Osa 10: Örkit17.07.2003 -- Örkit hyökkäävät. Taranee kirjoittaa. On aamu. Jennifer lojuu joessa Razielin ansiosta. Mä olin just äsken nukkunu Saryonin kanssa samassa makuupuussissa. Lähdimme yhtä matkaa temppeliin Jeanin ja Woltan perään. Saavumme temppeliin Kirjoittajana Saryon vähän aikaa. Käyn katsomassa onko Raziel nauriskopissa. Ei näy. Voi voi. Aina se poika on kadoksissa kun sitä tarvitaan. Taranee taas kirjottajana. Hyvä, Jean ja Wolta palasivat takaisin. Jean kertoi meille mitä oli muille tapahtunut. Kysyin Razielilta missä hän oli ollut. Hän kertoi olleensa pesemässä Jenniferia. Kysyin mieheltäni missä kissani olivat hän vastasi vähän epäröiden minulle mutta sain tietää että se oli repussa. Kysyimme Razielilta missä Jennifer oli emme tienneet että Jenniferillä oli kidukset. Sovimme, että tapaisimme kahden tunnin päästä Dirtanin kopilla. Raziel ja Saryon meni sabotoimaan turva hälyttimiä. He tapaavat muutaman örkin, mutta he eivät huomanneet Razzea ja Saryonia. Raziel purki hälytys järjestelmän ja kurkkasi sisään mutta ei nähnyt mitään. Sitten saryon kurkisti ja näki joitain boxeja Ne menivät sisälle. Yhtäkkiä kaksi örkkiä tulivat sisälle ja huomasivat Razzen mutta ei Saryonia. Örkit hyökkää!!! örkeistä ei kumpikaan osu. Yhtäkkiä Saryon hyökkää!! Ja osuu! Örkki köllähtää maahan ja kuolee.Toinen örkki suuttuu ja lyö Saryonia nuijalla. Razze lyö örkki kirveellä örkkiä ystävänsä takia ja osui häneen ja lyö häneltä vasemman käden irti. Samaan aikaan Jean sukeltaa veteen ja löytää Jenniferin mutta se rimpuilee ja pääsee irti ja sukeltaa pohjaan Jean tulee vetämään happea. Saryon lyö seraavaksi örkkiin ja OSUU!!! Razze lyö örkkiä örkki kirveella ja osuu. Örkki huojuu hirveästi. Razze lyö vielä kerran ja örkki menee tajuttomasti. Saryon lyö viimeisen tappavan iskun mutta lyö itseensä(hoh hoijaa ) Razze lyö ja örkki kuolee. Jean sukeltaa uudelleen jokeen ja tuleekin jo kohta pintaan. Jean näkee Jenniferin polskuttelemassa veden pinnalla ja minä huudan:Tuu tänne mul on sulle asiaa.. Samassa Jennifer sukeltaa veteen. Jean laittaa vaatteensa kuivamaan sillan kaiteelle. Samalla Razze varastaa örkkiä ja Ssryon menee kysymään dirtanilta apua mutta hän on nostanut hintoja hirveästi.Jean alkaa heittämään kiviä jokeen ja juuri kun Jenni9fer on nousemassa pintaan juuri kun Jean on heittänyt kiven se osuu jenniferiin. Jennifer vajoaa ja Jean lähtee sukeltamaan. Hän saa jenniferin rannalle. Hän on tajuton laitan hänelle suuhun parantavia marjoja.Se toimi.Saryon tulee paikalle. Kaikki menevät yhdessä Dirtanin koppiin, Jennifer pääsee kiillottamaan ja pesemään kattiloita. Dirtan on niin iloinen Jenniferin paluusta että tarjoaa kaikille yhdet halvat parannuspotionit. Sitten hän kertoo että suuri taistelija nimeltä Anton on saapunut kaupunkiin ja hän etsii itselleen armeijaa. Tyypit lähtevät torille. Saavumme torille. Siellä on paljon ihmisiä jotka kuiskailevat. Keskellä pitää puhetta Anton menen puhumaan hänelle mutta hän ei ole huomaavinaankaan. Paikalla on yksi ihmis paladin ja yksi hobitti joka on taisteliija ja hänellä on kaksi asetta ja puolihaltia joka on nuoren näköinen ja tullut juuri jostain matkalla se on mies. Yhtäkkiä Jennifer tulee ja repii ja uhoaa Jeania.Juttelemme hänelle ja meille tuodaan ja kaikkki alkaa lyömään paitsi taranee nyt jennifer kirjoittaa.sen jälkeen kaikki paitsi taranee joutuvat taistelemaan haltiajettiä vastaan ja ensimmäinen taistelia on rasse.ja jettiä pitää osua kolme kertaa ja rasse ei osunut yhtään kertaan ja rasse sai tavallisesti kaksi kertaa turpiin ja nyt on saryon vuoro ja hän pääsee armeijaan ja nyt vuorossa on jean ja hän pääsee armeijaan ja rasse ei pässyt armeijaan ja nyt taranee jeanin vaimon vouro ja taraneen pitää tehdä taika temppu säkkiin koska ei taistellu jettiä vastaan koska on maagi ja maagithan ei osaa taistella nyt taranee miettii jotain taikaa jännitys tiivistyy ja nyt taranee päättää heittää kivan jäätaijan ja se säkki alkaa huurtua ja niin taeanee pääsee armeijaan .niin rasse saa vielä yhden yrityksen.nyt he juttelevat ja neuvottelenukkumaanvat taranee pamautaa että me lähdemmenukkumaan.nyt minulta kysytään että kuka olen pääsen mukaan ja nyt me saadaan viisi sataa kulta rahaa kaikki paitsi minä minä saan kaksisataa kulta rahaa.ja minä kysyn taraneelta jos osaisi poistaa sen kirouksen mutta taranee on niin surkee että ei osaa parantaa minun kiroustani ja nyt kaikki paitsi minä lähtee kauppaan.nyt ennen kauppaan lähtöä kaikki juttelevat.rasse ja saryon menevät armonia kaupaan ja ostavat haarniskoja ja muita juttuja.kun sillä aikaa lemmen pari taranee ja jean menevät vuorotellen tyhmään kauppaan.minä jennifer jonotan jeanin takana tymään kauppaan.taranee ostaa taikoja.tyhmästä rasse ja saryon ovat vielä kaupassa ostamassa kamppeitaan.ja taranee kyselee taikojaan.nyt taranee tulee taikojensa keran ulos. Taranee kirjoittaa: Razze ja Saryon tekee kauppoja. Jean menee tyhmään kauppaan ja kyselee taikoja. Saryon tulee tyhmän kaupan eteen. Saryon tönäisee minut pois tieltä ja huudan: SARYON LYÖ MUA! Me lähdetään Jeanin kanssa taikajuoma kauppaan. Jeanille ei ole mitään taika juomia, mutta minä kysyn häneltä. |
