Osa 05: Kirjasto15.03.2003 -- Sekoiltuamme aikansa sankarit päättävät etsiä seuraavaa questia ja kuinka ollakaan sellainen löytyy... Taranee kirjoittaa: Minä vapautin Jenniferin häkistä, ostamalla 'vaalean punaisen papukaijan'. Aloin uhkailla Jenniferiä, kun se alkoi isoittelemaan eikä suostunut maksamaan hintaa jonka olin hänen vapauttamisestaan maksanut. Raziel tuli auttamaan minua uhkailussa, mutta kompastui omiin jalkoihinsa: ei kauhean vakuuttavaa. Samaan aikaan tapahtui Dragonille: Dragon pakeni goblieneiden luota ja joutui jättämään kaikki tavaransa sinne. Dragonilla ei viime aikoina ollut paljoa vaatteita päällä, joten Dragon oli alaston. Satamassa olevat puoli-örkit nauroivat hänelle, mutta yksi kuitenkin lahjoitti hänelle vanhan kalaverkon. Dragon meni majatalo Katkeraan Teräkseen, jossa me olimme majoittuneet. Kolme hävytöntä äijää vihelsi Dragonille... Raziel samaan aikaan häätää Saryonin tyhmästä kaupasta. Samaan aikaan Dragon anelee äijiltä vaatteita. Hän saa villa sukat ja nahka housut. Dragon häipyy sieltä. Alamme keskustelemaan satamassa olevien ihmisten kanssa. Tulee ilta ja aamu tulee. Saamme baarimikolta arkun jossa on saippua, linko ja kymmenen panosta, nassakoita, soihtuja, 30m köyttä, tulukset ja olut tuopin. Dragon kirjoittaa: kirjaston ovi on naulattu kiinni Taranee kysyy närkästyneesti:"Oliko nyt oikeasti hyvä idea tulla tänne?"
Taranee kirjoittaa: Olemme nyt Saryonin kanssa ovella ja Saryon koputtaa 5-2-5, sovitulla tavalla. Samaan aikaan toisaalla mukanamme ollut puoliörkki taintuu liskomiehen iskusta, mutta ennen sitä hän löi liskoa jalkaan ja siitä lähtee jalkaterä. Dragon lyö jalkansa menettänyttä liskoa ja hän osuu, tikarista lähtee sinisiä pieniä 'salamoita'. Saryon yrittää rikkoa ovea juoksemalla ovea päin, mutta ei onnistu. Yht'äkkiä lisko tulee esiin kulman takaa ja oven luona olijat huomaavat kauhukseen, että lisko on taikomassa toistakin tulipalloa:"Mugalabuuuuuuum!" *ja tulipallo lentää*. Dragon iskee maassamakaavaa, haavoittunutta liskoa. Lisko kostaa ja se lyö Dragonia hännällään. Oven suussa Raziel ja Saryon taistelee tulipalloa paiskonutta liskoa vastaan, kunhan ovat ensin sammutelleet vaatteensa. Lopulta Dragon saa tapettua toisen liskon. Raziel tekee loimahdus taian ja piiloutuu sen avulla. Saryon lyö sokeutunutta liskoa ja lopulta MINÄ tulen paikalle ja lyön liskolta niskan auki. Ulko-ovi aukeaa, Barnabas on ovella ja taustalla näkyy isompikin ryhmä henkilöitä. Meidän hengissä selviämisestä on käynnissä kova vedonlyönti. Ruumiit haettiin ja liskonpesä ryöstettiin, sitten kaikki tulivat ulos. Pihalla on paljon väkeä. Barnabas(baarimikko) keskustelee hetken Saryonin kanssa. Lopulta Jennifer, Dragon, Raziel ja Saryon lähtevät takaisin kirjastoon, siivoamaan varmuuden varalta 'mahdollisesti unohtuneita' hirviöitä. Muut jäivät pihalle. Raziel ja jennifer lähtivät jonnekin, heti sisään päästyään ja näin ollen siivous jää Dragonin ja Saryonin vastuulle. Dragon ja Saryon löytävät goblineja jotka huutavat: "FOOD!!!" Dragon yrittää heittää verkkoa niiden päälle. Saryon lähtee kilpi edellä goblineita vastaan. Kolme kaatui, mutta kukaan ei loukkaantunut. (niitä on viisi) Saryon kaatui ja kaikki goblinit hyökkäsivät sen kimppuun. Dragon heittää verkon niitten päälle. Dragon saa kikkiin 4 goblinia, mutta yksi pääsee pakoon. Dragonin luo tulee kaksi goblinia puremaan. Dragon yrittää tappaa niitä mutta ei edelleenkään onnistu. Yksi koboldi kuolee ja ne kaikki antautuu. Saryon yrittää kiristää koboldeja mutta ne vihastuvat ja hyökkäävät uudelleen... Samaan aikaan Dragon-parka makaa lattialla ilman paitaa ja yksi goblineista tulee puremaan häntä kipeästi kyljestä. Saryon tappaa kaikki paitsi yhden koboldin, joka antautuu ja Saryon ottaa sen lemmikikseen. Sen nimi on Prööt...(jou!) Saryon menee valtavan kokoiseen huoneeseen joka on sisä puutarha. Saryon käy hakemassa Dragonin ja lähtee ulos. (Dragonilla ei ole edelleenkään paitaa). Kaikki palaavat pihalle. Dragonille ilkutaan, koska Saryon kertoi, että Dragon hävisi yhdelle ainoalle koboldille. Lopulta kaikki menevät majataloon ja siellä jaetaan palkkiorahat. |
