Angstia ja Anarkiaa

Julkaistu 2007-01-26 21:08:42 EET.

Sankarimme alkavat tutustua kylän ympäristöön ja löytävät sen turhankin vaaralliseksi.

11.11.06 Aino kirjoittaa: Olemme kapakassa Alexranaden, Dimblen , Jasonin, Gyramin sekä Alexandren kaappaaman merirosvon kanssa. Suojelijani saapuu alas ja sanoo minulle: "Mitä tämä nyt on olevinaan?!” Olen halaamassa merirovoa jonka toverit hän juuri surmasi. ”Kuka hän on?!” Hän kysyy minulta ”Setäni.” Merimies ei pysy mukana ja keskeyttää kummastuneen tuokion sanomalla: ”Olen Ogma”. Keskutelemme Dalin aikeista ja säästä. ”Kuka hän on?” Mörssärini kysyy Ogmalta osoittaen minua. ”Anna Runetouch”, vastaan. Jotkut Ryhmaläisemme saapuvat kapakkaan säkit selässään. ”Minähän sanoin” Gyram huutaa onnesta pyöreänä , he olivat löytäneet jauhosäkkejä kartanosta. Mr.Dimgle ottaa jonkun metallisenlankakerän taskustaan ja lähtee seuraamaan pallon osottamaan suuntaan. Hän löytää lanttusäkit. Menen ylös lepäämään. [ Muut lähtevät leipurille jauhosäkit selässään, pari jää kapakkaan. Druidi ja Puna sininen haltia saapuvat leipruille. Vastaan tulee kuihtunut nainen ”Olisi pieni lahjoitus kylälle” druidi sanoo jauhosäkkejä osoitellen. Naisen silmät kirkastuvat hän alkaa touhuamaan leipomisen parissa. ] Menen alakertaan. Ogma on päästetty vapaaksi. Juttelen hänen kanssaan, Hän ei vaikuta vihamieliseltä ja menen hänen kanssaan kävelylle. [ Druidi suunniteelee pois pääsyä, he lähtevät takaisin majatalolle . Mr. Dimble pummii lanttuja leipurilta, leipuri luovuttaa lantun pikkumiehelle. Sen jälkeen keittopuuhiin. Kapakassa tutkitaan kartanosta löydettyä karttaa ja suunnitellaan pois pääsyä tästä kuoleman kylästä. Lantut tulevat kapakkaan. ] Mr. Dimble tulee kattilan ja lantun kanssa rantaan, lähden juoksemaan kapakalle lanttujen luo. Otan Ogman mukaan. Saavumme, Ogma ajaa Mr. Dimblen ja kaataa hänen päällensä vettä joella tapahtuneen kohtauksen kostoksi, Dimble taikoo väläyksen ja sokaistumme Ogman kanssa, kuulen kolinaa ”Ai saatana.” . Dimble on hävinnyt. Punainen haltia alkaa lukemaan kirjettä, minkä hän on löytänyt kartanosta. Minua kiinnosraa enemmän merimiehen jutut enkä jaksaa kallistaa korvaani haltian puheille. Gyram saapuu joelta veden kanssa ja lanttujen keitto alkaa, Suojelijani ei suostu keittämään Ogman lanttua, hänellä on kai jotain Ogmaa vastaan. Punainen haltia lukee vihkosta, senkin hän on kai löytäny kartanosta. Ogma kysyy minua kartanoa tutkimaan, lähdemme sinne. Otan rakkausrunokirjan ja asetun nojatuoliin lukemaan sitä. Luen yhden runon ääneen. Kolmisen tuntia vierähtää ja lähdemme kapakkaan. Hyökkään jo vähän viilenneen lantun kimppuun. Kaikkia alkaa ramasemaan ja yksin mielin käymme yöpuulle. Herään kun miespappimme tulee huoneeseen, hätäännyyn olen vain alusvaatteilla. Hänellä on asiaa suojelialleni. Druidi häätää hänet. Koputus jatkuu .. Suojeliani avaa oven alusasusillaan, pappi menee nihkeäksi. ”Kuolleet ihmiset rannalta pitää saada haudattua.” hän sanoo takerrellen. Suojelijani mielestä asia saa odottaa muutaman tunnin ja sulkee oven. [Pappi menee koputtelemaan Jasonin ja merirosvon ovelle. Ogma menee haltiaa houkuutelemaan mukaan, häntä ei kiinnosta ruumiit. Ogma heittettään ulos. Pappi menee haltian luo, sama juttu, vähän kovemmin. Haltiaa ei häiritä. Mr. Dimble tulee puolialastomana huoneesta seuraillen laitettaan. Ogma ottaa Dimbleä kainaloista ”Taitaa olla koston aika.” Rappusissa Ogma kuitenkin kompastuu ja he rämähtävät alas. Suojatti tulee ihmettelemään melskettä, pappi houkuttelee hänet mukaan rannalle ruumiita hautaamaan. Rannalle lähtevät Pappi, suojelijani ja Ogma.] Herään. Haluaisin vaihtaa vaatteet, kutsun suojelijaani pillillä. Alakerrasta tömistelevät ylös druidi ja puna sininen haltia. Suojelijani on lähtenyt hautaamaan kuolleita ruumiita. *Sigh*. Druidilla ei ollut varavaatteita, mitä olisin voinut lainata. Kipittelen huoneeseeni, pitäisi naisella nyt varavaatteet olla. Druidi nyt on selvästi kettuuntunut, hän valittaa minulle aatelisuudestani. Miksi pitäisi elää köyhästi kun voi elää täysillä? Hippi saarnaa minulle yksinkertaisesta elämästä, haron hiuksiani. Lopultakin hän lähtee. [Druidi menee joelle juomaan, puna sininen haltia seuraa perässä. Druidi on äskeisestä keskustelusta kettuuntunut ja räjähtää haltialle ] Lähden ulos, alakerrassa näen hippiäisen, menen juttelemaan hänelle, ei mitään mukavaa. Kun lähden kuulen outo muminaa, ulkona näen puna haltian. Keskustelu tuokiomme on lyhyt ja jatkamme omia reittejämme erisuuntiin. Lähden kylän ulkopuolelle. Vastaani tulee kolme hylättyä taloa, kävelen yhteen niistä. Yksi on palanut, tuo on kai se Jasonin vanha talo. Lähden takaisin. Löydän talon jossa on kuollut ruumis, siellä haisee kauhealle. Juoksen takaisin kapakkaan. Vien Hipin talolle, jossa hän menee taloon sisälle. Hullu! Hän kettuilee minulle ja potkaisen siitä hyvästä häntä sääreen.[Haltia lähtee seuraamaan jotain oliota, ja on pahasti niin että hän on eksymässä] Kiertelen taloja. [Joukkio saapuu rannalle ja haudan kaivuu voi alkaa. Pappi pyhittää paikkaa. Toisaalla puolialaston Dimble kaivaa masiinansa esiin ja seuraa sen osoittamaa suuntaa. Se osoitta pellolle, druidi on mukana kun hän lähtee . Pelto loppuu. Kun he jatkavat matkaa, he merkkaavat reittinsä. Matka jatkuu, yhtäkkiä kuuluu askeleen ääniä. Sumusta hahmottuuu kolme olioita. Sankareillamme alkaa mennä pupu pöksyyn, mutta matka jatkuu. Vastaan tulee kolme mutahirviöitä. He lähtevät takaisin pissa housuissa kapakkaan. Haltia löytää onnistuneesti takaisin kylään , kun hän saapuu kylään hän kertoo olion takaa ajostaan] Lähden takaisin kapakkaan, sielllä minulle kerrotaan että kylä tuhotaan. Päätämme valmistautua hyökkäykseen, Gyram lähtee hakemaan kyläläisiä. Tunnelma on kireä. Dimle, druidi ja haltia lähtevät mutahirviöiden kimppuun.[ Pellonreunassa on kolme mutahirviötä, he ovat tulleet lähemmäs. Sankarit etenevät hiljaa lähemmäs. Mr. Dimble hyökkää, hän ampuu pikku pallon yhtä kohti. Mutakuonot tulee druidin ja haltian väliin. Action time. He hyökkäävät, molemmat osuu. Druidin mutakuonotlta tippuu pää. Mutakuono lyö druidia, nyt sattuuu. Mr.Dimble hyökkää, huonosti menee, ei osu. Yksi mutamömmö on kuollut. Toinenkin kupsahti kuolleena maahan. Viimeistä viedään, se kuolee.][Rannalla, druidi oli lähettänyt viestin pöllöllään rannalla oleville ihmisille kaupungin tuhoutumisesta, pappi ottaa viestin pöllöltä. He lastaavat ruumiita hautaan]

Takaisin