Osa 06: haltiavelho ja kauppoja

17.03.2003 -- Sankarimme tutustuvat ihastuttavaan haltianeitoon ja shoppailevat.

Taranee kirjoittaa: Oikea majatalon isäntä on saapunut. Hän ei pidä naisista muuten kuin orjina. Isäntä antaa meille(oikeastaan joukon miehille)tietoja kaupungista. Mies kertoo myös Zhentil Keepistä. Raziel menee kysymään Carlosilta(oikealta omistajalta) mikä on tämän kaupungin tarinaa. Carlos kertoo säteilevästä lähteestä jos siitä juo niin saa mystisiä voimia ja tulee suuruden huluuksi. Raziel kysyy kaupunginjohtajan nimeä. Sen nimi on Ulrih Eeberhard. Samaan aikaan mieheni Jeann kuiskailee Carlosin kanssa. Minä en saa tietenkään tietää mitä ne keskustelee... Lopulta kuitenkin Jeann tulee luokseni ja kertoo kaiken. Saryon ehdottaa, että lähtisimme sepän luo. Ehdotus saa kannatusta. Ulkona tihkuttaa ja on sumuista. Minä annan viittani miehelleni(lainaksi)jottei hän kastu. Maya ehdottaa, että menisimme samalla kaupungin talolle kysymään töitä. Kaikki lähtevät Mayan mukaan. Ovella on viisi vartijaa. He sanovat:"Maksakaa kupari raha niin pääsette huomenna juttusille." Lähdemme pois. Menemme stojanov aukiolle. Siellä on iso torni jossa on neljä vartijaa jotka osottavat meitä jousilla. Ne ampuvat... Minuun osui, se meni poskien läpi. Örkkiinkin osui. Raziel huutaa niille jotain ja ne lopettavat ampumisen. Saryon pytää päästää sisään. Eteemme tulee pieni haavi johon pitäis laittaa jotain. No, siihen laitetaan 2 hopearahaa. Ja sanotaan, että kaksi pääsee sisään. Saryon ja Raziel menevät. kolehti pyydetään uudelleen ja sisään menevät myös Dragon ja Jennifer. Saryon koputtaa sepän oveen ja se aukeaa. Saryon pääsee sisään ja Dragon kysyy pitkää miekkaa. Saryon ostaa itsensä kokoisen sotavasaran. Raziel kyselee haarniskaa. Sieltä kyllä löytyy ketju paitaa. Ulko puolella Minä, örkki, Jeann ja Maya lähtevät kennelliin. Örkki ostaa koiran. Maya ja Jeann kyselevät kissoja. Jeann puhelee kissan kanssa ja häntä pidetään hulluna. Maya löytää kissan joka on koko musta. Mutta ei kuitenkaan osta sitä. Jeann ostaa kissanpennun ja örkki ostaa koiran. Kaikki lähtevät ulos kennelistä. Lähdemme majataloon ja mieheni ostaa minulle pillin. Maya juttelee jonkun miehen kanssa ja saa häneltä tietoja. Majatalossa on paljon väkeä. Siellä on yksi gnome, joka on nainen. Hänellä on jäänsiniset silmät, jotka ovat todella kylmän näköiset. Siellä on myös yksi haltia nainen joka on kummallisen näköinen. Jeann menee juttelemaan naisen kanssa... grr... Örkki menee kyselemään ruokaa ja saa mädänneen lampaan. Saryon huomaa, että se nais gnome on tosi paha. Gnome menee Jenniferin luo, hän kertoo nimekseen kukkanen. Saryon lähtee kulkemaan kukkasen luo vihaisen näköisenä. Maya juttelee papin kanssa jonka nimi on Anton. Hän on pappi. Huomasin, että mieheni katsoo haltia naista. Paska jätkä!!! Menen hänen luokseen ja revin hänen hihaansa, Jeann ei ole huomaavinaankaan. TUPLA paska jätkä!!! Gnome aikoo tappaa Saryonin jos hän ei anna hänelle rahojaan. Saryon luovuttaa. Hän alkaa keskustelemaan örkin kanssa. Saryon kyselee venematkasta eteläiselle linnakkeelle. Örkki suostuu. Raziel alkaa taikomaan jotain Jeania kohtaan. Mutta se ei näytä oikein onnistuvan. Menen kukkasen luo keskustelemaan jos se vois tappaa sen kauheen ämmän joka on haltia. Se ämmä ja Jeann lähtevät. Onneksi Jeann havahtuu ja juoksee huoneeseen .

Maya kirjoittaa: Aamu on kaunis ja lähdemme kaupungintalolle. Ovimaksu on yksi kupariraha. Eteisessä on gnomepatsaita. Hallissa meitä on vastassa vanha kääkkä, joka näyttää yhtä vanhalta kuin patsaat. Hän johdattaa meidät huoneeseen, jossa istuu jo kolme miestä. Meidät hakenut mies on nimeltään Ulrich Eberhar, toinen mies on selkeästi kauppias ja nimeltään Verner von Urslingen. Kolmas mies on pappi, noin 30-40, piispa, nimeltään Braccio. Neljäs mies on nuori, 20, ja hyvännäköinen, pukeutunut pöyhkeilevästi ja näyttää nokkavalta. Hänen nimensä on kreivi Kadorna. Ulrich kysyy meiltä, mitä me teemme. Vähäteltyään tekemisiämme hän kertoo meille, että temppeli pitäisi puhdistaa, kuten myös joen koko ranta. Saryon kysyy mitä me saamme. Temppelissä on kuulemma aarteita, joista voisimme saada osamme. Palkkion suuruus olisi yhteensä noin 1000 kultarahaa. Jean kysyy minkä näköinen Kordin merkki on. Temppelin lähettyvillä asuu örkkejä. Temppelissä on myös varastoja ja vankityrmä, jossa on kaksi haltiaa, Kordin pappeja. Saryon kysyy, saammeko tarvikkeita temppelin puhdistukseen. Saryon kysyy apujoukkoja. Joku haltia on kuulemma luvannut auttaa. Jean kysyy, kuka haltiamaagi on. Hän kuulemma näyttäytyy kun katsoo sen tarpeelliseksi. Huoneen päässä Vilanestre, vanha haltia majatalosta, nojaa tuolin selkänojaan. Jean aukoo päätään Vilanestralle, jolloin hänen kohdalle ilmestyy kivimuuri. saryon retelöi, mutta Vilanestra rauhoittaa hänet. Raziel sanoo, että otamme jutun vastaan. Vilanestre kiittää avusta. Hän nimittää Razielin johtajaksi ja minut kakkosjohtajaksi. Saan vaivanpalkaksi kaksi rubiinia. Kysyn, miten hän on aikonut hoitaa homman. Me hoidamme kaiken elollisen ja hän haamut. Vilanesta selittää, että temppelissä on kolme taikaesinett', jotka hän ehdottomasti haluaa, muut saamme vapaasti ottaa. Drakon kysyy varusteista, Taranee mitkä esineet hän haluaa ja voisiko haltia opettaa hänelle muutamia taikoja. Saryon pyytää tuhatta kääpiötä, mutta haltiamaagi nauraa.

Vilanestra hieroo käsiään yhteen ja siirrymme laiturille. Olemme temppelin pihalla. Laiturilla on tavaroita. Kaksi miekkaa, kilpi, kypärä, kaksi nahkahaarniskaa, täysi säkki, heittokirves ja ruokasäkki. vilanestre leijuu tavaroiden yläpuolella, noin kahden metrin korkeudessa ja sanoo tavaroiden olevan pyytämiämme. Hän käskee meidän huutaa neiti Vilanestre, jos näemme jotain yliluonnollista. Jaamme tavarat.

Taranee kirjoittaa:Dragon ottaa kaksi miekkaa, Maya ottaa kypärän, örkki ottaa isomman nahkahaarniskan, Saryon ottaa heittokirveksen, Jeann ottaa ruokasäkin jossa on koirasäilykkeitä. Ne jaetaan.