Osa 82: Aniksen kuolema - helpotus kaikille ?

29.9

Önisen, tai niin Hopeapilvi kuulee ollessaan ainut hereillä aamu varhaisena. Hopea lähtee rannalle jaloittelemaan, sää on parantunut. Dernin kuorsaus heiluttaa kuusen alaoksia, tai niin seuraavaksi heräävä Örren ainakin kuvittelee. Ei kukaan pikkupoika voi kuorsata noin kovaa, mies ajattelee. Örren menee myös rannalle nähden Hopean tallustelevan rannalla. Örren palaa telttaan puukko kädessä, mutta sujauttaa sen takaisin kun näkee että Gwyndham tuntuu heräilevän. Örren paneutuu takaisin paikalleen, mutta sorkkii vielä nuotion jämiä. Aamu on rauhallinen ja hiljainen, olisipa näin useamminkin...

Heräilen hikisenä, huhuh mikä yö. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, otan märät alusvaatteet pois ja lähden kuivattelemaan niitä ulos. Hopea kävelee rannalla, mutta minut huomatessaan hän lähtee tulemaan luokseni, aamu usvan leijailessa Hopean jaloissa kuin matto. Tervehdin häntä, mutta vastausta ei kuulu. Tosin en kuule omaakaan ääntäni, rykäisen, ehkä ääni on vain aamukäheä. Ei, se ei tunnu auttavan, en jostain syystä kuule mitään, onneksi Hopean kauniit huulet muotoilevat sanat selkeästi ja kirkkaasti niin onnistun seuraamaan keskustelun kulkua silti ja antamaan vastauksia. Syytä kuurouteen en tiedä, pistää ymmälleen. Dern ja Örrenkin tulevat ulos, Dern ei tunnu käsittävän miksi huudan. Ja kysyykin, "Gwyndham... etkö... sinä... kuule... mitään...?"

Saarelta hohtaa vihreätä valoa sykkien. Onneksi tiedossani on joitakin kuuloa parantavia yrttejä, yksi jopa kasvaa varmaan läheisillä seuduilla. Lenalt tulee kanssa ulos, mutta ei osaa oikein puhua selvästi. Saa kuitekin kysytyksi tuosta vihreästä valosta, kerron sen olevan pahan shamaanin henki. Samalla muistan unen ja hiekkaan piirretyt riimut? Lenalt kyselee niistä, santaan kirjoittamalla, pyydän häntä unohtamaan sen ja pyydän puhumaan vain selvästi. Muut tappelevat jostain, en pysty seuraamaan joten menen riimuja tutkimaan. Hopea on ymmärtänyt osan riimuista, ja saan tietooni että niissä on symboolit: hirvi, jää, tuli, kuolema, metsä, sielu, pahat henget. Muut keskeyttävät minut kokoajan, vaikka yritän lähteä etsimään parantavia yrttejä.

Dern ja Örren kinastelevat majassamme jostain, hakisiko Dern vettä vai ei, keskustelu ei tunnu johtavan mihinkään. Lähden etsimään Febfendu puita, Hopean ja Lenaltin syödessä puolukoita tyytyväisinä läheisellä mattähällä.

DErn ja Örren ovat jotenkin ajautuneet rannalle ja vesirajaan, molemmilla on puukot käsissä, Örrenin vatsasta vuotaa verta, aivan kuin kynnet olisivat viiltäneet. Dern huutaa hädissään Gwyndhamia, en yllättäen kuule, mutta Hopea ja Lenalt rientävät apuun. Dern sepustaa, että Örren olisi hyökännyt hänen kimppuun. Hopea painuu sisälle majaan varsijousi valmiina, siellä Örren hoivaa Anista ja tekaisee tarinan miksi Dern väitti asioita. Hopea uskoo kaiken ja lähtee takaisin syömään puolukoita, Lenalt antaa vain läksytyksen Dernille. Dern menee majaan, ja Örren pelottaa pojan pois. Hädissään Dern taas huutaa apua, puolukkamätäs on kuitekin mielenkiintoisempi kuin Dernin hätä, Hopea ja Lenalt eivät siis vaivaudu. Dern kaivaa piilostaan vihreän kiven, samaisen ison helmen jonka löysin Shilizan luolista. Sitten poika pyytää Örrenin ulos ja lahjoittaa kiven tälle, Örrenpä ei tiedä kiven haittoja vaan ottaa sen pahaa aavistamatta käteensä, kivi välähtää kirkkaasti ja Örren vaipuu tajuttomana maahan, hänen kädessään on mahtava palojälki, ja verisuonet pullottavat aivan ihon pinnassa vaikka käsi on muuten aivan valkoinen. Havaitsen tämän kun saavun etsintä retkeltäni, huudan muita luokseni. Dern selittää jotain puolustukseksi, mutta syyttävä sormi tuntuu osoittavan Derniä. Tartun Lenaltia ranteesta ja tivaan hänestä tietoja, seuraa sanatulva jonka Hopea todistaa oikeaksi. Seuraavaksi tivaan Dernin tiedot ja tarina vaikuttaa uskottavalta. Lenalt ei myöskään valehtele Aniksen murtuneesta nenästä, eli Örren tuntuu olevan syypää kaikkeen. On parasta että jätämme hänet juuri tähän paikkaan, ryhmämme, tarkemmin perheeni hyvinvointia ei hän enää uhkaa. Lenalt ei haluaisi jättää Örreniä...

Hautaamme Aniksen iiriläisittäin, siinä menee koko iltapäivä. Dern jopa kehtaa kysyä kesken kaiken, että "eiks tän vois jo lopettaa" kun en vaivaudu vastaamaan, niin poikaa kehtaa vielä poistua syömään puolukoita. Tästä täytyy vielä puhua pojan kanssa.

Örren palaa tajuihinsa, ja alkaa ryömimään kohti rantaa, Lenalt lähtee hänen luokseen. Sanon Hopealle, että pakkaisi tavaransa, me lähdemme nyt! Lenalt vastustelee, ja puolustelee häntä. Murhamiehen kanssa en enää matkaa, se on varma. Örrenin mieli on kuitenkin muuttunut, tai niin ainakin luulen, kun hetken luen miehen sanoja. Väittää pahan hengen vallaanneen hänet, mutta nyt se olisi poistunut suunnattoman kivun takia. Olen varmaan liian hyväsydäminen, mutta kysyn vielä esi-isiltäni onko Örrenin henki siirtynyt Manalan puolelle, minulta kestää hetki rauhoittua, henkinen tasapainoni ei ole tosiaan kunnossa. Esi-isäni kertovat että Örren vielä vaeltaa maanpäällä, mutta tuo ei kerro mitään pahasta shamaanin hengestä, onko se hengissä vai ei, luultavasti on. Örren kertoo Lenaltin välityksellä tievänsä, että paha henki kirosi minut, ja Örren ehkä osaisi parantaa minut. En kyllä luota mieheen enää pätkääkään, tosin se säästäisi minut melkoiselta vaivalta. Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa. Yö saapuu ja kaikki menevät yöpuulle, kun Örren on nukahtanut niin poistun majasta ja menen nukkumaan salaisen kuusen alle.

30.9

Palaan aamulla majalle, kaikki ovat vielä hengissä, ehkä Örreniin voisi luottaa... Syömme aamiaiseksi Hopeapilven loistavaa haaparousku pataa. Ja sitten Örren suorittaa maagisen rituaalin kutsuen pimeyden jumalia uhrakiksi. Kuulo palaa vasempaan korvaan, mutta oikea ei vieläkään oikein kuule kunnolla. Hieman alkaa taas epäilyttämään, Örren kertoo että paha henki yritti välttää Näkkijärven linnaa, vähän on tarinassa aukkoja. Mutta menköön tällä kertaa, lähdemme matkaamaan pohjoiseen, tarkoituksena olisi yhyttää Lenaltin reitti Largosiin. Matkamme varrelta löytyy sattumalta Febfendu puun kelo, maasta kaivan kaksi mukulaa jotka keittelen liemeksi ja korvani paranee. Hopea on saannut lounaaksi 5 fasaania, joista riittää vielä seuraavaksikin aamuksi. Matkaamme kohti länttä pian ja löydämme pienen puron jota seuraamme, kunnes tulemme pienelle putoukselle. Tähän pystytämme leirimme, pidän yön vahtia ja kuulen susien ulvontaa, tuo auttamani lauma siellä taitaa pitää meteliä.

1.1o

Heräsimme, liikuimme, ylitimme joen, Dernillä oli bambiratsu, pystytimme leirin, nukuimme laaksossa.

2.10

Aamuyöstä alkaa kuulumaan kumeaa rummutusta, laaksossa kaikuu niin etten osaa sanoa mistä se tulee. Rummutus loppuu aamusta, ja muutkin heräilevät. Etsin meille hieman ruokaa, Hopealla on vähän huono olo, pääsemme jatkamaan matkaa vasta puolilta päivin. Muutaman tunnin kuluttua saavumme solaan ja ilta yhyttää meidät kun saavumme solan suulle. Pidän vahtia, mutta en onnistu löytämään ruokaa ryhmälle. Tosin eksynyt lokki tiputtaa 3 ahventa meille. Illalla Dernille on ilmestynyt jostain myös punajuuri, jota poika rouskutaa myhäillen.

3.10

Seuraava aamu koittaa perkeleen kylmänä, solassa ujeltaa pakkastuuli, juu on kylmä. Hopealla on aamuisin nykyisin aina huono olo, taitaa vauva pitää meteliä. Örrenin solvaukset ja Dernin sutkaisu saavat Hopean erittäin kärttyiseksi. Vaellamme kukkuloiden yli ja kohta näemme läheisen kylän, nahkaisia tiipejä, ja leiritulet savuttavat. Ruuaksi on marjoja, ja Dern luovuttaa pitkin hampain perunan jokaiselle. Pistämme leirin pystyyn.