Osa 09: Lisää Knoppea ja hieman Båtvikia

24.10.2005 -- Sankarit havaitsevat Knoppelaista rauhaa ja oppivat elämään pohjoisen kylmyydessä...

Kirjoittajana Runa

 

16.5 Kaksituntia auringon nousuun. Ainnahas ja Charlotte palaavat veneelle. C kopioi kuvion A:n otsasta paperille ja kertoo siitä hänelle. Vain F on hereillä.

Aamulla on lämmin kevät päivä. U kysyy mitä on tapahtunut. C:stä on vaikea saada mitään ulos. A kertoo lopulta, että oraakkeli on sanonut:

 

Virginity, Friends, Children or Power

Choise-Suffer-Learn-Live

The Quest is simple;

Survive

!

 

One

Future

Will Prevail

Who shall decide?

Twins, Gods, Dragons

Omens of the past and tomorrow

 

Feel

Gods Tremble

The Ancestors awake

The Might of t´Creators

Lust, Heresy and Sacriledge

Can be guilding us toward Oblivion

 

Find, Learn, Warn and Solve must Thee

 

U tulkitsee A:n otsassa ollutta merkkiä (joka on kadonnut). Siinä on elementit. A näyttää myös kolmiota jonka hän on saanut. Sen kuva on erilainen kuin F:n kolmiossa. A:n kolmiossa on mies joka seisoo ja earth ja water sympolit. F:llä Order Wind ja Life merkit. F vertaa kolmioita ja A:n otsassa ollutta kuviota, mutta elementtien paikat eivät täsmää.

 

Soudamme takaisin Båtvikiin pois Knopelta. Ketään ei ole käynyt siellä. Rupeamme taas pohtimaan mitä tämä kaikki on. A kysyy C:n näystä (Oraakkelilta täydenkuun aikaan), mutta C ei ole oikein halukas kertomaan mitä hän on vastannut johonkin kysymykseen. A kysyy seuraavaksi U:lta, mutta hänkään ei halua kertoa siitä. Hän kysyy vielä F:ltä, mutta F väittää, ettei enää tarkasti muista mitä näki. A ei ole tyytyväinen. Jatkamme ennustusten ja symbolien tutkimista.

 

Avainsanoja päätellään olevan ainakin Twins, Dragons ja Gods, jotka esiintyvät useammassa ennustuksessa.

 

Mietitään elementtien ja jumalien yhteyksiä

Thor: Order

Loki: Chaos, tuli

Tyr:  Tuli?

Odin: Death

Frigga: Life

Freja: Tuuli (valkyyrien jumala--> kummallinen tuulen loppuminen knopelle tultaessa valkyyrien saarelta)

 

Ancients: Haltiat(x3), kääpiöt, lohikäärmeet, aasat, vanirit, jättiläiset ja hobitit

Saagoissa: Aasat, vanirit, jättiläiset (lohikäärmeet?)

 

Osa ennustuksista on kirjoitettu kolmion muotoon ja niitä tutkitaan erikseen.

 

A:n ja F:n näyssä saattoi olla Orderin hauta, joka tarkoittaisi Chaoksen nousu (Loki?). F kysyy mitä Lokin nousu tarkoittaisi C:ltä. C sanoo, että kaikkea hyvää. F kysyy, että mitä hyvää ja C sanoo, että kaaos on hyvä asia kun siitä seuraa muutos.

 

Ennustuksia lueskellaan rivi kerrallaan. Koko päivä menee miettimiseen, eikä mitään ratkaisevaa saada selville

 

17.5.

Sää on huono. On räntäsadetta ja pohjoistuulta. Yritämme edelleen selvittää määränpäätämme. (Pohdinnat toisaalla) Tutkailemme ennustuksia avainsanottain. Avainsanoja tuntuu olevan useita. A kertoo, että hän tietää jotain, mutta pelkää että hänet tapetaan, mutta kaikkien pitäisi selvitä. A paljastaa, että hänen pitäisi päättää kenet uhrataan yhdeksän päivän kuluttua. Tämä aiheuttaa yleistä tyrmistystä. Alkaa ihmetyttää mitä kaikkea muuta hän salailee. F muistaa oraakkelin sanat siitä että manalan lautturi odottaa häntä. C on sitä mieltä, että asia on selvä, mutta F ei ole niin innoissaan. Pääsimme askeleen eteenpäin, mutta en tiedä onko se hyvä asia. Ulfin miettii, että uhraus voisi olla jotain mitä arvostetaan eniten. C mainitsee, että Maagia ei sitten ainakaan tarvi uhrata, kun se ei tunnu missään. Palaamme taas Ainnahasin uuteen ennustukseen. Selviää, että oraakkelin luona ihmisiltä on kysytty jotain asiaa ja jostain syystä A tietää vastauksen minun kysymykseeni. Yritän kysyä, mutta A sanoo vain, että se oli kuulemma itsestään selvyys. Maa kuopassa yhtäkkiä F kysyy C:ltä onko tämä neitsyt. C sanoo ei ja ei paljasta enää juuri mitään. Oraakkelin kysymys on ollut mikä on tärkeintä heille. F o n vastannut lapset ja suku, U voimat. Neitsyys ja ystävät jäävät kuitenkin selvittämättä. Oletamme, että ennustus voisi kertoa meistä. Vain neljä mainitaan. Jatkamme ennustusta ja yritämme miettiä mitä se voisi tarkoittaa tulevasta. Voisiko olla, että Ainnahaksen pitäisi uhrata se mikä toisille on tärkeää. Huonopi homma. Ainnahs omaa kuulemma kyvyn jolla voi pelastaa maailman, F:n pitää pitää huolta, että ainakin yksi selviää hengissä eli "kaikkien pitää selvitä hengissä" oli aikalailla potaskaa. Vähitellen alkaa selvitä mitä kaikkea ihmiset ovat salanneet, mutta mitä he vielä salaavat.

 

Seuraava kuun pimennys on 11.6. Charlotten unen "The dark foe of night" saattaisi tarkoittaa tätä. A sanoo, että heillä on 2 kuuta ja tutkitaan eri ennustuksessa mainitut kuut.

 

Illalla ruoka on lopussa. Huomenna jonkun on mentävä metsälle tai hankittava ainakin jotain ruokaa. Minun kylkiluuni eivät ole hyvässä kunnossa, joten metsälläkäynti jää jollekin muulle.

 

18.5

Sää on keväinen. A lähtee keräilemään syötävää. C poistaa U:n tikit. A tuo nokkosia ja voikukan lehtiä. C keräilee myös nokkosia ja korvasieniä. Ulfin löytää puskan, jossa on hänen mukaansa parantavia marjoja, mutta saa vain yhden käsiinsä piikkipuskasta, vaikka yrittää kerätä koko päivän. Saadaan siis perunoita ja kaikenmaailman salaattia. Ulfin laittaa ruokaa: vihannesmuhjua. Charlotte kuivaa korvasienet.

 

Illalla mietimme lisää ennustuksia.

 

19.5

 

Mietitään taas ennustuksia. F miettii, että olisiko kyseessä kaksi kaksosta vai kahdet kaksoset. Minulle selviää, että minä arvostan oraakkelin mukaan eniten elämää, mikä tietää huonoa minulle jos A tosiaan uhraa kaikilta sen mitä he arvostavat eniten. Minun on syytä pitää varani...

 

A ehdottaa, että kävisimme Oraakkelin luona kysymässä neuvoa. F miettii, että olisi hyvä keksiä kysymykset valmiiksi. Yhdessä mietitään:

1. Ketä tai mitä kaksoset on?

2. Voiko Ainnahas uhrata itsensä? (huomautan, että epäkätevää ja kysymys jää kai kysymättä)

3. Onko se mikä on heräämässä herännyt?

4. Mitä Ainnahas loppujen lopuksi uhraa.

5. Montako tapahtumaa yhdeksästä on tapahtunut.

6. Joko lohikäärmeet ovat tulleet ja ovatko ne vain vertauskuvia.

7. Onko Ainnahas Ancient?

8. Joko herääminen on tapahtunut?

 

20.5

 

C ja A kerää ruokaa. A löysi tyrnimarja pensaan. U teki ansoja ja sai 5 jänistä ja yhden käärmeen.

 

21.5

 

Menemme Knoppeen. Tuuli tyyntyy taas saaren lähellä ja on kylmää. Minä jään vahtimaan venettä.

 

U, F, A ja C lähtee tapaamaan oraakkelia. Matkalla F kiipeää katsomaan patsaita tien varrella. Ne ova kuvia jumalista. Kaksi niistä on rapistunut. Rapistuneilta puuttuu maljat joissa on vettä ja hopearahoja. Kaaresta kauimmaiset ovat ne rapistuneet. C pyytää F:ää käymään katsomassa kaarta. Kaari näyttää sateenkaarelle, jonka toisessa päässä on pata joka kiiltelee. F menee kaaren yli. Pata näyttääkin olevan nyt sillä puolen kaarta mistä F tuli. F palaa alas ja kertoo mitä näki. Kävelevät sumuiseen laaksoon oraakkelin luo. Vain vanha mies on paikalla. Fredrik pyytää oraakkelin apua arvoituksen ratkaisemiseen. Oraakkelin ilme on surullinen. Oraakkeli näyttää vanhemmalta ja huonovointisemmalta kuin ennen. Orakkeli menee pallon luo, kumartuu ja laittaa kädet pallolle. Sumu alkaa kerääntyä ja sumussa nkyy hahmoja: luurankoja, miekka, hämähäkkejä. Oraakkeli ja kivirinki peittyy sakeaan sumuun ja häntä ei enää näy. Kuiskaukset alkaa voimistua. F, U, A ja C tiivistävät ryhmää. Maasta alkaa nousta käsi ja lopulta tuttujen henkien naamoja. Sumu tiivistyy ja alkaa kylmyä. Henkien kosketukset saavat aikaan kylmiä väristyksiä. Alkaa kuulua laulua. He kuulevat tuttujen ääniä.

 

Sly

Servants,

Behold and observe -

the true words of meaning

shall be spoken to the worthy

when the themes of darkness collide

ye be no earlier, be no later, be therethen

the moons will tell to the heroes of the present

 

One can never see an oracle more than nine times

each time a sacrifice takes place

oracles of elements,

the ultimate

truth

 

Rainbow leads to the fork of future

 

Henget imevät elämän voimaa. Sumu alkaa hälvetä. Näkyy patsaita ja kaikilla on rakkoja jaloissa ja nälkä ja jano, aivan kuin olisivat kävelleet pitkään.

 

22.5

 

Puolilta päivin muut palaavat veneelle ja kävelevät hankalasti. Yritän kysyä mitä on tapahtunut, mutta kukaan ei vastaa. Minä taas olen parantunut hyvin. 24.päivä lähestyy uhkaavasti. Silloi Ainnahasilla pitäisi olla vastaus valmiina. Jotkit miettivät, että voisime jäädä Knopelle. Huomaamme, että joka kerta kun olemme käyneet oraakkelin luona joku orja on kuollut ja nyt menetettiin samanverran elämänvoimaa, mutta tasaisesti. Hans menetti veljensä, joka oli hänelle tärkeä (81 kk aikaisemmin kahdestaan orjiksi) ja Lemmikki oli parantaja jota oilisi tarvittu useampaankin otteeseen. Huomataan, että oraakkeli on puhunut vain täydenkuun ja uudenkuun aikaan. 11.6 on kuulema lohikäärmeenpäivä ja silloin oli myös kuunpimennys. Palaamme båtvikiin puolenyön aikaan ja siellä on kolme isompaa laivaa.

 

23.5

 

Kylässä näkyy kokko. Ainnahas on sitä mieltä, että voisimme mennä Helgabyhyn, mutta muut ovat eri mieltä. Päälle laitettiin lyhty ja laivalta vastataan. Menemme lähemmäs ja siellä on nelissäkymmenissä oleva mies, joka on pukeutunut rääsyt. Laivoissa on Frejan symbolit. Mies kumartaa A:lle: Miten voin palvella teitä valtiatar? A sanoo, että tulimme vain tarkistamaan miten kaikki on mennyt. Mies lähtee hakemaan raporttia. Mietimme pakoon lähemistä, mutta raportti kuulostaa mielenkiintoselta. F on sitä mieltä, että meidän pitäisi lähteä. U katselee toisia laivoja turhan mielenkiinnolla. A haluaisi jäädä. Kun kinastelemme alkaa kuulua askeleita. Paikalle tulee rääsyihin pukeutuneita miehiä. Taustalla kuuluu lampaiden määkimistä. Miehet kumartavat A:lle syvään. Yksi nousee polvilleen ja anoo armoa, koska he eivät ole vielä valmiita. A pyytää syötävää ja kaksi lähtee heti hakemaan. Miehet ovat kuulemma tulleet vasta tänään ja uudelleen rakentaminen vie kolme viikkoa. A käskee, että hän tarvii soutajia veneeseen. Paikkaa ei ole kuulemma tarvetta tietää. He sanovat, että ilmoittavat valtiatar Hildegardille, joka palaa aamulla metsästämästä. Muut saavat orjaruokaa, paitsi minä ja A. Laivaa aletaan valmistelemaan. U ja F laitetaan veneen perään soutamaan. Muut soutajat tuodaan ja muonat on kunnossa. Jäämme laivalle. Minulla alkaa olla melkoinen kapinamieli.

 

Aamulla olemme vieläkin laivalla. Hildegardia odottelemme ilmeisesti. Rupeaa kuulua torviensoittoa. Se on kuulemma johtaja Birgitta. Kuuluu kavioiden kopsetta. Rannalta tulee yhdeksän hyvin aseistettua ratsastajaa. (F laittaa 2 lyhtyä veneen peräpäähän.) He ovat naisia nahkakuteissa ja ratsastavat poneilla. Näyttää, että he ovat olleet vast ikää taistelussa. A on vastaanottamassa, minä takavasemmalla ja C lähettyvillä laiturilla. Birgitta raportoi, että vastarintapesäkkeet on tuhottu. Kyselee miksi A on tullut pikkupaatilla, mutta A sanoo, että syyt ovat hänen omiaan. Frejan symbolilla varustettuun kaapuun sanoo, että on aika rukoilla ja A saa alottaa, mutta A saa annettua aloitusvuoron Birgitalle. Sen jälkeen on takoitus uhrata. Birgitta leikkaa sormeaan ja A:t katsotaan. A leikkaa kättä. Freijan kaapuinen mutristelee ja sanoo, että tuo on se ja kolme ratsastajaa hyökkää. C yrittää näyttää Frejan merkkiä, mutta se ei auta. Minä alan ottaa miekkaa, törkkään A:n veneen ja peruutan itse perässä. F huutaa C:lle, että näytä heille mikä oikeasti olet ja C saa ratsastajat pysähtymään ja sanoo heille, että terveisiä Älfjodista.  Birgitta sanoo, että Hildegard saa päättää mitä meille tehdään. Tilanne alkaa käydä jännittyneeksi ja aika kulkee piinaavan hitaasti. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua paikalle kävelee nuori nainen ratsastajien takaa. Kaikki muut tekevät kunniaa ja ratsastajat päästävät hänet läpi. Hän ilmoittaa olevansa Hildegard ensimmäisestä piiristä ja tämän saaren matruuna ja pyytää esittäytymään. C sanoo olevansa Freijan pappi ja nyökkää. C yrittää keksiä meille kaikille tarinat ja selittää, että Ulfin on hovinarri, minä henkivartija ja niin edelleen. Frejan pappi tekee jonkun loitsun C:lle ja kun hän valehtelee suusta tulee lumihiutaleisia sanoja. Meidät vangitaan. Minäkään en rupea yksikseni vastustelemaan. Meidät viedään kellariin jossa olime aikaisemmin, mutta ei ole valoa tai ruokaa. F ja U ovat satamassa ja heille laitetaan nilkaraudat. Heidät viedään kaivamaan ojaa. Heitä ei juuri vahdita, mutta he ovat 12 miehen letkassa kiinni, joten vähän vaikea karata. Kellarissa en puhu mitään sillä pelkään sanovani jotain jota katuisin.

 

24.5

 

Auringon noustessa F ja U menee takaisin töihin. Sataa vettä.

 

25.5

 

Sataa vettä. Oja on täynnä vettä ja ojan kaivuu ei ota oikein luonnistuakseen. Ulfin yrittää siirtää maata veden avulla. Vesi alkaa virrata ylöspäin ja oja kuivuu ja maata siirtyy. Illalla vesi tulee alas, mutta oja on valmis.

 

Yritän kuunnella mitä ylhäällä on ja siellä näyttää olevan keittiö, jossa on koko ajan jotain. Saan C:ltä olutta ja keksiä. C kysyy A:lta valintapäivästä. A sanoo, että se oli ja meni

 

26.5

 

Saadaan vettä kolmen päivän välein.

 

30.5

 

Asti ei tapahdu mitään kummallista. F ja U keräilevät kaislaa.

 

Meidät haetaan pois. Näkyy paikka missä on kolme kokkoa johon meidät on ilmeisesti tarkoitus laittaa palamaan keskellä yötä. F ja U oli määrätty sytyttämään roviot. Hildegard näyttää vaivaantuneelle. C ja F yrittävät kuiskia mitä voisivät tehdä. Yhtäkkiä alkaa liekehtiä meidän yllä (Ulfin on taikonut). Onneksi U ja F saa katkaistua köydet ja päästään pois. Tosin C:n hiukset palaa. Meitä ei savun ja tulen takia nähdä. Menemme orjien ohi. Juoksemme pellolle, kun ollaan puolessa välissä kun kuuluu koiri ja torvia. On epäilyttävää, että on niin vähän etsijöitä ja tunnin päästä heitä ei näy enää missään. On pimeä ja ollaan metsässä. Päätämme lähteä takaisin kylää päin. Siellä näkyy enemmän nuotioita. Kuuluu huutoja ja metallin kalsketta. Laiturilla palaa jotain. Rannalla näkyy 4-5 rivin veneitä. Siellä taistellaan. 4-5 rivisissä on kaikissa vartija. Charlotte juoksee palavaa laituria pitkin laivaan, joka ei ole vielä tulessa. Muut ui. Nyt meidänkin vene on vähän tulessa. Livumme pois ja yritämme kauempana sammutella kylkeä.