Intro: Mistä koko soppa alkoi

03.09.2005 -- Kuinka kaikki alkoi ja mihin se sitten johtikaan...

Pohjoisen peli

Tarina

Tarina keskittyy Färin saarille, pohjoiseen Dor Amarthiin. Yllättäen Fär-saarilla reali maailmassa ja tarinan Fär saarilla on melkoisesti yhteistä. Asukkaat ovat norreja, jotka ovat hyvin viikinkien-kaltaisia.

Valarien ajanlaskun mukaan kesällä 1106 ilmestyi läntisestä horisontista laiva. Yksinäinen pieni laiva seilasi Askalundiin, jossa se otettiin lämpimästi vastaan. Laivassa oli vain muutamia hengissä olevia henkilöitä. He puhuivat outoa kieltä, joka hieman vastasi muinaista Norrin kieltä. Hengissä olevat olivat huonossa kunnossa, selvästi pitkään merellä liian vähällä ruualla ja vedelle olleita.

Pelastuneet kuntoutettiin ja toimitettiin kuningas Hårdeknutin luokse. Hårdeknut ei paljon pelastuneiden hurjaa tarinaa uskonut, vaan kaikkia odotti linnareissu. Kidutuskaan ei muuttanut tarinaa, toisaalta eipä
sitä silti uskottu. Tarinan mukaan laiva tuli toisesta maailmasta, josta olisi tulossa vihamielinen invaasioryhmä. Nyt saapuneet olivat jonkinlaisia toisinajattelijoita.

Talvi meni vankilassa ja vain kolme 'toisinajattelijaa' jäi henkiin. Kun normaalia leudompi talvi alkoi näyttämään merkkejä loppumisesta, tuli kevät myrskyn ohella myös jotain täysin ennenkuulumatonta; Lentäviä laivoja. Laivat näyttivät hyvin paljon normaaleille norrien sotalaivoille, mutta ne lensivät. Laivoja tuli vain muutama, mutta niistäkin tulleet hurjat soturit riittivät siihen, että Utoy vallattiin varsin nopeasti.

Tämän jälkeen Hårdeknutkin muisti vangit. Tarina kuunneltiin uudestaan. Olisi selvää, että vastaavia laivoja olisi tulossa lisää ja niiden muodostama uhka olisi selkeästi suurempi kuin mikään muu tunnettu uhka. Myös prinssi Olaf oli talven aikana onnistunut laajentamaan omaa valtapiiriään. Hårdeknutin valta Färissä oli murenemassa...

Peli alkaa siitä tilanteesta, jossa vangittuna olleet kolme 'muukalaista' ja Hårdeknutin paikalle määräämät henkilöt keskustelevat tilanteesta ja päättävät kuinka asiassa tulisi edetä.

Lisämateriaalit

Tunnetut ihmiset

  • Kuningas Hårdeknut Ankara, Färien kuningas
    • Hallitsee pelolla
    • Suuri laivasto
    • Oma linna Åsaheimissa
    • Uskolisten miesten joukko johtaa laivastoa
    • Maksaa hyvää palkkaa
    • Puolisona kuningatar Thyre, edellisenkin kuninkaan puoliso. Reilusti Hårdeknutia nuorempi.
    • Esiintyy aina mustassa haarniskassa, jonkalaisia hänen henkivartiostonsakin käyttää. Hankaloittaa sen selvittämistä kuka on todellisuudessa ritareista Hårdeknut.
  • Stenkil, Åsaheimin pormestari, talousmies.
  • Thinglid, Freyan ylipapitar, Åsaheimissa.
  • Floke Ramgård, Åsaheimin vouti.
  • Hårik, edellinen kuningas, R.I.P. Ramgårdin kuningas-suvun 9 kuningas. Ramgårdit saivat kuninkuuden Freyalta ja Freyan papit ovat aina olleet suvun kanssa läheisiä. Alkoholisti. Ei kovin uskonnollinen.
  • Mona, Hårikin ensimmäinen puoliso
  • Olaf, Monan ja Hårikin poika. Pyrkii nousemaan valtaistuimelle.
  • Anna, Monan ja Hårikin tytär

Hahmot

Muukalaiset (3)

  • Abred: Laivan perämies, ahavoitunut neljissäkymmenissä oleva mies, hiljainen. Harmaantunut parta ja vaurioitunut silmä kertovat karua kieltään miehen menneisyydestä.
  • Áinnahas, Lukutaitoinen nainen (syytettynä myös noituudesta),
  • Beowulf Sankari, Skald (norrien bardi, tämän pelaaminen vaatii ihan varmasti kohtuullisesti tarinoiden kirjoitusta)

Hårdeknut Ankaran paikalle määrämiä henkilöitä

  • Neuvonantajat
    • Fredrik Arnfinsson, vanhuuden vuosia kolkutteleva neuvonantaja, jolla tuntuu olevan pelottavan paljon vaikutusvaltaa hovissa, vaikka ei suoranaisesti näytä olevan Hårdeknutin henkilökohtaisessa suosiossa.
    • Theodor Gryveldam, Hårdeknutin henkilökohtainen neuvonantaja. Ainoa henkilö jonka kanssa Hårdeknut keskustelee kahdenkesken. Pelottavan katseen omaava pieni, kalju mies. Hallinnon selän takana Theodorin kerrotaan monesti olevan mies Hårdeknutin takana.
    • Isilda Guttirsdottir, Ainoa nainen Hårdeknutin hovissa jolla on puheoikeus. Neljissäkymmenissä oleva vanha matroona edustaa Thorlandin hallintoa.
  • Hårdeknuts Blackriders, pelätty eliitti tiimi ratsastavia tappajia. Tämän joukon jäsenet eivät ole hyvissä väleissä kenenkään kanssa, mutta toisaalta kukaanhan ei moista uskalla sanoa. Parempi kumartaa syvään, kuten aatelisille ikään. Muuten pää voi olla höllässä.
    • Runa - Kolmenkymmenen korvilla oleva nainen. Saanut maineen lasten tappajana. Pelätty ja vihattu, jopa ylitse kolleegoidensa.
    • Mårten - Färin kuuluisin jousiampuja. Osuu helposti ilmaan heitettyyn omenaan ratsailta täydestä laukasta sadan jaardin päästä. Mårtenin kerrotaan tappaneen jousellaan enemmän ihmisiä kuin kukaan muu koko Färillä. Mårtenin kasvoilta on mahdoton lukea mitään, mies on keskittynyt vain jousiammuntaan.
  • Pappeja
    • Loki: Charlotta, nuorehko nainen jonka suusta kuultuna Lokikin on järkevä vaihtoehto.
    • Thor: Asgard Grims, kuusissa kymmenissä oleva valkopartainen ukko. Ylipappi Grims on pitänyt Thorin temppelissä vallan tiukasti omissa näpeissään jo kaksikymmentäkuusi vuotta. Grimsin on oletettu nimeävän seuraaja päivänä minä hyvänsä jo kymmenen vuoden ajan, mitään vain ei ole tapahtunut.
  • Vanginvartija
    • Gustav, ehkä hieman yksinkertainen, mutta kompensoi sen raa'alla voimalla ja brutaalilla käytöksellä. Gustav on kaikkien vankien kauhu, sillä Gustav vihaa ja halveksii vankejaan tasapuolisesti.
  • Ulfin Gustafsson - hovimaagi
    • ei kovin hyvä maagi, mutta parempi kuin muut Färillä. ~45v.
    • Koko hovi pelkää taikuutta, tai paremminkin sen symboolina tunnettua Ulfinia. Ulfinin kerrotaan aiheuttavan ikäviä sattumuksia ympäristöönsä, joten hänet usein mielletään pahan onnen maskotiksi.

Pelin alkutilanne

Kaikki yllä mainitut henkilöt on kutsuttu Hårdeknutin luokse. Hårdeknutin puheille päätyminen ei yleensä ole lainkaan positiivinen asia, sillä useimmiten se tietää pään menoa, jollei sinulle niin jollekin muulle. Hårdeknutin vastaanotto on hänen omassa linnassaan, ei nk. varsinaisessa kuninkaan linnassa. Syystä jota teistä kukaan ei tiedä, Hårdeknutin kasvoja ei ole juuri kukaan nähnyt ja hän yleensäkin viihtyy vallan huonosti kuninkaanlinnassa. Hårdeknutin asioita hoitaa kunikaanlinnassa hänen kolme neuvonantajaansa.