Osa 99: Berserkkien kilta - erehdyskö?

12.09.2004 -- Ja niin sankarit suuntaavat kohti Angmarin jäätyneitä viemäreitä ja mitä sieltä löytyykään...

Jungle 99 - kirjurina viimeistä kertaa Emppu

ig= 15.12

Enää viikko aikaa juhliin. Lenalt palaa kylään. Nyt vain odotellaan, että viimeisetkin päivät kuluvat, ja koittaa aika lähteä juhliin ja tapaamaan Knutia. Kolme päivää ennen h-hetkeä rupeaa satamaan taas lunta, eikä sateelle näy loppua. Hankea kertyy puoli metriä. Puolilta öin 21.12 lähtee liikkeellee seurue valmiina kohtaamaan raskaan taivalluksen paksussa hangessa sekä mahdolliset yllätykset. Vilperikin haluaisi tulla mukaan, mutta lopulta Lenalt onnistuu vakuuttamaan pojan jäämisen hyvistä puolista.

Rauhaisan, joskin pitkän matkan päätteeksi päästään Angmarin kaupunkiin, Knutkin on napattu matkalla mukaan. Ensimmäinen ongelma tulee vastaan kuitenkin, kun mietitään minne Lenaltin hevonen voidaan jättää turvallisesti - ja huomaamattomasti. Gwyndham päättää sanoa hevoselle pari valittua sanaa ja hetken päästä polle lähtee matkaan takaisin omia jälkiään. Kaikki muut suhtautuvat asiaan aivan normaalina ilmiönä, mutta Knut jää jokseenkin hämmentyneeksi..

Tiheän lumisateen ja markkinahumun turvin seurue pääsee huomaamattomasti tunneliin, kunnes törmää ensimmäiseen "portsariin", joka vaatii tinapalan tullimaksua. No, se maksuhan ei ketään hetkauta joten pidemmittä puheitta ollaan sitten jo matkalla sisään tunneleissa. Knut tyrkkää painavan säkin Lenaltille vedoten oppaan rooliinsa. Suunnitelma menee niin, että ensin kaikki yhdessä menevät pelastamaan Knutin setää, sen jälkeen Knut opastaa muut kohti linnaa. Liikkeelle siis lähdetään, hetken päästä vastaan tulee hobittipojan jäätynyt ruumis. Pojalla ei ilmeisesti ollut varaa tullimaksuihin. Pian sen jälkeen päästään sille samaiselle ristikolle, jonka luona Gwyndhamkin on jo aikaisemmin käynyt.Siitä tosin ei mennä ylös, vaan jatketaan eteenpäin. gwyndham ja Hopea kuulevat tappelun ääniä edestä ja varoittavat Knutia, joka pimentää lyhtyä. Hän kuitenkin epäilee, kunnes on päästy riittävän lähelle muidenkin kuulla. Taistelun välttämiseksi ryhmä siirtyy hieman takavasemalle ja odottaa kahinan laantumista piilossa.

Knut haluaa lähteä tutkimaan mahdollista vaihtoehtoista reittiä, ja ottaa Lenaltin mukaansa, muut jäävät odottamaan edelleen samaan y-käytävän risteykseen. Kääntyiltyään ja kuljettuaan aika pitkään Lenalt ja Knut saapuvat rautaovelle. Oven alla on kämmenen levyinen rako, siellä on jäätä, mutta valoa ei näy, eikä ääniä kuulu. Lukon malli on tuntematon Knutille, mutta 15 minuutin räpläyksen jälkeen hän saa sen auki. Takana on edelleen hiljaista, ja Knut avaa oven varovaisesti pitäen tarkkaan huolen siitä, että pysyy oven takana piilossa. lenaltin eteen avautuu näköala ruuhesta, joka on jäätynyt kiinni virtaan ja sen takana kohoavista portaista. Huoneesta löytyy myös avain. Knut päättelee, että paikka on kauppias/salakuljettajan luola, joka johtaa talon kellariin tai varastoon. Knut haluaa mennä tutkimaan mihin portaat johtaa. Yläpäässä on kalteriovi, joka on suljettu munalukolla. Oven takana avautuu l-käytävä. Knut ei millään voi vastustaa kiusausta tutkia paikkaa tarkemmin, kun kauppiaskin mitä todennäköisimmin on markkinoilla..

Sillä välin toisaalla.. Taistelun äänet lakkaavat hyvin pian sen jälkeen, kun Lenalt ja Knut katoavat näkyvistä. G ja Hp kuulevat naisen vaikerrusta. Gwyndham lähtee katsomaan, mitä on käynyt. 2 henkilöä on vartiossa, 3 pahoinpitelee maassa makaavaa henkilöä. G ei kuitenkaan tee mitään asialle ja palaa takaisin muiden luokse.

Lenalt ja Knut taas saapuvat varastoon selvitettyään pari yksinkertaista ansaa ja löytävät arkkukaupalla tupakkaa, viiniä ja simaa - kaikki ilman Angmarin leimoja. Knut jää tiirikoimaan tupakkalaatikon lukkoja ja Lenalt löytää sillä välin 4 hauta-arkkua portaiden alta. Uteliaisuus ei riitä tutkimaan ovatko ne käytettyjä. Pian sen jälkeen parivaljakko lähtee, lenalt ottaa mukaansa yhden viinipullon. Matkansa ratoksi he sitten tyhjentävät pullon.

Pari tuntia lähtönsä jälkeen tutkmusmatkailijat sitten palaavat lähtöpaikkaansa. Pitkällisen toimintapalaverin jälkeen tulokseksi saadaan edelleen odottaminen. g lähtee pitämään pahoinpitelijöitä silmällä. Vielä tunti kuluu, ja sitten naiselta lähtee taju. Naista raahataan kohti muiden Gwyndhamia ja tämä menee varoittamaan muita. Uhka häviää näkyvistä ja sen jälkeen ryhmä pääsee vihdoinkin jatkamaan matkaansa. Gwyndham päättää jäädä käytävälle, kun taas kaikki muut menevät tutkimaan hallia, jossa on kolme ritarin ruumista - kaksi valaria, mies ja nainen, sekä yksi kudukilainen. Lenalt löytää kudukilais-palvelijan suusta kultasormuksen, jossa on v:n muotoinen symboli, muuten kaikki arvotavarat on jo aikaa sitten luutattu..Kaikkia vaivaa yksi kysymys: miksi rikkaiden valareiden ruumiit ovat viemäreissä?

Seikkailijaryhmä lähtee jälleen eteenpäin seuraten niitä sotilaita, jotka aiemmin olivat hallissa. Verijäljet johtavat reittiä helposti, vaikka varsin pian ne erovat ryhmän varsinaisesta suunnasta. knut haluaa kuitenkin seurata jälkiä, eikä paljasta muille reitin muutosta. Jonkun matkaa kuljettuaan he pääsevät paikkaan, jossa käytävä haarautuu. kaksi tyyppiä on lähtenyt oikealle ja tullut sieltä takaisinkin, mutta verijäljet johtavat vasemmalle. Sieltä näkyy myös valoa ja kuuluu ääniä. Knut ja Lenalt lähtevät tutkailemaan oikeanpuoleista käytävää. Ryhmän tulosuunnasta lähestyy 5 henkeä ja loputkin lähtevät Knutin ja Lenaltin perään välttääkseen ikävää kohtaamista. Käytävän päässä on putki, jonka yläpuolella on lisää porukkaa. Kaksi seuraajista on tulossa kohti porukkaa. Gwyndham ja Knut kehittävät yllätyshyökkäyssuunnitelman. Hp ja Lenalt ottavat jouset esiin. Pian varjot luovat kuvan kahdesta sarvipäisestä jättiläisestä. Kaksikon lähestyessä näkyy varusteetkin: kypärät, chainmailit, taistelukirveet..pelottava ilmestys. Gwyndham jättäytyy sotilaiden taakse ja odottaa muiden aloitetta. Lenalt näyttää taitonsa ja ampuu toista suoraan silmään. Hp puolestaan ampuu toista miestä arkaan paikkaan, niin että toinen kives jatkaa matkaa nuolen mukana. Vihainen sotilas lähtee hyökkäämään täysillä kohti sala-ampujia. Knut ja sotilas kohtaavat, molemmat saavat hieman vahinkoa ja Lenalt ja Hp ampuvat uudelleen. Gwyndhamkin pääsee hyökkäämään ja iskee sauvallaan norrin kylkiluita poikki. Hpn nuoli ei tällä kertaa aiheuta mitään vahinkoa, Hanna lataisee kamikaze-puraisun norrin haaroväliin poikkaisten verisuonet ja halvaannuttaen miehen lantiosta alaspäin. Kuolevan sotilaan viimeinen lyönti osuu ainoaan käsillä olevaan viholliseen - Hannaan, joka lentää iskun voimasta seinään ja kärsii muutenkin hyvin pahasti. Jo maahan kaatunutta raatoa pitää vielä iskeä muutaman kerran, että se saadaan viimeisteltyä. Knut luuttaa, lenalt luuttaa hienosti tappamansa toisen sotilaan.

Gwyn ja Hp menevät katsomaan käytävää takaisinpäin mahdollisten lisäjoukkojen tuloa varten. Ja yllätys, yllätys, loput kolme sotilasta lähestyvät ja takaapäin kuuluu myös hälytyshuutoja. Lenalt ja Knut varustavat itsensä kuolleiden sotilaiden haarniskoilla. Gwyn sammaloituu. Hp näkee ensimmäisenä kolme sotilasta, jotka ovat hieman pienempiä kuin edelliset, mutta nämä ovat laittaneet soihdut kypäriinsä, yhdellä on kaksi kirvestä, toisella kilpi ja miekka, kolmannella kaksi viikinkitikaria.Hp ampuu kirvestyyppiä ja perääntyy sen jälkeen. Kaikki juoksevat kaivoa kohti, Hp kompastuu loppusuoralla Hannaan. Knut etenee "vaivihkaa" kilven ja tikarinsa kanssa, Lenalt ampuu tehottomasti, hp lähimpää tyyppiä jalkaan, mutta sehän ei näiden ritareiden menoa haittaa. Seuraavaksi kaikki kärsivät enemmän tai vähemmän vahinkoa. Muiden taistellessa edessäpäin gwyndham saa tapettua takimmaisen tyypin. heti perään tappomeininki jatkuu, ja Lenaltista tulee entinen. Gwyndham iskee tikarimieheltä leuan pois. Miekkamies yrittää vielä lyödä Gwyniä, mutta kompastuu ja iskee oman miekkansa keuhkostaan läpi. Hp on ainoa toimintakykyinen taistelija ja viimeistelee tikarimiehen.

Sen jälkeen Hp menee tutkailemaan Lenaltia, mutta toteaa, ettei pysty auttamaan häntä enää. Seuraava potilas on Hanna, jonka Hp jopa onnistuu hoitamaan. Kirurgi-gwyn pistää kumihanskat käteen ja kaivaa vihreän pallon esiin ottaen mukaansa myös irtokäden. Hp lataa jousensa ja menee sen jälkeen katsomaan Knutia ja hidastaa tämän verenvuodon. Sen jälkeen kuuluukin kahdet juoksuaskelet ja seuraava mahdollinen taistelu on edessä. gwyndham näyttelee pelottavaa, alamaailmallista hirviötä pallon ja verisen käden kanssa. Molemmat sotilaat lähtevät karkuun. Sen jälkeen on aika parantaa vielä jotenkuten hengissä olevia Lenaltia ja Knutia. Pienten apujen jälkeen on aika lähteä lipettiin. Gwyn raahaa Knutia ja Hp kantaa Hannaa, sillä tavoin päästäänkin sitten takaisin y-käytävään, josta jatketaan Knutin ja lenaltin aiemmin löytämälle ovelle. Siellä sytytetään tuli ja jatketaan parantamista. Knut kuolee ja sen jälkeen katsotaan löytyykö pelastavaa yrttiä. Lenaltin ratsaamasta kukkarosta löytyy kolme kappaletta tuntematonta yrttiä, jonka Gwyn kyllä tunnistaa. Gwyn hieman taikoo ja syöttää sitten Knutille vahvistettuja juuria, sillä tavoin hänet saadaan takaisin elävien kirjoihin. Seuraava tehtävä on haavojen umpeen poltto. Sitten ei muuta kuin yritetään päästä pois.. Ulos päästään, mutta jotain aivan muuta reittiä - hylätyn ulkokaupungin sisälle. Sinne laitetaan väliaikainen leiri pieneen kaksihuoneiseen taloon.