Osa 87: Göögeli14.01.2004 -- Ryhmä tapaa klooni-G:n ja Dernrick kuolee 11.10 Nyt on haltia-ajanlaskun mukaan nyt on 4640, kääpiö vuosi 7272 tai kuten suurin osa aikaa laskee Valari-ajanlaskun mukaan 1106. Palaan retkeltäni ja huomaan että joku on kirjoittanut pöytään outoja merkkejä. Joku on avannut kattoikkunan (koska täällä on kylmä) ja kun katson ylös niin siellä on joku partatyyppi. Keskustelemme ja hän suostuu tulemaan alas. Hän kertoo olevansa matkalla ystäviensä kanssa ja he vaikuttavat mielenkiintoisilta ihmisiltä. Mies kertoo nimekseen Gwyndham. Hän on törmännyt johonkin tyttöön pari päivää sitten. Outoa, sillä minä en ole tavannut muita, paitsi tietysti Gwyndhamin. Gwyndham ei usko että silta on ehjä mutta saan vihdoinkin hänet mukaan. Käytävä on jäinen mutta onneksi minulla on nastat. Pääsemme sillalle ja kuten lupasin, niin silta muuttuu kokonaiseksi. Kun olemme päässeet sillan yli, niin silta muuttuu takaisin vajaaksi. Gwyndham sanoo että olemme myöhässä joten jatkamme matkaa. Sillä aikaa tyttöjen leirissä HP tekee nuotion. Nuotion lämmittäessä HP ja Lenalt kokoavat lumivallin tuulen suojaksi. Pimeän tullessa he syövät leipää ja majavaa. Örren on tällä aikaa kukkulalla katselemassa valoja. Rannalla näkyy vuono ja sen pohjukassa toisella puolella näkyy valoja. Olemme menossa Gwyndhamin kanssa pohjoiseen seuraten jalanjälkiä. Näemme maassa hirviöiden jalanjälkiä. Gwyndham kertoo niiden olevan hevosia ja ovat tulossa kohti. Hirviöillä on kaksi päätä, kaksi kättä ja neljä jalkaa. Ne pitävät hirveää ääntä. En ole pelkuri mutta tuo on liikaa minulle. Gwyndham pysyy onneksi rauhallisena. Hirviöt eivät onneksi näe meitä vaan menevät ohi. Gwyndham kertoo että hevoset ovat vaikeita hallita, hyvä tietää. Örrenkin näkee hevoset ja alkaa huutaa heille norriksi. Ratsastajat eivät kuitenkaan kuule vaan jatkavat matkaansa. Örren palaa leiriin harmittelemaan ratsastajien poistumista. Hänen mielestään Knallfjordiin kannattaa mennä seuraavaksi. Gwyndhami on vieläkin poissa. Pääsemme leiriin myöhään yöllä. Leirissä on yksi nainen joka myöntää olevansa nainen. Siellä on myös kaksi muuta jotka väittävät olevansa naisia. Nainen on vähän laiha, se yksi hyvännäköinen jota vähän epäilen suuttuu ja lyö minua. En kysy siltä toiselta, se on sitäpaitsi niin laiha että siitä ei ole hyötyä. Örren kertoo nähneensä myös hirviöt ja hän on tosi rohkea. 12.10 Aamulla tulee taas harmaata kamaa taivaalta ja ilma liikkuu nopeasti. Kukaan ei oikein tiedä mitä tehdään. Ehdotan että Hanna perustaisi ruokakomitean Lenaltin ja HP:n kanssa ja minä voisin pitää muiden kanssa Angmar-komitean. Kukaan ei ymmärrä. Toisaalta meitä on niin vähän että voimme äänestää yhdessä. Örren pyytää minua katsomaan kuollutta ihmistä. Ehdotan että otamme hänen tavaransa käyttöön, koska niistä on enemmän hyötyä. Löydämme kuusi perunaa, jokainen saa yhden. Gwyndham ottaa jonkun vihreän pyöreän kiven. Se on selkeästi tosi arvokas. Ruumiilta löytyy myös hienot kääpiötekoiset rukkaset. Sieltä löytyy myös lyhty, tosin aika huono. Sillä on myös tosi hieno tikari. Sekin menee vaihtoon. Sitten sillä on vielä jotain rahaa. Gwyndham kertoo että valkoista märkää kamaa tule vielä pitkään. Keskustelen Örrenin kanssa sienistä ja HP tekee jollain pienellä laitteella seiniä ja katon. Kysyn onko hän tehnyt sen jollain kääpiölaitteella mutta hän kieltää. Minun pitää kysyä myöhemmin millä hän teki sen. Kun yritän hän ei suostu. Kaikki äänestävät että minulle ei kerrota joten tyydyn kohtalooni, niin on parasta. Kukaan ei halua lähteä minnekään, edes Hanna. Lenalt kertoo tarinan kolmesta possusta ja punahilkasta. Yöllä valkoisen kaman tulo lakkaa ja ilma kylmenee. Maassa oleva valkoinen kama muuttuu kovaksi. 13.10 Aamulla Gwynhamin herää yltäpäältä veressä ja herättää juuri HP:tä joka on myös veressä. HP herää ja Gwyndham kysyy tältä onko hän elävä. Gwyndham kääntää nukkuvan sankarin ympäri mutta kääntää sen äkkiä takaisin kakoen. |
