Osa 09: Valkoinen hammas

13.2 Keskipäivä

Olemme kaikki leirissä, valmistan soppaa kaikille Simman tuomia antimia, jänistä ja metsoa. En viitsi kauheasti maustaa, menisi vaan vieraan suuhun ja pohjattomiin kuiluihin eli puolituisiin. Keräämme kimpsumme ja kampsumme, jotta pääsemme taas tien päälle. Tuulee pohjoisesta aika kirpeästi, iltapäivällä saavumme suuren aapa suon reunalle, joka näyttää jatkivan horisonttiin asti. Suon ylittäminen olisi jäädyttänyt elävältä, jos olisimme eksyneet. Kierrämme siis etelä reunaa pitkin. Illalla ei leiripaikkaa tunnu löytyvän, joten Hopeapilvi taikoo meille suojaa. Yöllä tuuli yltyy.




14.2

Aamulla tuulee kovaa, 15 astetta pakkasta. Ilma ei ole mikään paras matkustamiseen. Ennustukseni mukaan huomenna olisi hieman parempi ilma, joten jäämme pitämään leiriä täksi päiväksi. Leirissä on painostava hiljaisuus, Simma huoltaa tavaroitaan. Kukaan ei tunnu olevan juttutuulella. Hobitit ovat kärttyisiä kun eivät voi tehdä mitään, kiukuttelevat ja kitisevät. Itse nukun suurimman osan päivästä. Illalla tilanne kiristyy kun Bronislava antaa tukkapöllyä Ajattarelle iltapalan jälkeen. Ajatar puree Bronislavaa sääreen, josta tulee sitten käsirysy. Tämä päättyy että Bronislava kantaa Ajattaren hankeen viilenemään. Simma alkaa rummuttamaan ja mumisemaan jotain, tätä kestää hetken. Simma ei paljoa selittele. No, kukapa niitä ymmärtäisi. Menemme nukkumaan...




15.2

Aamulla huomaan kummastukseni sään pysyneen samanlaisena, vaikka sen olisi pitänyt laantua. Hieman kummastuttaa, mutta enpä ole näitä pohjoisen ilmoja niin paljon tutkaskellut. Hobitit ottavat kunnon päivätorkut, ovatpahan hiljaa välistä. Simma käy ihmettelemässä lähiseutua, eihän täällä mitään ole. Syömme hirveä reilusti, että kaikki varmasti huomenna jaksavat. Yöllä tuuli lakkaa...




16.2

Tuuli on kokonaan laantunut aamuun mennessä. Pakkasta on, mutta eihän se meitä haittaa. Edessä siintää suurehko vuori, jonka Simma kehottaa kiertämään pohjoisen puolelta. Illaksi olemme tunturin pohjoispuolella ja näemme edessä päin lisää tuntureita ja laakson. Keräämme puita nuotiota varten ja muutaman klapin varuiksi mukaan. Simma arvioi meidän saapuvan noin viikossa Valkoiselle Vuorelle. Yöllä herään rummutkseen jostain kaukaisuudesta, Simman uni on myös keskeytynyt. Menemme ulos kuuntelemaan. Simma ei suostu kertomaan, tai ei vain ymmärtänyt kysymystäni. Kaakkoisella tunturilla kuuluu rummutusta ja näkyy valoa, hieman tämän jälkeen myös itäiseltä tunturilta näkyy valoa. Joku on selvästikin huomannut meidät ja on kiinnostunut. Simma mesoaa stalluista, mitä ikinä ne sitten ovatkin. Jotenkin puhe siirtyy kääpiöihin, ja kaikki kovasti ihmettelevät. Bronislava pitää kääpiöitä vain satuolentoina, hölmöä on niin luulla. Kielo jää minun kanssani vahtiin kun lupaan kertoa hänelle kääpiöistä. Muut menevät nukkumaan...




17.2

Simma valtuuttaa minut huolehtimaan paaskoistaan, ilmeisesti. Simma suunnittelee kipuavansa vuorta hieman ylös. Simma saa kyydin paaskolta kohti tunturin huippua ja meet muut alamme talsia eteenpäin. Paaskot tuntuvat olevan aika säyseitä elukoita. Matkaamme rattoisasti ja juttelemme pahoista hobiteista. Simma laskee alas tunturia ja onnistuu katkaisemaan toisen suksensa, päästyään uudelleen laskuun Simma näyttää hiihtomiehen taitojaan ja hyppää komean hypynkin, 4 metriä pudotusta. Paasko jää avuttomana rinteelle määkimään, kunnes Simma käy sen hakemassa. Illan tullen kaikki ovat aika poikki. Simma kertoo vuorien takana olevan kaupunki, etelässä. Ruuat alkavat loppumaan myöskin. Simma tarvitsisi myös uuden suksen.




18.2

Aamulla toteamme, että nyt kannattaa pysyä tässä. Lähdemme Bronislavan kanssa metsälle, paasko täytyisi kaataa. No, paasko jolkuttelee luokseni ja Bronislava hoitaa loput. Vasan kaadamme myös, ei ole Bronislava tainnut ennen sotavasaralla paaskoja metsästänyt. Turha tässä on nuolia hukata. Palaamme leiriin lihojen kanssa. Simma on Kielon kanssa etsimässä sopivaa suksipuuta. Kun suksi on valmis niin jatkamme matkaa...




19.2

lumisadetta, matkantekoa...




20.2

lumisadetta, matkantekoa...




21.2

lumisadetta, matkantekoa..




22.2

Aurinko nousee kirkkaana aamulla, ja suoraan idässä näkyy kaksi korkeaa huippua. Valkoinen Vuori on entistä lähempänä. Mitenköhän tästä eteenpäin? Etelässä jokin välähtää vuoren huipulla, siellä on selvästikin jotain epäluonnollisesti, päätän käydä katsomassa hieman lähempänä. Huipulla näyttäisi olevan yksinäinen torni. Saavutan muut illan tullessa, tulipa tehtyä lenkki. Simma tokaisee leirissä ”keltatukka sanoi, pohjoisesta tulla Odi, tappaa kearpmas.” Tämä saa kaikki hiljaiseksi. Hokan ei oikein seuraa Simman sanailua. Mutta tämä on minun puolestani viimeinen leirinuotio Hokanin seurassa. Yö on lämmin, pahaksi onneksemme huomaamme Valkoisella Vuorella kulkevan jonon soihtuja. Emme selvästikään olleet norreja nopeampia. Bronislava tarjoutuu ottamaan ensimmäisen vahtivuoron. Tänä yönä ei leirinuotio syty. Päätämme jatkaa vielä vähän matkaa, jotta pääsemme piiloon vuorelta tulevilta katseilta. Hopeapilvi pyörtyy taikoessaan kolmatta seinää. Pystytämme hieman vajavaisen leirin, mutta kelpaahan tuo. Kaikki menevät nukkumaan, mutta unet katkeavat kun jostain kuuluu, outo karmiva huuto. Sen jälkeen kuuluu vyöryvän lumen ääntä, kaikille tulee hieman kiire. Ohjastan hobitit kohti kurun pohjaa ja seuraamaan muita, kun pakenemme leiristä. Leiriin jää vaikka mitä, kun kaikki ovat menneet jään odottelemaan tulevaa. Vyöry menee ohi meistä onneksi. Mutta olipahan nopea lähtö, kyllä hobiteistakin on johonkin tiukan paikan tullen. Tämä oli hyvä tietää.




Valkoisella Vuorella salamoi, ja siellä näkyy iso tuli. Norrit ovat tainneet ehtiä huipulle. Toivottavasti vyöry osui heihin. Kuuluu myös voimakasta pauketta ja räsäyksiä. Maa tärisee alhaalla. Palaan leiriin, mutta siellä ei ole ketään. Kurun suulta löytyy Simma ja Bronislava. Simma pyytää maksua opastuksestaan Valkoiselle Hampaalle, ja Bronislava maksaa sovitun palkkion eli kaksi puukkoa ja sahan. Etsiskelemme ryhmää kasaan. Tähän menee tovi. Löydämme Hokanin, Hopean ja hobitit yhdestä läjästä, hobittien kitinän perusteella oli helppoa löytää. Jätän leirin Bronislavan huostaan. Ja lähden kohti huippua.




Matkalla ylös huomaan Simman pyrkivän myös samaan suuntaan. Vuori on haljennut ja sulaa kiveää valuu pitkin vuoren rinteitä nostattaen sankan sumun.




23.2

Aamuksi saavun luolan suulle, joka on valtava. Myrkylliset höyryt kirvelevät silmiä, hengittäminen on vaikeaa. Tämä ei selvästikään ole hyvä merkki. Pakko lähteä alaspäin. Suuntaan kohti kylää, joka on lähes karrelle palannut. Rinteellä on myös temppeli, jonne ei pääse kuin kylästä. Kaiken päälle magiaa ei tunnu olevan täällä lainkaan. Saavun yöllä kylään. Kylästä löydän Simman, ainoasta säilyneestä teltasta ja kaksi kapaloitua lasta, tuntuu kuin eläisin uniani uudelleen. Uppoudumme keskusteluun mitä kaikkea on tapahtunut, missä on suuri käärme ja kuka tai mikä olisi sen surmannut. Simma uskoo, että minun tuloni tappoi käärmeen. Ja että en saisi poistua paikalta. Kylä, mitä siitä on jäljellä, on pyhä. Ilmeisesti täällä on asunut Simman kaltaisia pohjalaisia. Aurinko ei nouse, jos Simmaan on uskomista.







24.2

Aamulla kaikki taikuus on edelleen poissa, Simma pakkailee tavaroitaan laiskanlaisesti kasaan. Ulkona on niin sankka sumu, että aurinkoa ei näe, mutta hieman vaalenee. Päätämme käydä katsomassa miltä temppelissä näyttää, mutta laavavirta on pyyhkäisyt portaat muutaman metrin matkalta. Voisimme hypätä, mutta epäonnistuminen olisi kohtalokasta. Otimme lapset varmuuden vuoksi mukaan, eihän niitä kyläänkään voinnut jättää. Emme uskalla hypätä, joten palaamme kylään. Löydämme pahasti haavoittuneen pojan, joka harhailee kylässä. Poika kertoo salamoivista taivasvaunuista jotka hyökkäsivät kylään, kertoo saapuneensa temppelistä hakemaan ruokaa, mutta oli herännyt lumihangesta kylän vierestä. Poika on ihan hysteerinen, itkee ja sopertelee eri tapahtumia. Saamme selville, että käärme on herännyt kaksi päivää sitten. Paikalla on kuulema ollut kaikkien lähikylien pääliköt ja muita tärkeitä henkilöita. Poika jää vahtimaan lapsia, kun me huomenissa kipuamme temppeliin.




25.2

Kun pääsemme kipuamisen lopuksi temppeliin kohtaamme taistelukentän, ruumisrovio vielä liekeissä sekä omituisempia norreja, joilla on siniset panssarit, rautaiset kädet ja siipikypärät sekä sotavasarat. Kaikkea koristavat etsatut salamat. Löydämme yhden henkiinjäänneen, Astarin, yhden kylän päälikön vaimon, joka määrää Simman hommiin. Merkittävä nainen siis. Kannamme norreja rotkoon, keräilen omituisempia tavaroita talteen. Palaamme.