Teleport tuntemattomaan15.8 Löysimme rääsyjä, nuolia, vasamia ja verisiä riepuja
pienen rotkon pojhalta. Gwyndham tutkii asiaa ja on sitä mieltä että se on
tapahtunut viikkoja sitten. Sieltä löytyy myös puunkappaleita, ilmeisesti
sillan jäännöksiä. Paikallisen huonon ilman ulkopuolella on hyvä ja mieluisa
ilma.Simma sirtää kristalleista energiaa Jr ään. Jr kertoo että ruori on
ladattava kesäpäivän tasauksena orjaien sieluilla. Ruoria voi käytää 9 kertaa
vuodessa sitä on käytetty nyt 4 kertaa. Melli haluaa mukanamme ja hänen koti on siellä missä
Gwyndham on pientä keskustelua siitä parantaisimmeko Gwyndhaimin orjan
ominaisuuksia muuttamalla hänet hevoseksi. G hieman karsastaa sitä että Melliä
pidetään orjana. G kuvailee Kvitsin tornin lähellä paikkaa Jr lle. Melli
jäi selittelemään jotain kummallista kun me muut siirrymme toiseen paikkaan... Suuri kukkaketo. Aukea on isojen tammien ympäröimä,
perhoset lentelevät kedolla kukista kukkiin ja aurinko paista tappavan kovaa
paljaalta taivaalta. Simma nauttii sunnattomasti kaikesta söpöstä ja mukavalle.
Gundolf tunnistaa jostain hopeahaltioiden kirjoista näitä puita. Kaukana idässä
on vuoria.Håkan alkaa piirtelemään maaran ja messuaa pitkän aikaa jatkaa yöhön.
Yöllä muu joukko alkaa tähystelemään taivasta ja saa selvile että olemme
todella pitkällä etelässä. Joukkio päättää kulkea pohjoiseen jossa puusto käy
isommaksi ja hämähäkkien seittiä alkaa olemaan kaikkialla. Matkan tekeminen on
hidasta koska pimetohaltiat ovat tottumattomia matkustamaan missään muualla
kuin tunneleissa. Gwyndham lähtee itään ja 10 km päässä metsä loppuu ja suo
alkaa. Aloitta pohjoiseen metsän reunan suuntaisesti. Muutaman tunnin
kulkemisen jälkeen suo loppuu ja joki alkaa joka laskee pohjoiseen. Sieltä
löytyy laavun typpisiä asutuksia. Pidemmällä suolla on joitain ihmisen
kaltaisia jotka tulen valossa tansii tai jotain erittäin kaukana suolla. G
alkaa menemään valoje luokse, matka niiden luokse tuntuu kestävän pidempään
kuin oletti. Ne tuntuvat johdattavana häntä erittäin vaikeiden paikkojen
lävitse jossa moni olisi jo hukkunut suolle. Niiden värit vaihtelevat sinisestä
oransiin. G alkaa seuraamaan jokea alas
päin kunnel löytää majavien padon ja alkaa keskustelemaan niiden kanssa. Majavien
kanssa keskustelu ei kovin paljoa hyödyttänyt. Näkee pitkällä pienen joen
liityvän isompaan. Palaa takaisin keskustelemaan majavien kanssa. Mabhnuthor löytää metsästä kasvuston peittämän mustan
kvivisen patsaan joka esittää kuusi käsistä naista jolla on kaksi tikaaria ja
kaksi kiveä käsissään, patsas on ihmiskokoinen. Hän irrottaa patsaasta sormen
jolla hän tulee leiriin osoittelemaan Håkania. M alkaa kyselemään
pimentohaltioilta että mistä tuo patsas on tehty ja olemmeko kuulleet mitään
tuosta patsaasta. Pimento haltiat eivät teidä noista asioista mitään. Hän palaa
takaisin patsaalle. Löytää jonkin mielenkiintoisen yrtin mutta ei osaa sanoa
mitä se tarkalleen tekee. Kun G saapuu leiriin ilmoitaa että tuo kasvis autaa
luutumaan kovinkin nopeasti. Tämän jälkeen he lähtevät keräämään niitä enemmän
nyt kun tietävät mitä ne tekee. (kolmin kertaistaa paranemisen) Suuren magma pallon johdattelemana kuljemme joen rantaan
ja alamme ihmettelemään mistä rakennamme lautan isosta puusta ja vuolemme sen
pienien magma pallojen avulla. 18.8 Pimentohaltiat menevät kankaan alle ja mököttävät siellä
päivän. Illan tullen
joukko jää rantaan odottelemaan päivän tulemista. 19.8 Jatkuvan hyttys hyökkäyksien vaikutukset olivat: Jr on iso kokoelma möykkyjä ja hengitys on erittäin
vaikeaa. Olrond kutittaa erittäin kovasti ja raapii itsensä verille. Håkan
kärsii isosta paukamasta nenäsään muilla ei ole mitään ongelmia. Kuumuus on
jossain 35-40 asteen välillä. Håkanin viilennys riitti ei vieläkään ota
onnistuakseen. Olemme mennä ohitse kylästä ja pysähdymme puolen kilometrin
päähän alajuoksulle. Pimentohaltiat jäävät kanootille ja lähetystö lähtee
kylään tutkimaan mitä siellä on. Kylän asukaat ovat puolituisia ja ovat
parhaillaan viettämässäa siestaa ja eivät vaivaudu mitenkään reagoimaan
tulijoihin. Mutaman tunnin odoteltua siestä päättyy ja he alkavat kyselemään
mitä he siellä tekevät. Isommat kaupungit ovat todella kaukana kyläläisten
mukaan. Kolmen toven matkan päässä on seuraava hieman isompi kylä. Mahnubthor
on ystävällisesti tuonut mukanaan palan kalapiirakkaa joka ei tunnu maistuvat
muille kuin Håkanille. 20.8 Aamulla on taas kuuma kuten joka päivänä on toistaiseksi
ollut. Gwyndham kalastele matkalla.Illan tullen viilennys rituaali onnistuu
vihdoinkin ja lukitsen siihen sauvan osan. 21.8 Joki on jäätynyt ja ympärillä on lunta. Gwyndham tekee
alkeellisen jääkaapin jäästä veneeseen. Ukkos pilviä näkyy taivaalla idästä.
Valtava ukkonen saavutta meidät puolilta päivin. Pimentohaltiat suojaatava
kaikki sateelta ja jatkamme matkaa ukkosen lävitse. Kun ukkoset ovat menney
ylitse saavumme taas suo-alueelle jossa on paalujen päälle rakennetuja taloja
jotka on yhdistettu silloin toisiinsa. Kylässä ei näy sateen vuoksi ketään
ulkona. Havaitsemme talon jonka oletamme olevan taverna ja siellä on ilmeisesti
menossa tappelu. Vain Gwyndham ja Mahnubtor hakevat kontaktia
paikallisista. Kauppa kielellä hudellen joku on haluamassa M stä viihdyketää
joka ei M lle sovi ja ottaa miekan esille estääkseen sen. Miekan esille ottamisesta seuraa se että
muutkin kaivat esille omansta ja taistelu on valmis. Taistelu väistetään vain M
heittämällä rahaa kapakoitsijalle jolloin suurin osa unohtaa tekemisensä. Edelleen
M pidetään viihdykkeenä, pienen taikuuden avulla tuosta veikkosesta päästään
eroon. Kumpaakin pidetään orjana. 22.8 Vastaan tulee jokilautta ketju menossa ylävirtaan. 23.8 Sumuinen päivä 24.8 Saavumme
Bratusariin. |
