Osa 64: Matka kaupunkiin23.12.2002 -- Kun rosvojen luola on puhdistettu matka jatkuu Flustadin kautta johonkin kaupunkiin. 15.7 päivä HP herää vihdoinkin kielekkeeltä. Hänellä on nihkeä olo ja lähtee kiipeämään ylös ylätasanteelle voidakseen peseytyä purossa. Puro ei kuitenkaan enää virtaa uomassaan. HP jatkaa matkaa ylävirtaan ja löytää lopulta tyhjän lammen. Lampeen tulee vettä vesisuihkusta ja katoaa pohjassa olevaan reikään. Gwÿndham juttelee ylhäällä olevien rosvojen kanssa ja kuulee Gwendyinin lähteneen neuvonantajansa Gregoriuksen kanssa yhdessä lähimpään kaupunkiin. Gwündham sopii rosvojen kanssa aselevon mutta käy sitä ennen piilottamassa Selimin ruumiin ansaluukkuun. Kaksi surkean näköistä tyyppiä kiipeää kivimuurin yli. Ensimmäinen kertoo nimekseen Gregorius. Selviää, että Gregorius on Gregoriuksen poika. Hän haluaa nähdä Gwendyinin joten hänet opastetaan aarrekammioon. Gwendyin on nukahtanut ja miehet tunnistavat tämän. Hän alkaa kertoa surkeaa tarinaansa ja miehet ovat nolon näköisiä. Kun heiltä kysytään, he myöntävät osallistuneensa ryöstöretkeen jossa vietiin mm. Lëian kamat. Gregorius ei tiedä missä Elethin yrtit ovat. Joku muistaa, että ylin laatikko on vielä avaamatta. Gwuñdham pyytää Gwendyiniä avaamaan sen. Laatikko aukeaa mutta sitten kuuluu kauhea paukaus. Gwendyin lentää vastapäiseen seinään ja jää siihen. Kummatkin Gwendyinin miehet lentävät myös ja jäävät makaamaan. Ilmassa leijuu savua, pölyä, kasvinpalasia ja erityisesti höyheniä. Vottere istuu maahan ja hänen korvasta valuu verta. Eleth yrittää vääntää kalterit mutta nyrjäyttää vain nilkkansa. Gwüñdham käyttää rikkinäistä sauvaansa apuna ja nyt kalterit vääntyvätkin. Gregorius menee katsomaan Gwendyiniä. Luolan ovelta on tulossa kuusi aseistettua miestä. He puhuvat varmaan jotain, mutta mitään ei kuulu. Gwúndham vilkaisee toiseksi ylimpään laatikkoon, siellä on kuusi ehjää scrollia. Gregory hyökkää Gwùndhamin kimppuun ja Eleth puolustautuu kuutta miestä vastaan. HP on tullut luolaan ja menee hyökkäämään takaapäin. Eleth ei osu mutta saa itse mustelman. HP ampuu takimmaista ja tämä kaatuu. Gwyndham hyppää tynnyriltä ja valmistautuu taisteluun. Eleth lyö vastustajaansa ja naarmuttaa tätä. Elethiäkin lyödään mutta ei pahasti. HP tiputtaa vielä yhden. Gwyndham osuu Gregoriusta mutta tämä ei osu. HP tiputtaa vielä kaksi ja loput antautuvat. Gregoriuskin antautuu. Vartin kuluttua kuulo alkaa palata. Kun vankeja kuulustellaan, he kertovat Gregoriuksen lähteneen Sirmioniin. Kaupunki on pohjoisessa päivän matkan päässä. Eleth ja Gwyndham herättävät Votterin ja päästävät tämän neuvosta vangit karkuun. Gwyndham loottaa laatikot ja sitten kaikki lähtevät pois muurin yli ja palaavat illaksi takaisin kylään. Kylän vierasmajassa Embra ja Lëija tapaavat porukan. Gwÿndham kertoo että Leif ja Brår kuolivat ylivoimaista vihollista vastaan. 16.7 Leija on herännyt jo kauan sitten ja kaikki heräävät puolenpäivän aikaan. Yritän saada Elethiä korjaamaan kieleni, mutta tämä siirtää vastuun tapansa mukaansa Embralle. Tämäkään ei osaa parantaa mitään. Gwyndham kertoo Lêialle, että Gwendoyn on räjähtänyt seinälle. He tappoivat Selimin koska tämä saattoi olla Gregorius tai Selim. Votteri kertoo lukemisensa ohesta tappanensa jonkun toisen Selimin pari päivää sitten. Gregorius on lähtenyt Gwendoynin kanssa kaupunkiin pari päivää sitten joten luolassa ei olisi pitänyt olla kumpaakaan tapettavissa. Luolaan jäi joku vanhan Valarin täysihaarniska jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan. Leìaa kiinnostaa. Embra muistuttaa että nyt kun olemme saaneet omamme, niin loput kuuluvat kylälle. Leíja neuvottee Embran kanssa yhteisen retken luolalle heti päivä ruoan jälkeen. Leija ja Embra ottavat mukaansa kolme naista ja norrisoturin. Luolassa on vettä ovella olevan muurin huipulle saakka elikkä lattialla on n. kaksi metriä vettä. Gwyñdhami menee katsomaan tyhjää järveä. Hanasta tulee yhä vettä. Lêija ja norri alkavat hakata puumuuria kirveillä. Työ on hidasta ja kestää varmaan koko yön. 17.7 Aamulla työ on jo edistynyt niin paljon että vettä tulee ulos jo hieman. Jyrkänteen pohjalta kuuluu lintujen ääniä ja Gwÿndham kertoo että siellä on rosvojen ruumiita. Muurin reiästä tulee erilaista tavaraa ja yksi ruumis. Se on valarimiehen ruumis jota on ammuttu niskaan. Iltapäivällä irtoaa taas iso pala ja nyt reiästä tulee mätä hevonen. Leija lähettää kaksi naista hakemaan lisää ruokaa. 18.7 Sataa. Iltapäivällä irtoaa taas uusi pala ja nyt muurissa on enää 30 senttiä jäljellä. Gwündham opastaa kaikki räjähdyspaikalle. Leìja valitsee platen joka todennäköisesti sopii hänelle. Leija tutkii huonetta ja löytää lipaston takaa salaluukun. Kun laatikot otetaan pois lipastosta, niin vesi alkaa virtaamaan jonnekin. Kun lipasto siirretään, niin sen takaa löytyy onkalo joka johtaa alaspäin. Vesi tukitaan lipaston laatikolla kun Gwÿndham on mennyt onkaloon. Onkalossa on karkeat kierreportaat. Portaat ovat todella pitkät ja vartin kulkemisen jälkeen löytyy iso tippukiviluola. Luolan pohjalla on järvi ja sen keskellä on saari. Saaressa näkyy selvät portaat. Gwündham ui saareen ja nousee portaiden vierestä ylös. Ylhäällä on kivi jossa on kirjoitusta jollain kielellä. Gwûndham palaa väsyneenä ylös. Kaikki paitsi yksi nainen lähtevät katsomaan kiveä. Tarkempi tutkiminen osoittaa että joka portaassa, joita on kahdeksan, on symboli. Symbolit ovat, tuli, vesi, maa, ilma, rauta, kuolema, elämä ja tyhjyys. Léija tietää että maailma on rakentunut näistä elementeistä ja että alkukantaiset uskonnot pitävät näitä jumalinaan. Leija alkaa jäljentämään kirjoitusta paperikääröihinsä ja Gwýndmam etsii aukkoa josta kivi on tuotu luolaan. Veden poistumisaukko on ehkä isompi kuin luultiin. Katto on yhtenäinen paitsi että tippukiviä joten sieltäkään kiveä ei ole tuotu. Kaikki palaavat ylhäälle ja silloin on jo ilta. Gwyndami lähtee tutkimaan jotain luolaa ja löytää sieltä kolme arkkua, aseräkin halbeardeja ja hyllyn. Arkut ovat suljettu munalukoilla ja hyllyt ovat tyhjiä. Gwyñdham palaa pintaan rautaisen kengän kanssa. 19.7 Léija ja Gwyndhami ja muut saapuvat leiriin tavaroiden kanssa puolenpäivän jälkeen. Votteren mielestä Leìan kopioimat koukerot voisivat olla haltiaa. Lèia näyttää niitä HP:lle mutta tämä ei ymmärrä niistä mitään. Votterin mielestä haarniska on 900 vuotta vanha ja se on valmistettu Siroksessa. Embra haluaisi jakaa tavarat. Lëija pyytää Votterea tutkimaan longswordin ja arbalestin. Lonkussa on jopa taikaa, kummatkin ovat yli sata vuotta vanhoja. Leija valitsee lonkun ja arbalestin. Embra testaa platea joka sopii hänelle hyvin. Vaihtokauppana Leïja saa Embran tyttären nahkahaarniskan. Lähdön kunniaksi kyläläiset tarjoavat maittavan jänispaisti-illallisen. 20.7 Aamulla on puolipilvinen sää ja melko viileää. Gwyñdhamin mielestä tänään sataa. Votteri nousee kärryyn ja sanoo muille että hoitakaa homma. Leija lähtee ajamaan ja jotkut kävelevät vieressä. Mäen huipulla on iso tasanko ja Flushtadin suunnalla näkyy savua. Karttaan merkityn isokäärmejärven pohjoisosa näkyy myös. Tasangon keskellä kulkee tie etelästä pohjoiseen. Horisontissa näkyy pilviä etelässä. Etelänpuoleisella ylärinteellä liikkuu joku iso musta aika lujaa. Ei ole karhu eikä hirvi ja ei todellakaan ihminen. Kun se menee pystysuoraa seinää alaspäin, niin siitä näkyy että se onkin iso hämähäkki. Hetken kuluttua hämähäkki kääntyy takaisin. Tunnin kuluttua olemme paljon käytetyllä polulla jossa on paljon hevosenjälkiä. Etelässä näkyy nyt pölypilvi etelään. Jatkamme matkaa pohjoiseen. Kahden tunnin kuluttua näemme maataloja. Illalla pääsemme joen varrella olevan paaluvarustuksen luo. Portti on kiinni. Vartiomies on polttamassa piippua paaluvarustuksen päällä. Leija pyytää vartiomiestä päästämään meidät sisään. Vartiomies avaa pienen neuvottelun jälkeen portin ja neuvoo meidät Savuisen Lohen majataloon. Lohi on yksi kylän harvoista kivitaloista. Sisällä on muutamia miehiä juomassa jotain. Pyylevä nainen kysyy matkalaisilta mitä he heluavat. Eleth pyytää yösijaa. Majatalossa on kolme huonetta ja niistä vuokrataan kaksi. Joku poika vie tavarat huoneisiin. Minä käyn varaamassa yhdestä huoneesta yläsängyn ja menen sitten Aniksen kanssa juomaan naurisolutta. Poika ojentaa käden Gwÿndhamille ja tämä ojentaa pojalle lingon. Meidän huoneessa nukkuu tosi iso koira. 21.7 Gwündham herää kukonlauluun ja menee alakertaan. Joku tyttö opastaa Gwûndhamin paljuun johon hän kaataa kylmää ja kuumaa vettä. Gwündhami menee kylpyyn ja tyttö pesee tämän. Menemme Aniksen kanssa alakertaan hakemaan ruokaa ja saamme valtavan lautasellisen nauriskeittoa ja haarikallinen kaljaa. Eleth tulee alas ja kun majatalonpitäjä kertoo ruokalistasta Lëijakin tulee. Leija tilaa Elethin avulla itselleen ja Votterelle possua puuron ja kaljan kanssa. HP saa puuroa ja kaljaa. Eleth tilaa itselleen kylvyn ja minä tilaan Anikselle ja minulle sen myös. Votter ja Leìja päättävät tutkia kaupunkia, jonka nimi muuten on Sirmion. Kun olemme kylpeneet, Lèia tulee kertomaan että nyt pitäisi lähteä. Eleth pyytää laskun joka on 31 kuparia. Majatalon apupoika taluttaa hevosen lossille ja antaa Gwÿndhamille lohen. Lossia odottaessamme Gwündhami perkaa lohen hopeisella tikarilla. Puolen tunnin lauttamatkan jälkeen pääsemme toiselle puolelle Mashedin kreivikuntaan. Siellä pitää maksaa sisääntulovero. Vero on kuparipala henkilöä kohti ja Lêija ei pidä tästä. Miehelle pitää maksaa ja niin tehdään. Jatkamme polkua pitkin kohti pohjoista. Tie kulkee kumpuilevan maaston läpi eikä sillä ole muuta liikennettä. Tie on ollut vähällä käytöllä ja joidenkin kivien läpi kasvaa pientä taimistoa. Gwündhami paistaa lohet ja onnistuu siinä aika hyvin. Jäämme yöllä nukkumaan ja ystävällinen villisikakarju tulee vahtimaan untani. Parin tunnin unien jälkeen alkaa sataa. Jotkut kiipeävät vankkuriin kankaan alle nukkumaan. Minä päästän sian vapaaksi ja menen lämmittelemään Aniksen kanssa vankkurien alle. 22.7 Aamulla sataa ja kaikilla on vähän nälkä. Jotenkin kummasti taas majavat tuovat minulle ja Anikselle punajuuria. Meillä ei ole aikaa valmistaa nauriita hiilloksessa joten jäämme odottamaan jos jotkut muut eläimet toisivat jotain. Kuinka ollakaan, oravat tuovat käenmunia. Pistän punajuuret reppuun varastoon ja syömme käenmunat raakana. Käyn Gwÿndhamin kanssa täyttämässä leilit lähteellä. Sen lähellä on joku kumpu jonka päällä on kukkia. Sade vaan jatkuu ja Gwûndhamin mukaan sade ei lakkaa ainakaan tänään. Pääsemme sitten tukkileiriin jossa tukkeja lastataan härkävankkureihin. Eleth yrittää ostaa ruokaa ja miehet lupaavat myydä läskilaardia kunhan se ensin valmistuu. Léija ei halua odottaa, joten Eleth ostaa suolakalaa ja kaljaa. Tukkimies ei oikein innostu siitä että Eleth maksaisi rahalla mutta lähtee hakemaan kalan ja kaljan. Hetken kuluttua hän palaa kahden tynnyrin kanssa. Mies ottaa Elethin palkkioksi. Lèija paukauttaa ruoskaa ja karjaisee miehelle. Mies pysähtyy ja juttelee Elethin kanssa. Lëija huutaa lisää ja Eleth hyppää miehen olkapäältä alas. Mies pyytää yrmeänä kuusi kuparipalaa safkasta. Pääsemme erään kukkulan huipulle niin näemme että seuraava laakso on sumun peitossa. Laakson toista päätä ei näy. Jatkamme matkaa ja näkyvyys pienenee lyhyeksi. Ylhäällä oli paljon havupuita mutta laaksossa on lehto. Kun olemme kulkeneet tunnin, edestä kuuluu mekaanista ääntä: veden solinaa ja sen päällä on läpitunkeva jyrinä. Tie kääntyy suoran kulman ja tulee joki jonka vieressä on mökki josta kuuluu valtavaa surinaa. Mökki on kosken päällä ja siinä on pyörivä siipiratas. Tie jatkuu alavirtaan joenviertä pitkin. Leìja menee Elethin kanssa tutkimaan mökkiä. Mökissä tehdään sahattua puuta. Eleth kysyy onko Mashediin pitkä matka. Miesten mukaan sinne on ainakin neljän päivän matka. Matkan varrella on Samin tupa ja kuohukoski jossa on rosvoja. Joku kyltti on käännetty väärään suuntaan. Joen alajuoksulla koski loppuu ja virta levenee. Vähän matkan kuluttua on kahlaamo. Kahlaamo on kuitenkin niin syvä että olen Gwyñdhamin ja Aniksen kanssa vankkureissa. Joen toisella puolella metsä synkkenee ja tien ympärillä on vanhoja tammia. Tietä on vähän vaikea seurata mutta onneksi haisunäätä tulee opastamaan meitä oikeaa tietä pitkin. Noin kahden tunnin kuluttua näätä lähtee kotiinsa mutta metsä loppuukin siihen. Tie jatkuu ylämäkeen serpentiinitietä pitkin. Kaikki nousevat pois vankkureista ja lähdemme nousemaan ylämäkeen. Ylhäällä pääsemme pois sumusta. Ylhäällä näemme että pohjoisen vuoret ovat lähempänä vaikka ne ovatkin vielä kaukana. Matka jatkuu sateessa ja illalla näyttää siltä että sade voisi kohta lakata. Edessä näkyy pieni mökki. Puoli tuntia pimeäntulon jälkeen pääsemme mökin luo. Pihassa on pari hevosta ja muita eläimiä. Lëijan mielestä hevosilla on Goryn armeijan satulat. |
