Episode I: the new beginning06.02.2003 -- Sankarit saavat tehtävän ja syöksyvät selvittämään sitä kohti Kesselin kaivoksia...
Nar Shadda, nykyinen rotanloukkomme. Mesta on niin teollinen, että täällä hengittäminen on melkoisen ikävää hommaa ilman hengityssuojaimia. Olemme täällä pomomme Oron Draysonin asioilla, itse asiassa tapaamassa häntä. Mies on sen verran outo, että asuu mieluummin tälläisessä savussa kuin kauniissa metsäisessä Kashyykissä tai muissa sivistyneissä paikoissa. Uusi tasavalta on perustettu äskettäin, parisen kuukautta sitten ainakin me siitä kuulimme. Paljonko se toisaalta meitä painaa, sillä kotoinen Kashyyk on edelleen vielä melkoisen sekainen. Imperium on vielä melkoisen vahva, mutta Palpatinen kuoleman jälkeen Imperiumin sisäiset ristiriidat ja sodat alkoivat hajottaa ennen niin kovin yhtenäistä imperiumia. Planeetat vaihtavat omistajaa, liittolaisia ja sotia soditaan siellä sun täällä. Eli elämme siis kulta-aikaa salakuljettajille, ainakin päteville sellaisille. Tilanne on siis kuin luotu meille. Kartsu on hyvä keinottelija ja tuntuu aina omaavan kavereita, riippumatta minne mennään. Olemme nyt muutamia vuosia lentäneet keikkaa Kartsun kanssa Oronille, siitä suurimman osan aikaa olemme nauttineet Malon 'avusta'. Noh, miestä on pakko kestää kun kerran Malo on Oronin kamuja. En kuitenkaan pelaa dejark'ia Malon kanssa, voisi käydä muuten hassusti Malolle. Planeetta on Huttien alueella, joten auktoriteetti paikalla on se jolla on pahin luonne, isoin ase tai nopein käsi. Minä olen siis auktoriteetti. Pelailemme dejarkkia. Onneksi muut pelaajat on jotenkin ymmärtäneet, etteivät he voi minua voittaa. Kartsu polttaa vesipiippua. Malo kertoo taas jollekin droidille, kuinka Rodianit valtaa maiilman... *BIIB*, datapadi piippaa Kartsu lueskelee tyypilliseen ylitehokkaaseen tapaansa viestin välittömästi. "pöh, minulla on siirto kesken. Se ensin; sitten työ.", sanon ja sitten jatkataan taas peliä. Piakkoin voitan pelin, joten sitten voimme lähteä katsomaan mitä Oronilla oli asiaa. Muut on nynnyjä, joten lennän yksin swoopilla taxin ympärillä monta kertaa harjoitellen tosi vinkeitä mutkia. Onneksi taksi alkaa olemaan oppinut, että pitää mutkitella jotta tulisi hieman hankaluutta. Perillä Oren katselee Rancorien pallomatsia holoscreeniltä. Orenin mesta on cool, ei voi muuta sanoa. Mies on tukeva ihmiseksi ja aika vanha, mutta rento ja hyvä tyyppi. Pienen rupattelun jälkeen pääsemme asiaan;"Kesselissä olisi jonkin aluksen tietokone, joka pitäisi käydä hakemassa.", keskustelu jatkuu ja saamme kuulla että se kone on kuulemma edelleen aluksessa... alus on jonkun bountyhunterin. Se dirtbag oli kuulemma jossain vaiheesa käynyt imperiumin Borleiaksen tukikohdassa, johon ilmeisesti joku nyt palavasti haluaa. Ilmeisesti sen törkyturvan alus olisi sitten Kesselin vankilanjohtaja Doolen omissa partiojoukoissa tai kenties se on purettu palasiksi. Ja meidän pitäisi hakea palaset siis Doolelta kysymättä. Keikan tilaaja on kuulemma joku jo kloonisotien aikana kadonnut firma. Paska nakki. Melkoisen hankala homma. Mutta luonnollisesti minä siitä selviän ja autan Kartsunkin hengissä takaisin. "Samalla kun nyt sinne Kesseliin menette, voisitte vaikka 100 unittia spiceä ostaa", Oren toteaa ja ojentaa 200.000 cr chipin. Kessel tuntuu tosi mielenkiintoiselle 'lomakohteelle', vankila galaksin pahimmalle roskasakille, ei juurikaan ilmakehää, tuntemattomia petoja ja valoa tuskin nimeksikään. Ja siis spicehän on tietysti vielä myrkyllistä ja valossa höyrystyvää. Ja meidän pitäisi mennä kutsumattomina vieraina tänne paratiisiin. Matkakaan ei ole täysin mutkaton, sillä Maw'n musta-aukko keskittymä on suoraan reittimme varrella. "Koska lähdetään?", kyselen. Kartsulla ei tunnu olevan kiire, kun on kerran Orenin ilmaiset viinat tarjolla. Oren löytää jostain dejark pöydän ja menen pelaileen. Kartsu vetää sivistyneesti, jostain syystä Malo ei juo, vaan ennemmin putsailee kivääriään. Peli tuntuu tylsältä, joten viritän sitä hieman. Nyt peli on parempi, kummallisia ylimääräisiä ukkoja juoksee nyt kentällä epäsäännöllisin välein. Samaan aikaan Kartsu käy tutkimassa Orenin kanssa valtavaa varastoa, josta he etsivät yönäkölaseja. Palattuaan Oren alkaa taas seuraamaan jotain holovisiolta, ilmeisen selkeästi vihjaten, että meidän pitäisi jo lähteä. Käymme penkomassa rojuja ja jatkamma alukselle, minä otan mukaani kaikkea kiinnostavaa. Olisin pyytänyt muuten Kartsua ja Maloa laittaan aluksen valmiiksi, mutta eiväthän ne tietenkään osaa. Niinpä kun saavun alukselle Kartsu odottaa:"Eikös sinun pitänyt ottaa vain yönäkölaseja". "Ei niitä löytynyt, mutta löysin tälläisiä kaikkia hyviä tarvikkeita." *Kartsu huokaa syvään*. Laitan tarvikkeet kabiinin pöydälle. Laitan aluksen kuntoon ja lennän sen tottuneesti avaruuteen. Ressu ilmoittaa meidän menevän Tatoinelle. Lennonjohto droidi kuittaa ja lasken meille hyppykoordinaatit. Normaaliin tapaan lasken ne tiukoiksi, mutta ei vielä vaarallisiksi. Kolmen päivän hyppy. Minä käyn elektroniikat läpi.
Rakennan kenkälaatikkobottiini parannuksia. Nyt se osaa
ampua pieniä mikroaaltopulsseja rodianien kärsään.
Hieno homma.
Tulimme alas hyperavaruudesta normaalisti. Tietysti. Olihan reitti minun laskemani. Muut nukkuu. Vain minun aistini havaitsevat muutokset aluksen liikkeissä jopa aluksen gravitaatiokentän läpi. Edessämme on ruskea pallo, jonka pitäisi olla Kessel. Paikka on juuri niin tylsä kuin muistinkin; autio ja luotaantyöntävä. Avaruus on tyhjä, mutta sekä vankila että kaupunki planeetalla alkaa luotaan meitä. Meidät on havaittu. Ilmoitan meidän saapumisesta vankilaan, tai ehkäpä oikeammin kaivokselle. Muut heräilevät kun laskeudun kohti vankilaa. Vankilasta meitä kohtaamaan lähetetään kaksi saattohävittäjää, Tie-hävittäjä ja Z95 Headhunter. Vanhaa rojua. Herättyään Malo esittää visionsa siitä miten hänen laskuillaan oltaisiin tultu nopeammin... mutta huomaamme pian, että Malon laskut olisi vienyt mustaan-aukkoon. Onneksi Malo ei suunnista. Planeetalla on aamupäivä. Lennän maanalaisiin hangaareihin, normaaliin tapaan tyylikkäästi: perä edellä ja lujaa. Alushan pysähtyy paremmin päämoottoreilla. Lasken laskusillan. Malo ja Kartsu lähtee ulos. Laittelen rauhassa aluksen valmiiksi lähtöön, lasken hätäreitin jonnekin keskelle ei mitään ja lähden sitten ulos. Laskeutumisplatalla on 12 vartijaa tapaamassa Kartsua ja Maloa. Vartijat kitisee. Kartsu esittäytyy Ressuna ja kertoo meidän olevan Orenin asialla. Ressun lyhyen keskustelun jälkeen minäkin ehdin paikalle. Hissi. Vartija ilmoittaa Doolelle Ressun ja meidät muut. Olemme kauppiaita. Doole ilmoittaa, ettei audienssia ole sovittu, mutta sellainen kuitenkin järjestyy... tosin se vie parista tunnista pariin päivään. Niinpä suuntaamme kohti asuintiloja vartijoiden saattamana. Meille osoitetaan pieni koppi paikallisen Kessel-marketin (K-market) vierestä. Tilaan meille huoneen. Kartsu ei tykännyt huoneesta, joten hän tilasi toisen. Malo ilmoittaa että hän on tulossa kipeäksi, öisin on kärsää koskenyt. *urahtelen* No, meillä on nyt huone minulle ja Kartsulle. Hyvä niin, Malo nukkukoon omassa kopissaan. Huoneet on järkyttävän isoja, 6x10 metriä, kumpikin huone. Meidän huone on osin jo majoitettu. Siinä huoneessa on ilmeisesti joskus majoittunut imperial troopereita. Kerrossänkyjä 32:lle hengelle. Sängyt on siis selkeästi liian pieniä, ihmisille tehtyjä. Otan muutamia sänkyjä ja teen niistä meille seinän. Oma huone on poikaa. Kolmannessa yläsängyssä nukkui joku. Ja sillä oli blaster pistooli. Huono homma. Alienhan siellä. Se tippuu, astun sen pääälle varovasti ja osoitan sitä haulikolla. 'Tämä on minun sänkyni', kerron alienille. Sitten muistan laittaa "kenkälaatikkoni" päälle. Ehkä alien ymmärtää paremmin galaktikia. Keskustelen hetken alienin kanssa ja kerron, että minä ja Kartsu viemme nämä sängyt. Hitsailen wookien kokoisen sängyn kahdesta stormtrooper sängystä. Lähdemme hakemaan Maloa. Sen huone on lukossa. Malo on nukahtanut, herätämme hänet. Otan Maloa kärsästä ja käsken tottelemaan Kartsua. Malo kitisee, mutta alkaa sen jälkeen Kartsun ohjeiden mukaan kaivamaan tietoja 'Nightstalker' aluksesta, eli kohteestamme. Malo ottaa datapadillaan yhteyden paikan keskuskoneeseen. Saamme kartan, mutta iso alue kartasta on merkitty 'restricted' tagilla ja siitä ei saa tietoja. |
