Osa 04: Vihjeitä29.09.2005 -- Ensimmäiset vihjeet oikeasta tilanteesta alkavat valjeta. Soturinainen Runa kirjoittaa. Realiaikaa 24.9.2005 Askassa. Lunta sataa edelleen. Minä (ratsastaen) ja Fredrik(Hiihtäen) lähdemme veneelle ja palaamme sitten hakemaan muut kylästä. Fredrik hiihtää ja minä lainaan taas ponia vanhalta päälliköltä. Hetken kaipaan Åsaheimiin jäänyttä uskollista ratsuani, mutta poni saa luvan kelvata. Matkatessamme sataa puuskaista räntää. Saavumme illalla paikkaan johon veneen pitäisi tulla ja pystytämme leirin. Ulfin, Charlotte ja Ainnahas jäävät kylään. Ulfin hiihtää kylän lähettyvillä. Charlotte viettää aikaa Ainnahasin kanssa opiskellen ja jutellen. Charlotte saa mm. selville, että Ainnahasin kansa saa jumalilta erilaisia esineitä. aamulla Charlotte oli löytänyt riimukiven ja kirjoittaa riimut muistiin ja näyttää ne Ainnahasille. 27.3 Vene ei ole vielä iltaan mennessä tullut ja olemme molemmat vilustumassa. Päätämme palata kylään kertomaan huonot uutiset, kun kymmenisen kilometriä palattuamme merellä näkyy merkki myrskylyhdyllä. Vene on saapunut. Meidän on saatava merkki veneelle, että olemme täällä. Laitamme pole armini päähän paperia ja sytytämme sen. Saamme laitettua merkin siitä missä olemme, mutta huomaamme olevamme liian kaukana rannasta. Fredrik laittaa merkkiä, että me tulemme sinne. Vene kyllä pysähtyy, mutta kun tulemme paikalle vene on tukevasti karilla. Viesti on mennyt väärin perille ja kapteeni oli lisännyt vauhtia ja ajanut karille. Kapteeni ei ole tyytyväinen ja orjat ovat polvia myöten kylmässä meressä. Jopa Fredrik, joka ei koskaan näytä tunteitaan, kirosi. Kapteeni oli odottanut pimeää, koska ei ollut varma onko saarella vihollisia. Tarvitsemme pian puuta ja nauloja veneen korjaamiseen. Fredrik joutuu purkamaan osan penkeistä ja saa naulat veneen kaminasta, mutta hän alkaa näyttää jo todella kipeältä. Aamu sarastaa kun laiva on korjattu. Muut palaavat veneellä ja minä ratsastan päällikön ponilla kylään. Orjat ovat kylmissään, eivätkä suostuneet soutamaan, mutta onneksi Fredrik sai heidät soutamaan kylään asti lupaamalla heille lämpimän ruuan uudet kengät. Vene saapui satamaan tunti jälkeen puolenpäivän ja tunnin minun jälkeen. Fredrikillä on paha kuume ja hänen korviaan särkee. Charlotte antoi hänelle yrttejä, jotka auttavat häntä nukkumaan. Minä sain kuumaa simaa nuhaani. Charlotte ja Ainnahas keskustelevat kahdestaan epäilyttävästi ja kun he lopettavat kysyn Charlottelta mitä on tekeillä. Charlotte oli aamulla löytänyt vuoren rinteeltä yhden riimukivistä, joista vanha päällikkö kertoi minulle. Hän oli kirjoittanut riimut ylös ja näytti ne Ainnahasille, joka saattaisi saada selvää mitä niissä lukee. Ainnahas oli sanonut, että niiden mukaan valloittajat palaisivat. En luota kumpaankaan, mutta minulla ei ole parempaakaan tietoa. Fredrikin käsi on tulehtunut pahasti ja hänelle on neuvottu, että keskimmäinen sormi täytyy amputoida ja Charlotte on samaa mieltä. Korvat pitäisi puhkaista. Sataman akka on kuulemma hyvä parantaja, mutta toimii jumalan vastaisesti. Parempaa apua ei tunnu kuitenkaan olevan tarjolla ja niin akka kutsutaan paikalle. Nainen puhkaisi Fredrikin korvat neulalla ja imi märkää pois. Hän kielsi Fredrikiä kastelemasta korviaan kuukauteen ja antoi hänelle sammaltukot korviin. Akka on sitä mieltä, ettei keskisormea tarvitse amputoida vaan polttaa haavan. Vaikka Fredrik kesti korvien hoidon häneltä lähtee tässä vaiheessa taju. Alkaa haista palavalle lihalle. On 28. päivän alkuilta. Iltapäivällä räntäsade lakkaa ja muutto lintuja tulee näkyviin. Ainnahas ei suostu puhumaan Ulfinin kanssa, joka yrittää saada tämän kahden keskeiseen keskusteluun. Charlotte lähti etsimään lisää riimukiviä, mutta löysi vain hautausmaan laavan katkaiseman polun varrelta. Kun hän seurasi laavavirtaa ylöspäin, hän löysi uuden valloittajien riimukiven ja kirjoitti riimut ylös. Merellä näkyy paljon lokkeja ja paikalliset ovat pyydystämässä sillejä, joiden tulosta lokit kertovat. Illalla pidetään sillijuhlat Ainnahaskin on saanut joltain vanhalta muorilta vanhoja vaatteita. 29.3.07 Herään taas päällikön vierestä. Aamu on sumuinen, lämmin ja krapulainen. Sillijuhlat olivat onnistuneen ja naiset ovat savustaneet sillejä koko yön ja niitä savustetaan vieläkin. Vanhukset puhuvat, että sillit ovat tulleet kuukauden etuajassa. Ainnahas suostui vihdoin puhumaan Ulfinin kanssa. Ulfin oli kuin olisi yrittänyt hypnotisoida Ainnahasia, mutta epäonnistuu surkeasti. Charlotte ajoi Ulfinin pois ja näytti Ainnahasille uudet riimunsa. Fredrikin korvat ja käsi on alkanut parantua hyvin. Hän yrittää saada välinsä korjattua Ainnahasin kanssa. Minä en näe mitään hyvää syytä moiseen, mutta kuhan joku saa vain puristettua jotain uutta tietoa noidasta niin olen tyytyväinen. Fredrik on luultavasti paras vaihtoehto, sillä näistä kaikista luotan häneen eniten. Fredrik antoi kaksi pronssi rahaa Ainnahasille, jotta Ainnahas saisi vaatteita itselleen. Charlotten palattua sataman akan luota hän kysyi Ainnahasilta mitä uusissa riimuissa lukee. Ainnahas sanoo, että riimut ovat uskonnollisia ja ylistävät jotain äitiä ja tytärtä. Lopulta Ainnahas lukee riimut Charlotelle ja Charlotte kirjoittaa ne norriksi ylös. Charlotte luki riimut minulle: Sister: Shine on your holy servants Shed passion and desire Warm your siblings We sacrifice to Thee We worship Thee Nine times nine Mother: Your stable, yet never gentle touch Your ever nurturing yonglings We sacrifice to Thee We worship Thee We will Return Ainnahas lähti ulos ja Fredrik sanoi, että minun pitäisi mennä hänen peräänsä. Sanon kuitenkin, että jos hän yrittää rakentaa jonkinlaista suhdetta Ainnahasiin, minä en luultavasti ole paras mahdollinen seuralainen. Fredrik lähti Ainnahasin perään. Hän osti tälle ongen ja päivä meni rauhallisesti näiltä osin, kun Ainnahas kalasti Charlotte kysyi päälliköltä missä riimukiviä olisi lisää ja sai tietää, että niitä on vuoren rinteellä, samalla korkeudella vuoren huipun ympärillä. Charlotte suostutteli minut ja Ulfinin mukaan kiertämään vuorta. Lähdemme huomenna. Vene on huonossa kunnossa ja Fredrik yrittää saada sen korjautetuksi. Korjaaja haluaisi kirveen vaihdossa. Onneksi Ulfin ei välittänyt kirveestään paljoakaan ja mitäpä hän sillä olisi tehnytkään. Vene vedetään rantaan ja orjat laitettiin kalanperkaus hommiin, jotta he pääsivät pitkään taloon asumaan. Vasta nyt huomattiin, että Asgard Grim on kadonnut. Rurik kertoi, että vanha ukko oli lähtenyt laivasta minun perääni. Ukko on tuskin enää hengissä. 30.3.07 Aamulla oli sumuista ja melko lämmintä. Lähdemme liikkeelle etelän kautta kiertäen. Iltapäivällä löysimme kaksi riimukiveä. Kun kuljimme yhä pitemmälle kuului yhtäkkiä tuttua hyräilyä lämpimästä altaasta vuoren eteläpäästä. Asgar Grimin makasi altaassa ja paistoi neljää vesilintua Thorin kirveeseen seivästettynä. Ulfin ja Asgard kettuilevat toisilleen samaan tapaan kuin ennenkin. Asgard tuntuu tietävän kummallisen paljon asioita: jotenkin Charlottesta ja kylän bardista. Kysyin mitä hän tietää valtaajien thorin kirves symbolista, jota he käyttävät. Jotain järkevää oli tuostakin tilanteesta saatava selville. Asgard ei tunnu pitävän valtaajista ja pitää heitä pyhäinhäväisijöinä. Hän kertoo myös löytäneensä neljä riimukiveä. Lopulta Ulfin meni liian pitkälle ja Asgard sanoi: Thor sinua rangaiskoon. Ukkospilvet alkavat kerääntyä. Ulfin pyytelee anteeksi, mutta Asgard ei enää huomioi miestä mitenkään. Pilvet kerääntyvät yhä. Charlotte kysyy lähteekö Asgard mukaan ja mies lupautuu kunhan odotellaan, että linnut kypsyvät. Ylipappi pyysi meidät hetkeksi kylpyyn. Jostain kummallisesta syystä myös Charlotte tulee ilman minkäänlaista pelkoa. Asgard pilkkaa Ulfinia vielä kerran ja tämä lähtee loukkaantuneena jatkamaan matkaansa. Kymmenen metrin päässä Ulfinin päälle alkaa sataa rakeita, kun taas meitä sade ei haittaa lainkaan. Kylpy on mitä kummallisin. Kuplat jotka nousevat siitä tuoksuvat erilaisille kukille. Ukko alkoi puhua linnuilleen meistä ja siinä vaiheessa kun linnut alkoivat puhua takaisin minulla menivät pasmat vähän sekaisin. Charlotte taas meditoi tyynen rauhallisesti vieressä. Linnut ja Asgard puhuivat häpeilemättä minusta. Tällä välin Ulfinin niskaan sataa edelleen. Ulfinia vastaan tulee melko tuoretta laavaa, jonka yli hänen pitäisi päästä ja hän päättää yrittää päästä taian avulla yli. Koko saaren alueella rupesi kuulumaan hirveää rutinaa ja pauketta. Saaren maaperä alkoi jäähtyä ja tulivuori kuumeni lämmön keskittyessä sinne. Kraatteri alkoi savuttaa tavallista enemmän. Pahaksi onnekseen Ulfin jäätyi kiinni kallioon n.300m päähän meistä. Lämpöinen kylpymme jäätyi nopeasti ja hyppäsimme pois kylvystä. Tässä vaiheessa Charlotte tajusi olleensa vedessä ja pyörtyi siihen paikkaan. Minusta tuntuu kuin vanhus lukisi ajatuksiani ja minun on vaikea suhtautua siihen. Ukko ehdotti, että menisimme kylään ja minä lähden mitäänkyselemättä. Ulfin menetti tajuntansa veden yhä sataessa hänen päälleen ja Charlotte jäi pyörtyneenä altaan viereen. Palasimme kylän tunnin ennen auringonlaskua. Minulla autuas hymykasvoillani ja kuljin käsikädessä uuden rakkauteni kanssa. Muut huomasivat heti, että minut on lumottu. Asgard ja minä seisoimme pitkäntalon ovella ovella. Asgardilla ei ollut muita vaatteita kuin saappaansa ja kirves jossa oli enää kolme lintua. Asgard on harmissaan, että hänen piknikkinsä on keskeytetty ja kiroaa Ulfinin 7 päiväksi sateeseen ja ilmoittaa sitten tarvitsevansa huoneen itselleen ja valitulle. Valitettavasti paikalla on myös monen yön seuralaiseni päällikkö Asbjörn Thorgsson. Hän tulee vaatimaan minua takaisin miekan kanssa. Päällikkö lyö Asgard. Saan puhuttua päällikön kuitenkin ympäri ja edessä on vain paini. Kaikki siirtyvät ulos ja kyläläiset alkavat kerääntyä katsomaan painia. Fredrik yrittää puhua Asgardin ympäti, mutta Asgard uskoo jumalan olevan puolellaan. Fredrik yrittää mennä väliin ja saakin päällikön rauhoittumaan ja perumaan painin, mutta Asgard livahtaa Fredrikin ohi, antaa kirveensä ja hyökkää päällikön kimppuun. Asgard syöksyy pää edellä päällikön vatsaan ja kumpikin jää makaamaan maahan. Kun pääsen Asgardin luo huomaan, että hänen niskansa on poikki ja hän tekee kuolemaa. Suutelen Asgardia ja sanoo ennen kuolemaansa ”vihdoinkin”. Fredrik sanoo päällikölle tämän voittaneen. Fredrik kysyy uskotaanko saarella Thoriin ja kertoo, että olisi syytä pitää hautajaiset seonneelle miehelle, joka kuitenkin oli ollut Thorin ylipappi. Hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki yhtyvät tyytyväisenä huutoon: "HAUTAJAISET!" Fredrik yrittää saada minulta selville missä muut ovat ja voisinko lähteä etsintäpartion mukaan, mutta en voi ajatella semmoista tällaisella hetkellä. Fredrik palkkaa etsintäpartion ja Rurik ja etsintäpartio seuraavat minun ja ylipapin jälkiä Charlotten ja Ulfinin luo. Kumpikaan ei ole tajuissaan. Parantaja akkakin joudutaan taas hakemaan paikalle. 1.4 Aamulla aurinko paistaa, on paljon pakkasta ja maa on jäässä. Aamulla huomaan, että eiliset tekemiseni eivät olleet kovin järkeviä. Alan epäillä, että kyseessä voisi olla jonkinlainen lumous. Aamulla Ulfin on pahassa kuumeessa ja Charlottella myös vähän flunssa. Asgardin hautajaiset aiotaan pitää kolmen päivän kuluttua. Thorin kirves, joka Asgardilla oli, aiotaan palauttaa naapuri kylän, Stenhusin, temppeliin. Ulfin ei kerro koko totuutta vaan sanoo kaiken johtuvan Asgardin kirouksesta, mutta Charlotte ja Fredrik eivät oikein usko häntä ja ovat melko varmoja, että Ulfin taikoi. Kyläläisetkin kyräilevät Ulfinia, koska taloja lämmittäneet vedet ovat jäähtyneet.. Ainnahas ja Fredrik käänsivät uudet riimukivet: Father Seen by no one, loved by everyone you´re never still, never quiet Always there, yet nowhere Guiding thy siblings Harming enemies Courage We sacrifice to Thee We worship Thee Come rain or shine you will reign Brother You walk, you run, you fy, you are the lifegiver You signing voice shall be heard by by all lucidity, peace and tranquilty will encompass your sibling toward solution; end We sacrifice to Thee We worship Thee Moons shall enlight Thy path Yritimme porukalla miettiä mitä riimut voisivat tarkoittaa, mutta emme ole päässeet kovinkaan pitkälle. Fredrik kertoi Ainnahasille Thorin ennustuksen, joka voisi myös liittyä asiaan: Invasion awaits Despair strikes Death arrives Odds determined by the Gods Division between carnage and salvation Depends on Sacrifice and Awakening Oracle will speak What was lost is found Alliances are forged Dragons enter the Realm of Mortals The Two Twins Emerge Ainnahas kertoo, että: Hänen kansansa historiassa on : Isä=tuuli, äiti=maa, sister=tuli, veli=vesi. Ulfin lisäsi, että meillä on elementteinä myös elämä, kuolema, järjestys ja kaaos. 2.4. Päätimme lähteä saaren toiseen kylään. Ulfin poti kuitenkin pahaa vilustumistaan Godthåbissa. Stenhusissa oli käynyt samoin kuin toisessa kylässä niin kuin meille oli jo kerrottu. Palautimme Thorin kirveen Temppeliin ja pappi siunaa meidät. Ainnahas tuntuu olevan utelias tästä siunauksesta. Etsimme samalla toisia riimukiviä, mutta löydämme vain valkoisia kivikasoja. Aivan kuin kylmyys olisi murtanut ne. Kiertämiseen meni päivä 3.4 Aamulla saavumme takaisin Godthåbiin. |
