa, mutta kalterit estävät pääsyn aarteiden luokse ja miehen, joka ei aivan ole hukkunut pieneen vankilaansa. Kommunikaatio ei ole aivan esteetöntä, sillä miehen korvat ja suu ovat veden alla. Menee viittomakieleksi. Vottere lähtee etsimään putkea, ja viimeinkin löytää sellaisen ja toimittaa sen miehelle, jotta tämä pysty hieman puhumaan. Vottere hakee Aniksen apuun ja tämä luikertelee kalterien lävitse ristikon luokse ja toteaa sen olevan lukossa. Vottere jutustelee miehen kanssa ja kyselee avaimista sekä miehen nimeä. Lopulta käy selville, että avain on miehen vaimolla, joka on murhattu Votteren kädestä ja ruumis makaa nyt vuoren juurella. Vottere pistää Aniksen töihin lukon kimppuun, ja ottaa itse pienet torkut. Lukon rikkouduttua, Vottere lähtee hakemaan köyttä avatakseen ristikon. Samalla hänen silmiinsä sattuu kuitenkin maassa makaava Eleth ja nuoli hänen kyljessään. Vottere tarkkailee luolaa ja havaitsee köyden roikuvan lähes tukitulla ikkunalla, joku on yllättänyt Elethin. Luolassa oleva ryhmä siirtyy aarreluolaan ja keskustelu siirtyy johtoasemiin, että onko Vottere Vottere vai Gregorius eli siis hallitsija vai ei. Epäilyksiä nousee kummallekin, koska ei ole selvyyttä henkilöllisyyksistä. Mies, joka kutsuu itseään Gwendyin Arcarahin nimellä, kertoo tarinan kuinka hänet häädettiin kotoaan ja hänen joukkionsa, eli siis rosvot, on hänen arkkimaaginsa petoksen uhreja ja luulevat edelleen olevan oikean herransa komennossa. Mies on joutunut virumaan loukossaan jo puoli vuotta. Votteren poistaessa nuolen Elethistä Gwendyin pyörtyy nähtyään verta. Vottere saa haavat sidottua useamman yrityksen jälkeen. Pieni mielen tutkiskelu antaa hieman osviittaa Votterelle miehen aikeista ja sanoista. vottere saa myös selville salaoven sijainnin, mutta aukaisumekanismi on vaan toisella puolella. Miehet tarinoivat tapahtumista kuivahkoon valar-tyyliin, viiniä nautittuaan Gwendyin käy jo hyvin tuttavalliseksi varsinkin Anista kohtaan. 15.7 Kokeilimme kellua, muta siitä ei tullut mitään joten vetäydyimme ilmataskuun odottamaan. Nyt on ratkaisujen aika ja meidän täytyy aloittaa pitkäsukellus. Dern sukeltaa ennenkuin ehdin täysin selvittää suunnitelmaani, se oli loistava keksintö kuinka vesileilistä ja vartiopillistä olisi rakennettu sukelluslaite. Dern sukeltaa niin nopeasti että jään jälkeen, mutta nousen pintaan silti ensimmäisenä, joudun poimimaan Dernin luolan pohjasta, matka oli liikaa, mutta silti saan Dernin jotenkuten hengissä ylempään luolaan. Kohta kuuluu kauhistunut naisen kirkaisu, mutta mitään muuta ei kuulukaan Samaan aikaan aarreluolassa tapahtuu seuraavaa. Selim, eli siis Gwendyinin vaimo saapuu luolaan, mutta Vottere epäilee hänen mahdollisesti olevan paha arkkimaagi Gregorius. Huutoni kantautuu Votteren korviin ja keskustelu kiviseinän ylitse alkaa. Päädymme työntämään Dernin aukon läpi, mutta kypärä jääkin jumiin. Vottere yrittää lankulla työntää Derniä takaisin, mutta kypärä pistää lankun säleiksi. Eleth jatkaa.. Gvyn tunkee Derniä reiästä, mutta lohikäärme ei tykkää siitä. Se yrittää grillata Gvynin, mutta Gvyn väistelee. Lopulta Dern saadaan kuolleena ulos, mutta kyllä hänet takaisin elävien kirjoihin saadaan. Gvyn tulee joukkoomme ja syöttää Dernille 2 punamarjaa, mistä hän on niitä saanut? Tämä on hyvin epäreilua. Gvyn lähtee hakemaan parannuskeinoa, ja käy ilmi, ettei parantavaa vyötämme enää löydy mistään. Vottere lähtee keskeyttämään Selimin ja Gvendyinin lemmenleikit. Gven punastuu, mutta nainen ei reagoi mitenkään. He yrittävät löytää avaimen, jotta Gven saataisiin pois. He vain jatkavat intiimejä toimiaan, Vottere änkeää lähemmäksi. Ehkä hän haluaa mukaan? Vottere käskee parin lopettaa, pari suostuu, mutta vastahakoisesti. Vottere aloittaa ristikuulustelun. Selim ei kuulemma osaa taikoa. Mielenkiintoista, vasta äskenhänn Gven väitti vaimonsa osaavan hiukan magiaa.. Vottere ja Selim lähtevät hakemaan Selimin arkkua, mutta Vottere tipahtaa luukun auetessa veteen. Hän nousee takaisin maan pinnalle. He jatkavat matkaansa Selim edellä. Selim näyttää hiukan huolestuneelta katsoessaan toimiamme (ks. seuraava kappale), myöhemmin hän kysyy Votterelta, kuka se pieni kääpiö oli. Vottere esittelee meidät saattojoukkonaan, Selim ei näytä uskovan. Gvyn on hakenut muutaman taikajuoman, joita hän kaataa Dernin suuhun. Dern nousee yhtäkkiä ilmaan, se haittaa elvyttämistäni. Lisää juomia kaatuu Dernin vatsaan, tämä ei näytä toimivan, vaan Dern kakoo sen ulos. Toisella kertaa Dern juo sen. Gvyn kokeilee vielä yhtä juomaa, tämä tuntuu toimivan, sillä Dernin sydän toimii jälleen. Dern saa vielä muutavan parantavan juoman. Muutama juoma jää jäljelle, kaikki erilaisia, eikä mikään samanlaista kuin erilaisia. Vottere ja Selim menevät toiseen päähän luolaa, vettä on paljolti. He keskustelevat Selimin motiiveista tulla veden vallassa vellovaan luolaan, Vottere ei ole varma, kuinka paljon jutusta pitäisi uskoa. Selim haluaa tietää Keisarin täälläolon motiiveista, Vottere kertoo parhaansa mukaan meistä jättäen osan pois. Hän huomaa resistoivansa jotain. He miettivät, miten lippaan, jossa avain on, saisi noudettua, ja he päättävät noudattaa lippaan Gvyndhamilla. Gvyn lähtee pian etsimään lipasta. Selim yrittää saada Votteren edelleen, mutta tämä ei suostu. He käyvät herättämässä Aniksen, joka esitellään matkapalvelijaksi. Anis lähtee Votteren ja Selimin mukaan ja he menevät kaltereiden luo. Anis kieltäytyy menemästä katereiden toiselle puolelle, pelkää pahaa setää. Vottere saa puhuttua Aniksen ympäri, ja Anis menee Selimin ja Gvendyinin nipistellessä sisään aarrekammioon. Nämä juovat haltiaviiniä meitä odotellessaan. Kymmenen minuutin päästä Gvyn tulee kertomaan vetäneensä vesiperän. Hänelle kuvaillaan lipas tarkemmin. Gvyn on lähdössä katsomaan Derniä, kun Vottere pysäyttää hänet. He kuiskailevat tovin, Gvyn lähtee kertomaan minulle, että Selim pitää tappaa, kun Vottere kaivaa aseensa esiin. Meidän pitää siis istua Selimin takana. En ole oikein varma tästä tappamisesta, Yavanna ei pidä siitä.. Vottere kyselee Selimin ja Lëian tapaamisesta, lapsena kuulemma ovat tavanneet. Selimiltä ei paljon tietoja heru. Tulemme paikalle Gvynin kanssa, istahdamme Selimin taakse. Keskustelemme siinä aikamme, kymmenisen minuuttia myöhemmin Selim lähtee puuteroimaan nenänsä. Vottere kertoo Gvenille epäilyistään tämän vaimon suhteen, tämä punastuu. Gven on yhä sitä mieltä, että nainen on hänen vaimonsa, Vottere pitää tätä arkkimaagina. Gven kertoo vaimonsa tosin olleen suopeampi häntä kohtaan kuin aikoihin. He keskustelevat siinä aikansa, Vottere pyytää Gvendyiniä pyytämään Selimin viittaa ja sormusta, Gven kertoo näiden taikavoimista: viitta suojaa kylmyydeltä, sormus antaa hedelmällisyyttä. Hiukan myöhemmin Selim palaa keskuuteemme. Vottere lähtee samoille asioille, tullessaan takaisin hän on virittänyt jousensa. Gvyn nyökkää Votterelle, kaivan miekkani esiin ja Gvyn tarttuu sauvaansa. Vottere ampuu Selimiä käteen. Gvyn lyö ohi, osuu kalteriin ja rikkoo sauvansa. Palaset osuvat Gvendyiniin. Minä lyön Selimiltä alaselästä palan pois, verta tulee kuin pienestä eläimestä. Selim tuupertuu kaltereita vasten ja Gven ryntää vaimonsa luo. Vottere astuu miekan kanssa lähemmäs, Selim näyttää tajuttomalle. gven sitoo kätensä vaimonsa ympärille, mutta Vottere vetää tämän kauemmas kaltereista ja tutkiskelee tämän mieltä. Vottere epäilee selimin kuolevan parissa minuutissa, ainakaan henki ei ollut enää kotona. Gven kiljuu kurkku suorana ja väittää Votterea Gregoriukseksi. Hän hakee tikareita ja heittelee niitä kohti Votterea, joka raahaa Selimiä mukanaan. Votterea osuu kylkeen. Vuotaa kovasti. Gvyn lyö Gveniä niin, että tämä kaatuu. Juoksen Votteren luo ja parannan tämän. Kynttilä sammuu ja kalterit kolisevat sekä pahoja valarinkielisiä herjauksia lentelee. Selim on kuollut. Gven lopettaa pian raivoamisen ja jää nyyhkyttämään surkeana kasana. Rukoilen armahdusta Yavannalta, en tajua, miksi olen osallistunut tappamiseen. vottere tuntee Selimin vatsassa pientä liikettä. Hän pyytää Gvyniä käymään katsomassa ison luolan puolella, onko kaikki kunnossa. Isossa luolassa oleva köysi kuulemma heiluu aina välillä. Vottere käskee 'vastaanottokomitean' paikoilleen, on taas ilmeisesti aika 'diplomatialle... Vottere kutsuu miehiä, hän saa vastauksena kysymyksiä. Gven on kuulemma ollut heidän keskuudessaan vielä toissapäivänä. Gvyn menettää kaksi punamarjaa Dernille, ja saa 3 potionia, jotka EIVÄT ole levitation- eikä healing-juomia. Sauva hajosi. Gvynille 2 äänestyspistettä, 2 tapahtumapistettä. |
